Tarvikehankintoja, 26.3.2015

Kilpiä

IMG_6334

Codex Imperial Guard

Tuli taas tehtyä ostoksia, niin tarpeellisia kuin keräilyllisiäkin. Keräilyosastoa edustaa tuo oikealla näkyvä Codex Imperial Guard, joka on siis WH40K:n toisen laitoksen sääntölisäosa kaartille. Sellainen puuttui vielä kokoelmasta ja kun sen kohtuullisen hyväkuntoisena sai ostettu 6,66 eurolla, niin ostin pois. Varsinkin kun samalla myyjällä oli myynnissä tarvitsemiani kilpiä, joista alla lisää.

Tuossa nipussa on siis kahdeksan kappaletta Warhammer Fantasy Battlen kilpiä örkeille erilaisin vaihtoehtoisin kuvituksin. Mulla ei kaikille örkeilleni riitä kilpiä, joten tämä oli ihan tarpeellinen ostos. Varsinkin kun tuossa tuli sitten vielä 4 kappaletta Moria Goblinien kilpiä Lord of the Ringsiin, joista myös on puutetta – saan kapteeneilleni nyt siis ihan oikeat kilvet eikä tarvitse niitä askarrella, sekä 4 kappaletta gondorilaisten kilpiä, joille ei nyt ihan heti suoranaista käyttöä taida olla. Kolme euroa maksoivat nämä.

Kilpiä

Postikuluja tuli 3 euroa paketille, joten varsin maltilliseen hintaan sain nämä ostettua, 12,66 euroa yhteensä. En tiedä olisinko lähtenyt näitä ostamaan, jos ei olisi saanut yksillä postikuluilla, mutta eipä sitä nyt ainakaan tarvitse enää miettiä.

Aiemmissa viesteissäni mainostamani Blood Bowl -ottelu muuten siirtyi tälle päivälle, koitan siitä raportoida huomenna – samoin kuin huomenna pelattavasta kauden päätösottelusta.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s