Örkkiostoksia – seuraava osa, 6.2.2015


Maalattu muovi on halpaa, yleensä siitä syystä, että muovi on halpaa eikä maalaus yleensä nosta muovin arvoa. Lisäksi maalin irrottaminen muovista on kai aavistukseen hankalampaa kuin metallista. Maalienpoisto on työlästä, oli kyseessä sitten muovi tai metalli, joten maalatun muovin hinta saa laskea melko alas, että sitä yleensä haluan ostaa. Tietenkin, jos kyseessä on joku syystä tai toisesta kiinnostava figu, niin sitten.

Örkkejä

Örkkejä

Kun tuo kuvassa näkyvä lauma tuli sotavasara.netissä myyntiin joskus viime viikolla, niin passasin ensin. Mutta tulin sitten hetken päästä toisiin ajatuksiin, koska paketin figut olivat kuitenkin melko lailla kiinnostavia ja hinta oli oikeasti poskettoman halpa. Otetaan se hinta nyt alkuun, 5 euroa ja postikuluja 1,80 euroa siihen päälle. Sillä rahalla sain siis kahdeksan vanhaa jousiörkkiä ja saman verran jousella varustettuja goblineita. Hämähäkki- ja snotling-laumat, kolme keihäsgobboa, ratsastava örkki, pari uudempaa jousiörkkiä ja pari muuta (metallista) örkkiä. Ihan priimakunnossa kaikki eivät ole, mutta valtaosin ja loputkin varmaan saadaan edustuskuntoon korjattua.

Noista nakkaan suurimman osan maalinpoistoon melko nopeasti ja kasvatan entisestään jousiosastoani Orc & Goblin -armeijassani. Hämähäkeille ja snotlingeillekin löytyy seuraa ja eiköhän nuo keihäskaverit ja muutkin jossain kohtaa pääse maaleihin – samoin kuin ne melko lukuisat lähitaisteluörkit ja keihäsgoblinit, joita tuolta laatikoista löytyy jo ennestään. Mutta joo, noita jousigoblineita oikeasti halusin ja kun tuli niinkin paljon kaikkea muuta kivaa, niin kyllähän mä ne siihen hintaan sitten ostin ja sain. Postipaketti tuli itseasiassa jo maanantaina, mutta kun kaikenmaailman työ- ja harrastuskiireet painavat päälle, niin ei ehdi kuvata, kirjoittaa eikä julkaista.

Todettakoon vielä jälkikaneettina, että tällä viikolla sain sovittua myös kaupat kahdesta Nurglen Palaquin-kantaja -figusta, niistä saan neljä euroa ja pari euroa postikuluja, joten taloudellisessa mielessä olen suurinpiirtein tasatilanteessa. Figumielessä parikymmentä figua plussalla.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s