Valmiita mörköjä, 27.1.2015


IMG_6215

Shoggoth

Nämä Mansions of Madness -pelin möröt valmistuivat lauantaina. Osallistuin niillä maalaushaasteen Myth-kierrokselle, koska kyllähän Cthulhu-myytistä itsenä ammentavat hirviöt sinne sopivat. Ei näistä mitään mestariteoksia tullut, mutta ihan kelvollisia pelilaudalle kuitenkin. Shoggoth on suurin pelin mukana hirviö, niitä on kaikkinensa laatikossa kaksi, mutta en ehtinyt niistä kuin toisen maalaamaan määräaikaan mennessä. Toinen on pohjamaaleissa ja valmistunee hyvinkin pian.

IMG_6216

Chthonian

Yksi Chthonian on täällä jo aiemmin nähtykin, tämä on ehkä ”oikeamman” värinen kuin ensimmäinen. Tosin aika niukastipa näistä on kuvauksia olemassakaan, mutta ihan kivannäköinen tästäkin tuli. Harmaasta olisi voinut tulla vähän enemmän kalvakka, mutta nuo lonkerot ovat ihan toimivan näköisiä. Tiedä sitten tuleeko missään pelin skenaariossa kahta tällaista samaan aikaan laudalle – siinä kohtaa saattaa erivärisyys vähän pistää silmään, mutta eiköhän ne samaan lajiin kuuluviksi kuitenki tunnista.

IMG_6217

Hound of Tindalos

Hound of Tindalos on myös nähty aiemmin, kiiltävän kirkkaan vihreänä. Tällä kertaa päädyin vähän tummempaan vihreään. Kumpikaan ei ehkä ole ihan sitä mitä ajattelin, ehkä Shoggothiin valikoitunut vihreä olisi ollut se omasta mielestäni oikeampi. Mutta molemmat on nyt maaleissa, joten ei auta.

Tällä hetkellä ei ole pohjamaalattuna muuta kuin jo aiemmin mainittu Shoggoth. Lisäksi on pitänyt kaikenlaista pientä kiirettä, joten ihan selvää kuvaa ei ole edes siitä, että mitä seuraavaksi alan maalata (ja pohjamaalata). Eiköhän tuosta nyt jotakin kuitenkin keksitä, kun tulee sopiva rako.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s