Star Wars Blood Bowl -ostokset, 5.3.2015


IMG_6297

Morg n’Thorg, Mighty Zug

Huutelinpa taas tässä iltana eräänä huuto.netissä, kun oli haluamaani tavaraa tarjolla. Morg n’Thorg on klassinen Blood Bowl -tähtipelaaja, joka maksaa nykyään useimmiten maltaita. Oli jo aikanaan aika kallis, enkä sitä silloin ostanut, mutta nyt kun oli huuto.netissä edulliseen 9 euron lähtöhintaan tarjolla, niin tarjosin siitä sitten kympin. Ei muita huutajia. Toki tuosta figusta on katkennut piikki tuosta kohotetusta kädestä, joten ihan priimaa ei ole. Samalla kaverilla oli myynnissä samassa paketissa kaksi Mighty Zug -tähtipelaajaa, nekin huusin vastaväitteitä yhteensä 7 eurolla. Toiselle toki vain on käyttöä, toisen varmaan myyn tai lahjoitan jollekin vihkiytyneelle harrastajalle. Kaikenlaista muutakin GW:n tavaraa oli myynnissä vaihtelevin lähtöhinnoin, lähinnä vanhaa 40K:ta ja FB:tä, mutta jätin ne väliin, kun ei kaikkea kai voi ostaa.

IMG_6298

Yoda, Leia, Land Speeder

Ihan kaikkea en voinut kuitenkaan päästää sormieni lävitse, joten hairahduin huutamaan saman myyjän ”leluja”. Ei kai tämmöisiä valmiiksi maalattuja muovi/kumi-ukkoja kai oikein voi figuiksikaan kutsua, mutta ynnään ne tähän samaan ostokseen kuitenkin. Kaikilla kolmella pitäisi kai olla alusta, mutta vain Yodalta sellainen löytyy. Pohjassa lukee Applause China (c) 1997 Lucasfilm Ltd. Käytännössähän nämä siis ovat kai rikkinäisiä, mutta enpä näistä maksanutkaan kuin 4,50 euroa. Näitä tuskin lähden uudestaan maalailemaan, joten näillä sivuilla näitä ei varmaankaan enää nähdä.

IMG_6299

Star Wars

Näitä voinee figuiksi jo kutsuakin, vaikka ovat nämäkin valmiiksi maalattuja. Nämäkin ovat kiinalaisia, pohjassa on vuosiluku 2004 LFL & TM. Äärimmäisenä vasemmalla kuvassa on 17/60 Rebel 10, Rebel Pilot, loput yhdeksän ovat xx/60 Fringejä muun muassa Fringe 12 Devaronian Bounty Hunter eturivissä jalka pystyssä ja oikeassa alakulmassa Fringe 11  Aqualish Spy. Kai nämä johonkin keräilypeliin kuuluvat, ostin pois kuleksimasta, kun tasan kympillä irtosi.

Koko tämä paketti siis 31,50 plus postit. eBayssa pelkkä Morg saattaa maksaa saman verran…

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s