Hobitti-ostoksia, 8.1.2015


IMG_6168Varsinkin vuodenvaihteen tienoilla on tapana tehdä lupauksia ”en osta enemmän kuin maalaan”, ”en osta lisää ennen kuin nämä ja nämä ja tuo on valmiita” ja niin edelleen. Jonkunlaista laskentaa itsekin koitan pitää, mutta en oikeastaan. Olen muutaman kerran sivulauseessa maininnut tässäkin ympäristössä, että taas tuli jotain ostettua. Muuten on aika paljolti keskitytty siihen, että mitä on saatu valmiiksi. Jos pitäisin kirjaa siitä, että kuinka paljon maalaan ja kuinka paljon ostan uusia figuja (täyteen hintaan), niin listassa saattaisi olla jotain mieltäkin.

IMG_6169Valtaosan figuista ostan kuitenkin joko alennuksesta tai käytettynä. Tämä selittyy aika pitkälti sillä, että ne ovat halvempia siten ja toisaalta sillä, että kun en juurikaan pelaa mitään, niin ei ole pakko ostaa jotain tiettyä figua, kun maalattavaa on muutenkin. Käytetty muovi varsinkin on yleisesti ottaen halpaa, jos se on maalattu, koska maalinpoistaminen on työlästä. Lisäksi mulla ei ole ainakaan käyttöä muiden maalaamille figuille, ne ovat lähtökohtaisesti vääränvärisiä, maalattu eri tasolle kuin omani eivätkä ole minun. Olen enemmänkin maalaaja kuin pelaaja.

IMG_6170Joulun alla sattui taas huuto.netistä yksi paketti figuja ja muuta roinaa, joita tuossa oikealla voitte ihailla. Pääasiallinen syyni ostoksiin on tuossa vieressä eli Hobitti-sääntökirjat sekä Free Peoples -sääntökirja LotRiin. Hobitti-kirjalle ei nyt välitöntä käyttöä ole, mutta on nyt koko sarja kasassa sääntökirjojen suhteen – periaatteessahan tuo on kuitenkin LotRin vitoslaitos. Free Peoples on sen sijaan kiinnostavampi, koska tässä on ollut puhetta, että saattaisin lähiaikoina LotRia pelata ja potentiaalinen vastustaja käyttää Points Match Warband -sääntöjä, jotka löytyvät muunmuassa tuosta kirjasta. Lisäksi tietty tuoreimmat pistehinnat ja nippelisäännöt yksiköille.

IMG_6171IMG_6172Ja samassa läjässä oli tietty niitä figuja, niitä tässä… Eli Escape from the Goblin -paketti varmaankin ostettu jollekin vuosi sitten joululahjaksi ja vähän lisähärpäkettä, mutta sittemmin innostus lopahtanut ja paketti löysi tiensä huuto.netin kautta luokseni.

IMG_6173Lisäroippeena ainakin pari White Dwarffia, jo mainittu Free Peoples, joku Paint Set hiekan ja ruohn kera sekä spray-pullo (myyjä ei tainnut tietää, että näitä ei saa enää postittaa, mutta väliäkö hällä) ynnä pienet leikkurit.

Liekö maalipaketista vai mistä tarttunut sekaan myös yksi WHFB High Elf Spearman sekä kaksi Minas Tirithin taistelijaa (näkyvät tuossa Gandalf ja kumppanit kuvassa).IMG_6174 Valtaistuimen jalustaosa on maalaamatta ja kokoamatta, mutta itse valtaistuin on koottu ja hajonnut. Lisäksi tuossa taitaa olla yksi kääpiö kokoamatta, mutta vailla kaikkia osia.

Tossa on nyt montakymmentä maalattua muovifigua, joista juuri kukaan ei maksa juuri mitään ja joiden maalaaminen itse on melko työlästä. Saanevat siirtyä hyllyn perälle odottamaan aikaa parempaa. Jokusen kääpiön ja muutaman goblinin saatan maalata ihan pelikäyttöön, mutta laajamittaisempaan operaatioon tuskin ihan heti olen ryhtymässä.

Postikuluineen paketille kertyi hintaa tasan 50 euroa, pelipaketti maksanee sen satasen ja sitten nuo kaikki lisukkeet siihen lisäksi, joten siinä mielessä edullinen ostos. Jos haluaisin tuota innokkaasti pelata, niin olisi tietty plussaa, että figut on jo maalattu, mutta kun näin ei ole, niin se on haitta. Mutta kuten mainitsin, niin lähinnä noiden sääntöjen takia tämän paketin ostin, siihen lisäksi läjä maaleja (muutaman noista väreistä jo omistinkin, mutta onpahan varastoa), joilla laajentaa väripalettia sekä näppärän oloiset leikkurit, jotka korvaavat nykyisin käytössä olevani samantien, niin sanoisin, että ihan hyvät kaupat. Jos joku haluaa noita goblineita (tai kääpiöitä) sopuhintaan, niin ottakaapa yhteyttä.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s