Herbert, 13.1.2015


Grenadier War Troll 1988, ”Herbert”

Tämäkin valmistui jo hetki sitten, mutta ajattelin figun ansaitsevan ihan oman julkaisun. Kyseessä on Grenadierin War Troll vuodelta 1988, tai näin ainakin olen googlettamalla päätellyt (valmistaja ja vuosiluku toki löytyy figun pohjasta). Sotapeikkoa tästä kaverista ei kuitenkaan käsittelyssäni tullut, poistin edellisen omistajan maalit ja värväsin kaverin Reikland Reaversiin Ogreksi. Sininen lannevaate ja valkoiset nyrkkirätit liittävät hienosti joukkueen värimaailmaan. Lisäksi Herbertin ihastuminen juoksijoiden kypärätupsuihin sai hänet värjäämään tukkansa keltaiseksi, ymmärrettävästi lopputulos on hieman likaisen keltainen.

Liimasin figun 30mm:n aluslaatalle, jotta pystyy vähän paremmin pystyssä ja sulautuu muuhun joukkueeseen. Alusta on vähän muita isompi, mutta se vain kertoo kuinka iso kaveri on kyseessä. Aluslaatta ja figun oma alusta nostavat jalat suurinpiirtein samalle tasolle muiden pelaajien kanssa ja pään sitten korkeamalle, vaikka kuinka kumarassa onkin.

Herbert

Herbert

Muita muutoksia en lähtenyt tekemään, vaikka mielessä kävikin numerolaatan tekeminen. Päätin jättää kuitenkin vanhan figun rauhaan ja tyydyin maalaukseen. Pelinumerokseen hän saa kuutosen, kunhan ensin joukkue kerää lisää rahaa ja saa hänet ostettua. Tulevat joukkuetoverit ristivät hänet jo Herbertiksi.

Väritykseen olen tyytyväinen, figusta tuli parempi kuin odotin ja pienellä lisätyöllä siitä olisi voinut tulla paras ikinä. Tosin en osaa sanoa, että mikä tällä hetkellä on paras ikinä. Kaikenlaista pientä tuosta tietenkin olisi vielä voinut parannella, mutta koska kyseessä on kuitenkin pelipöydälle tiensä löytävä figu, joka kaikesta huolimatta joutunee aina silloin tällöin pötkölleenkin, niin eiköhän tämä ole ihan riittävä. Silmiin kokeilin vähän uusia juttuja, ensinnäkin maalasin ne ruskealla. Ja sen sijaan, että olisin tehnyt perinteisen nappisilmän (musta piste valkoisella pohjalla, kuten Empire Militian kaverit), teinkin ensin ruskean täplän, johon koitin tökkiä vähän valkoista molempiin reunoihin ja sitten korjailin tökkimällä vähän ruskeaa taas keskelle. Tässä mittakaavassa vielä onnistui, mutta pienemmillä silmillä tuskin. Ehkä harjoittelu auttaa. Kovasti tekisi mieli päästä taas pelaamaan, mutta muutamalla muulla joukkueella on vielä runkosarjan viimeiset ottelut pelaamatta ja siihen vielä pudotuspelit, joten seuraavan kauden alkuun on vielä aikaa…

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s