Kauden 23 avaus takkiin, 13.2.2015


Turun Blood Bowl -liigan kausi 23 käynnistyi Reikland Reaversin osalta Kerttu-areenalla tänään. Perjantai ja kolmastoista päivä eivät suosineet, kun vastaan asettui muutaman välikauden liigasta pitänyt örkkien Mushroom Grove Magic. Paluun tehnyt joukkue tuntui kiinnostavan katsojia, 11 000 kaikkiaan 16 000 oli örkkien kannattajia. Vaakakupit olivat muutenkin örkkien puolella ja Bloodweiser päätyi sponsoroimaan Reaversia yhdellä typyllään. Aurinko paistoi, vaikka säätilaa kuinka yritettiinkin muuttaa.

Reavers pääsi aloittamaan ottelun hyökkäyksellään ja pienen tönimisen jälkeen Ernst poimi pallon ja heitti sen oikeaan laitaan. Hyökkäys ei kuitenkaan edennyt, pelaajia tuupittiin puolin ja toisin. Kovimman kolauksen sai linjamies Pontus, joka otti kovan taklauksen solisluullaan vastaan. Solisluu hävisi ja Pontus potee seuraavankin ottelun kovaa kohtaloaan. Örkeistäkin saatiin yksi pökerryksiin, mutta kun samoin kävi ihmisillekin, niin asetelmat eivät juuri muuttuneet. Pallonkantaja saatiin nurin, mutta Ernst kävi hakemassa joukkuetoverinsa käsistä pallon uudelleen hyppysiinsä. Nyt yritettiin hyökätä keskeltä, mutta vaikka pallo sinne saatiinkin, niin pelaajia ei ehtinyt hätiin kuin kaksi. Varmaotteisesti örkit pistivät miehet makuulle ja nappasivat pallon mukaansa. Hyökkäyspeli ei kuitenkaan ensimmäisen jakson loppupuolella enää kiinnostanut ja lyömiseksihän se sitten meni. Koppari-Karl sai sen verran tälliä, että siirtyi Pontuksen kohtalotoveriksi. Puoliajalla tilanne 0-0.

Toinen jakso alkoi örkkien hyökkäyksellä, tosin tätä ennen maalittomaan otteluun kyllästyneet fanit kävivät kertomassa mielipiteensä tuomarille, jonka korvaaja oli hieman kauaskantoisempi näkemyksissään. Yksi örkki jäi selvittelemään päätänsä, mutta vaihtopenkiltä löytyi korvaaja, joten täydellä miehityksellä pääsivät liikkeelle. Bloodweiser Babe onnistui herättelemään helposti Reaversin pelaajat, mutta kun vakavia vammoja oli enemmänkin, niin puolustuskuvio jäi vajaaksi. Potkutaitojaan esitellyt Petrus ei oikein vakuuttanut, pallo jäi melkein örkkien hyppysiin ja pian se olikin jo kannossa. Örkkien hyökkäys eteni pikkuhiljaa aina välillä hieman suuntaa muuttaen ja kun örkkejä (tai edes goblinia) ei saatu millään kunnolla pysähtymään, niin puolustus oli kovilla. Juoksija-Walther tyrmättiin loppupelin ajaksi sairastuvalle ja kun muutenkin pelaajat kompastelivat jalkoihinsa, niin örkkien ylivoima vain voimistui. Loppuhetkillä maalia estämään pyrkinyt Güntherkin luikasteli itsensä tainnoksiin, joten avausmaalia jäi käytännössä estämään vain koppari-Max ja heittäjä-Horst. Max pääsi puskemaan pallonkantajaa, mutta kumpikaan ei hievahtanut. Viime hetkellä örkit sitten kellistivät Maxin ja Horstin ja tepastelivat maalilinjan ylitse, 1-0 örkeille.

Viimeisessä muodollisessa aloituksessa aloituslinjalle kertyneitä örkkejä pyrittiin höyhentämään, mutta vakavampia vaurioita ei saatu. Ernst pyrki tekemään ottelun kolmannen syöttönsä, mutta Max ei saanut pomppivaa palloa koskaan kiinni. 30 000 kultakolikkoa lämmittivät hieman tappion jälkeen, kukaan pelaajista ei kuitenkaan kuollut… Kengännauhoihinsa juostessaan kompastunut Günther valittiin joukkueen arvokkaimmaksi pelaajaksi.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s