Uruk-Hai -päällystöä, 3.3.2015


IMG_6291

Uruk-Hai Command

Nämä kaksi kaverusta valmistuivat jo viime viikon torstaina, mutta sain ne kuvattua ja lähetettyä Maalaushaasteeseen vasta myöhään lauantaina ja vasta tänään tänne. Kyseessä siis Uruk-Hai -kapteeni ja -lipunkantaja. Valaistus on jälleen hieman hämärä, mutta eiköhän noista selvän saa. Värivalinnat ovat tuttuja Lurtzista, näille maalasin tosin nuo Valkoiset Kädet, kun oli kypärää, kilpeä ja lippua, mihin maalata. Tuo lipun käsi jäi nyt ehkä vähän pieneksi ja hiukan liikaa vasemmalle, mutta ehkä sen kanssa elää.

IMG_6293

Uruk-Hait selin

Kypärättömälle kapteenille sain tehtyä uhkaavat silmät samalla reseptillä kuin Lurtzille, kypäräpäiselle en taas viitsinyt edes yrittää, kun silmät eivät edes näy.

Peliteknisesti nämä ovat oikein mukava lisä, nyt voin ottaa geneerisen kapteenin Lurtzin sijaan tai lisäksi. Jälkimmäinen vaihtoehto antaisi mahdollisuuden siis kahteen sotajoukkoon, mikä tietäisi yhteensä enimmillään kahtakymmentäkuutta Urukkia. Ihan niin paljoa ei taida olla – vielä – ja ehkä vähän liikaa on varsijousiakin. Täytyy laskeskella jossain välissä. Mutta lippumies on jokatapauksessa hyödyllinen, tai näin ainakin uskoisin… En ole itse pelissä moisia koskaan käyttänyt, mutta vastapuolella niitä on hiukan näkynyt. Lipunkantamalla saa siis heitellä lähitaistelussa heitellä uudelleen noppia.

IMG_6294

Uruk-Hai Captain & Standard Bearer

Maalauksen alla on muutama Uruk-Hai lisää, joten sotajoukko saa piakkoin lisää täydennyksiä. Täytyy sen jälkeen katsoa ja laskea tarkemmin, että minkälainen porukka näistä kokonaisuudessaan tulisi ja onko jotain pakottavaa tarvetta ostaa jotain vielä lisää. Tuskin mitään pakottavaa ja toivottavasti ei kovin paljoa mitään muutakaan ostettavaa, mutta onhan se hyvä olla tietoinen, jos sattuu jälleen tulemaan joku hyvä tarjous vastaan. Lonkalta arvioiden porukka lienee kuitenkin ihan kelvollinen, kunhan nuo loputkin tuosta valmistuvat.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s