Nollapelillä finaaliin, 29.7.2015


IMG_6576

Avauspotkua odotellessa

Runkosarjan viimeinen ottelu pelattiin Reikland Reaversin ja Titanic Ultimatumin välillä tänään kauniin sään vallitessa Kerttu Areenalla. Katsojia oli paikalla 29 000, joista enemmistö puolituisfaneja. Alakynnestä otteluun lähteneet puolituiset nappasivat avukseen vielä paikallisen kokin hämmentämään soppaa. Ottelussa oli panoksena ei vähempää kuin loppuottelupaikka. Finaaliin riittäisi Reaversilla tasapelikin, Ultimatum puolestaan tarvitsisi tähän voiton.

Reavers lähti ottelun ensimmäiseen hyökkäykseen, mutta puolituisilla oli juonet punottuna valmiiksi. Pallon kaartaessa yläilmoissa puolustajat muuttivat salavihkaisesti ryhmitystään, eikä ottelun alku näyttänytkään enää niin helpolta. Kurtisin tilalle palkattu Hugo näytti heti osaamistaan ja jätti kertaheitolla unholaan pelinumeroa kolme vaivanneen epäonnen tuupattuaan yhden puolituisista pois pelistä. Pallo oli vasemmalla ja sille puolelle ryhmittäydyttiin puolin ja toisin hyökkäämään ja puolustamaan. Heittäjä-Kurt kävi noukkimassa pallon ja heitti sen eteenpäin Maxille. Pienen nujakoinnin jälkeen puolustus oli auki ja Reavers-pelaajat saivat siirrettyä pallon muodostelmassa vastustajan alueelle ja hieman puoliajan puolivälin jälkeen Max sai rauhassa viimeistellä avausmaalin. Maalia seurasi aikamoinen mellakka ja tuomari käänsikin kelloa reilusti taaksepäin, johtoasemassa olleen Reavers-valmentajan mielestä vähempikin olisi kyllä riittänyt. Puolituiset lähtivät rakentamaan hyökkäystä, mutta vikkelät ihmiset pääsivät vähän joka puolelta iholle ja saivat pallon irti pienistä käsistä. Puoliajan lopulla Karl onnistui viemään Reaversin hienosti jo 2-0 -johtoon. Ultimatumilla oli vielä mahdollisuudet nopeaan kavennusmaaliin. Tilannetta edesauttoi huono aloituspotku, jonka alle puolituinen nokkelasti ehti. Puumiehen heittämä puolituinen tuli kuitenkin liian nopeasti alas eikä hyvästä alastulostaan huolimatta ehtinyt millään maaliin asti. Yksi puolituisista ehti vielä potkaista maassa makaavaa pelaajaa tuomarin silmien alla ilman mainittavaa vahinkoa ja sai seurata ottelun loppuun kentän laidalta. Tauolle siis Reaversin 2-0 -johtoasemasta.

Loukkaantunutta Petrusta olisi varmasti kaivattu, kun toisen jakson avauspotkukin lähti korkeassa kaaressa ilmaan ja taas puolituinen ehti alle, tällä kertaa ei tosin saanut sitä kiinni. Toinen jakso oli lähinnä molempien puolien lepsua läiskintää, jahka Jonathan oli saatu alkumetreillä hengiltä. Apteekkari tuumasi, että ei tuohon kannata sidetarpeita uhrata, vaan odotteli tärkeämpiä paikattavia. Taitaa menestys nousta pikkuhiljaa päähän koko joukkueella. Iskuja siis vaihdeltiin, yksi jos toinen oli välillä turpeessa ja osa päätyi heräämönkin puolelle. Pallokin vaihtoi omistajaa kerran jos toisen, ja sen jäi lopulta puolivälin jälkeen hetkeksi keskelle kenttää. Kurt irtautui vastustajastaan oikealla laidalla, nappasi pallon puolituisen jalkojen vierestä ja onnistui  komeasti syötössään ja Max pääsi vasenta laitaa nätisti karkuunkin. Hänellä oli ottelun lopussa vielä mahdollisuus tehdä vapaasti 3-0 -maali, mutta hän epäitsekkäästi katsoi syöttöpaikkaa. Siinä miettiessään muut pelaajat intoutuivat taklailemaan hentoja puolituisia tilastomerkintöjen toivossa, mutta suurempaa menestystä ei tullut. Tuomarikin lopulta vihelsi pilliinsä, kun Reavers-pelaaja kaatoi lopulta sekä itsensä että puolta pienemmän vastustajansa.

Ottelun loppulukemiksi jäi siis Reavers-voitto 2-0. Kassaan tuli rahaa voitosta 40 000 kultarahaa ja epäitsekäs Max valittiin ottelun parhaaksi pelaajaksi. Valmentaja lähetti hänet saman tien tanssitunnille, sen verran kauniisti hän väisteli vastuuta ja maalintekoa, että ehkä hän oppii väistelemään vastustajiaankin entistä paremmin. Voitto lisäsi odotetusti kannattajien määrää.

Kokonaisuudessaan ottelua leimasi koko kautta kuvannut ilmiömäinen sitkeys, ainoan vamman sai kuoleman korjaama Jonahtan, joka olisi ollut apteekkarin pelastettavissa. Massiiviset puumiehetkin tyytyivät lähinnä siirtelemään vastujiaan pitkin nurmea sen sijaan, että olisivat paiskanneet heidät voimalla nurmeen. Näppäryydestään tunnetut puolituisetkin olivat tänään vähemmän näppäriä, puumiehistä nyt puhumattakaan. Ihmisillä tuntui sen sijaan onnistuvan lähes kaikki, vaikkei mitään todella hämmentäviä tempauksia juuri tehtykään. Tästä on hyvä jatkaa finaaliin.

Mainokset

Salaperäinen viherkenttien sankari, 23.7.2015


IMG_6564

Salaperäinen juoksija

Taas hiukan valmista maalausjälkeä, jo jonkin aikaa työpöydällä ollut palapelipelaaja eli Blood Bowliin blitzeriksi erinäisistä osista rakennettu pelaaja. Kotkan nokasta tuli aika miehekäs, mutta kypärän ja vyön kotkamerkit jäivätkin sitten astetta epäselvemmiksi. Joukkoon kuitenkin varmasti sulautuu, joten en jaksanut lähteä green stuffin kanssa liikoja vaivaamaan päätäni. Osat ovat pääosin Empire Militia -laatikosta pois lukien olkasuojat, jotka ovat WH40K:n Space Marineilta sekä kypärätupsu, joka on vanhalta Dark Eldar Reaver Jetbike -kuskilta, jos oikein muistan.

IMG_6563

Blitzer ja liikutusalustat

Pelikentillähän tämä kaveri on jo tällä kaudella esiintynyt muutaman kerran ja sai viime pelissä avattua pistetilinsäkin onnistuneella taklauksella, toivottavasti meno vain kiihtyy tuoreen maalipinnan myötä. Vasemmalla olevassa kuvassa näkyvät myös vihreät liikutusalustat, jotka tässä sivussa olen maalaillut valmiksi. Sain väännettyä tältä pohjalta tälle tarinalle hienon otsikonkin.

IMG_6565

Tiukka katse

Silmät onnistuivat tällä kertaa mielestäni todella hyvin ja kasvojen ilme yhdistettynä alas vedettyyn kypärään luovat kokonaisuudessaan melko tiukkailmeisen tuijotuksen. Vähän sellainen ”Uncle Sam”-tyylinen olo tuosta voi tulla. Lähikuvassa tuo kypärän kotka näyttää entistäkin huonommalta, mutta sen kanssa on nyt vaan elettävä.

Tässä nämä tällä erää, ensi kerralla valmistuu varmaankin Mansions of Madness -pelin tutkijoita ja johonkin kohtaan pitäisi saada sovittua liigan viimeisen kierroksen ottelukin.

Pikapäivitys, oli näemmä jäänyt näitä WIP-kuvia julkaisematta, joten tässä pari matkan varrelta:

IMG_6544

Green Stuff -veistokset

IMG_6546

Pohjamaalattu

Liigauran avausvoitto, 22.7.2015


Sieltä se lopulta irtosi. Melkein kolme kautta ehdin liigaa pelata ennen avausvoittoa, mutta sieltä se tänään irtosi. Mitään kuvia tästä merkkitapahtumasta ei tietenkään ole muistoksi laittaa. Vastustajana tässä merkittävässä ottelussa oli Nurglea palvova Children of Decay ja pelipaikkana tuttu Kerttu Areena. Sää oli tyypilliseen tapaan hyvä, ja katsojia kertyi 24 000 – pieni enemmistö CoD-faneja. Etulyöntiasema oli muutenkin Nurglen puolella, niinpä Bloodweiser sponsoroi yhden tytön Reaversin vaihtopenkille – hän tosin keskittyi ottelun aikana lähinnä seurusteluun, sanottavaa hyötyä hänestä ei ollut. Decay pääsi tietenkin vielä aloittamaankin.

Ilmassa oli suuren urheilujuhlan, sekä mellakan, tuntua, kun joukkueet kyyristyivät aloitukseen. Nurglen pojat ottivat pallon näppärästi haltuunsa ja ryhtyivät puskemaan puolustuksen läpi. Suurta draamaa ei nähty, nurmi tuli tutuksi molemmille joukkueille, muttei sen enempää. Reaversia tämän kauden leimannut sitkeys oli edelleen läsnä eikä Children of Decayta kai mitenkään pahasti voi ylipäätänsä vahingoittaa kuitenkaan. Ensimmäisen jakson lopulla Decay sai lopulta vyörytettyä pallon maaliin ja siirtyi johtoon. Hurjasti molemmille hurraavien katsojien edessä joukkueet ehtivät ennen taukoa vielä yhteen aloitukseen, jossa Reaversille avautui vielä maalintekopaikkakin, mutta maali jäi tekemättä. Jesper kuitenkin onnistui torppaamaan yhden vastustajista pois pelistä (ja ehkä jopa kuolleiden kirjoihin, en muista), mikä hieman loivensi toisen puoliajan urakkaa.

Toisen jakson alussa mäki loiveni entisestään, kun katsomosta heitetty kivi teki uuden aukon Decay-riveihin. Decay vastasi kovaan kovalla ja kohteeksi osui ensin potkujen erikoismies Petrus, joka paikkailee solisluutaan vielä ensi ottelunkin. Melko pian Hans maksoi potut pottuina ja vaikka Max joutuikin apteekkarin paikkaamaksi käytyään yleisössä, niin ylivoima oli kallistunut Reaversin puolelle. Puolivälissä puoliaikaa Günther onnistuikin säntäämään läpi pallon ja parin kaverin kanssa, ja kun lonkeromieskin unohti vierelle päästyään käyttää lonkeroitaan Güntherin sitomiseen, niin tasoitusmaali saatiin tehtyä.

Ottelussa oli vielä hyvin peliaikaa jäljellä ja Children of Decay järjestäytyikin hyökkäykseen. Bloodweiser Babe Ruthin kanssa melko pitkään seurustellut nuori Kurtkin jaloitteli kentälle, joten puolustus oli täysimääräinen – toisin kuin hyökkäys. Petruksen poissaolo näkyi, ja pallo lensikin sen verran korkeassa kaaressa, että monikätinen Decay-pelaaja ehti pallon alle. Vasenta laitaa lähtikin sitten hyökkäys vyörymään melko vastustamattomalla voimalla. Itseluottamusta saanut Hans syöksyi päistikkaa pelaajalauman keskelle ja kaatoi pallonkantajan, pallo pompahteli tyhjään kohtaan. Se jäi kuitenkin melko vaaralliseen kohtaan ja eräs linjamiehistä päättikin syöksähtää pallon perään vailla toivoa pallon kiinnisaamisesta, mutta toivoen saavansa sen väljemmille vesille. Näin siinä kävikin, vaikka tilanne oli edelleen vakava. Decay ei kuitenkaan saanut palloa haltuunsa, ja kun Reavers sai ja Karl pinkaisi toiseen suuntaan, niin vastustajasta ei ollut enää oikein pysäyttäjäksi. Vauhtia oli liian vähän ja väärään suuntaan. Karl sai seurakseen Maxin ja Kasperin ja kun Children of Decay sai vain yhden puolustajan iholle, jota Max koitti töniä pois, jäi Karlin seuraksi irtautua kevyestä otteesta ja pinkaista pallon kanssa maaliin.

Turhautunut Children of Decay näki että maalin tekeminen oli toivotonta, mutta oletti kuitenkin pääsevänsä vielä murjomaan vastustajaa kostoksi. Petrus oli edelleen poissa, mutta pallo saatiin potkaistua takakentälle ja kaikkien seuratessa pallon lentoa livahtivat Reavers-pelaajat kolmea kovaonnista linjamiestä lukuunottamatta kauas omalle kenttäpuoliskolleen. Linjamiehet tutkivat nopeasti turvetta, mutta sen enempää vahinkoa ei saatu aikaan. Värikkäiden vaiheiden jälkeen siis Reaversille 2-1 -voitto.

Voitto toi odotetusti lisää faneja ja kassaankin kilahti 60 000 kultarahaa. Kauden päätösotteluun tullee uudistunut Reavers, kassassa on reilusti rahaa hankintoihin, mutta potkaisija-Petrus on poissa. Hänet tosin valittiin ottelun parhaaksi pelaajaksi ja tämä solisluuton potkuihme käyttääkin toipilasaikansa uusien, vähän erikoisempien taitojen opiskeluun. Voittomaalin tehnyt Karl sai niin ikään liki avoimen pääsyn seuran harjoitustiloihin, avausmaalin tehnyt Günther saa tyytyä vähän tavanomaisempiin harjotteisiin, mutta jotain uutta hänkin kauden päätösotteluun aikoo oppia.

Pahis-ostoksia, 16.7.2015


Ratsastava sormusaave

Ratsastava sormusaave

Maalailutkin ovat hiukan edenneet, mutta raportoidaan tänne nyt ensi hätään taas uudet hankinnat. Lisää maalattavaa siis kertyy nurkkiin. Ensimmäisenä tuollainen ratsastava sormusaave, joka jossain kohtaa pääsee maaleistaan ja saa uudet maalit pintaansa. Noita ratsastavia mulla on aiemmin vain yksi, joten tämä oli se pääasiallisin figu, jota myynti-ilmoituksesta lähdin ostamaan ja ostinkin. Jotta postikulut saadaan säällisemmiksi, niin ostin siinä samalla luonnollisesti muutakin tarpeellista.

Warg-ratsastajat

Warg-ratsastajat

Vasemmalla näkyy koko ostos, yläkulmassa tuo aiemmin mainittu nazgul ja muun osan täyttää sitten kuusi warg-ratsastajaa osineen. Yksi tuollainen metallinen on jo varastossa, mutta nyt saadaan siis kokonainen lauma. Tai siis sitten joskus hamassa tulevaisuudessa, kun nuo tulee maalatuiksi.

Koko paketille kertyi hintaa 30 euroa postikuluineen, joten ei tämä mikään ihan ryöstö ollut, mutta ihan kohtuuhintainen hankinta kuitenkin.

Mighty Zug, 10.7.2015


IMG_6547

Mahtava Zug

Kesäkuussa ei  valmistunut yhtään figua, mutta heinäkuu näyttää sen suhteen paremmalta. Mighty Zug sai viimeiset maalit pintaansa tänään. Tähtipelaaja sai numeroksensa vitosen, saa nähdä pääseekö hän kentälle ja koska. Aika vähän näitä tähtipelaajia on meidän liigassa nähty, mutta kyllähän tätä kehtaa peluuttaa.

IMG_6548

Mighty Zug

Värit ovat perinteiset Reikland Reaversin värit, eli sinistä, valkoista ja keltaista.

Palapelipelaajakin sai vähän väriä, samoin ne Mansions of Madnessin tutkijat. Heistä kaikista lisää sitten vähän myöhemmin omissa uutisissaan.

Toinen tasapeli, 9.7.2015


Kun vauhtiin on päästy, niin tässähän pelataan ja kirjoitetaan jatkuvasti. Tänään oli kauden toinen ottelu, vastassa goblineista koostuva Peat Bog Beat Boxers. Pelipaikkana oli tuttu Kerttu ja sää oli jälleen vallan mainio. Goblinit saivat tasoituksena lahjuksia ja hihaan likaisen ässän. Katsojia kertyi karvan verran enemmä goblineille, kaiken kaikkiaan 27 000. Merkittävää oli myös uuden Reavers-pelaajan esittely, nuorelle Hansille saatiin juuri ja juuri varusteet niskaan, mutta seuran värien mukaisia pelivaatteita ei ehditty hankkia.

Reavers lähti hyökkäykseen, joskin Beat Boxers käytti lepsun tuomarin hyväkseen ja ryntäsi yleisen syyttäjän lailla kimppuun pallon vielä lentäessä ilmassa. Tämä ei kummemmin kuitenkaan säikäyttänyt, pikkuhiljaa joukkueeseen kotiutuva Kurt noukki pallon ja heitti sen varmasti perille. Samaan aikaan Jesper tirvaisi yhden goblineista ulos koko ottelusta. Vasemmalta laidalta läpi murtautuneet goblinit olivat hieman hämmentyneitä, ja kun koppari-Karlkin tuuppasi ahdistelleen goblinin sairaalan puolelle piakkoin Jesperin jälkeen alkoi peli näyttää jo voitetulta.

Edellisen ottelun tapaan ihmiset olivat sitkeitä ja lähinnä siirtyivät iskujen voimasta pitkin kenttää tai korkeintaan pyllähtivät. Epätoivoinen goblin-valmentaja veti ässän hihastaan ja toinen peikoista näytti yleisön silmissä huomattavasti kauheammalta kuin aiemmin. Pelaajia tämä ei kuitenkaan häirinnyt ja hyökkäys riensi keskeltä eteenpäin. Goblinit saivat hetkeksi pallon irti pelaajista ja jopa haltuunsa. Hyökkäys lähti vyörymään oikeaa laitaa pitkin. Günther ei antanut tämän häiritä vaan otti loikan, tuuppasi palloa kantaneen moottorisahagoblinin sairaalan puolelle, noukki pallon, teki siinä sivussa pari väistöä ja käänsi hyökkäyksen vastahyökkäykseksi. Karl juoksi toiselta laidalta avuksi ja palloa ei saatu Güntheriltä pois, niin hän kohteliaasti antoi pallon vapaana olleelle Karlille, joka juoksi sen kanssa saman tien maaliin avausmaalin merkiksi.

Valmentaja vaikutti tyytyväiseltä ja tilasi itselleen puoliaikalounaan etuajassa. Tämä näkyi lepsuutena koko joukkueen pelissä, aiemmin niin napakat iskut muuttuivat löysiksi ja fanien huutomyrskyn siivittämä Beat Boxers onnistui tasoittamaan pelin aivan avausjakson loppuhetkillä. Jos Reavers-maali sisälsi vauhtia ja vaarallisia tilanteita, niin paljoa heikommaksi ei jäänyt Beat Boxersien tasoituskaan. Reavers-valmentaja laski taukojohtonsa jo varmasti, mutta niin vain pomppukeppigoblin pomppasi kanveesista suoraan palloa kantaneen puolustajan päähän ja pallo pomppi muutaman pompun kautta nurmelle, josta sen goblin noukki ja kantoi maaliin.

1-1 -taukotilanteessa Reavers lähti toiselle jaksolle puolustamaan, ihan hereillä ei kuitenkaan oltu, vaan Beat Boxers otti ensi askeleensa jo pallon lentäessä ilmassa. Nyt alkoi peikkojen iskut tekemään jo kipeää, vaikka vakavammilta iskuilta pääosin vältyttiinkin. Myös palloa ketjun päässä heilutellut fanaatikko alkoi kaataa pelaajia aiempaa hurjempaan tahtiin ja hyökkäys vyöryikin pikkuhiljaa kohti maalialuetta. Ainoaksi isommaksi haaveriksi jäi kuitenkin lopulta Maxin loppupelistä vienyt pikkuvamma. Muu joukkue vietti kuitenkin sen verran aikaa nurmen pinnassa, että Beat Boxers pääsi jopa hieman elvistellen viimeistelemään johtomaalin. Veitsenterällä se kuitenkin pelasi, mutta lopulta valmentaja sai huudettua maaliviivalla keimaillaan hyökkääjänsä maaliin.

Tasoitusmaali

Tasoitusmaali

Johtomaali sai aikaan pienen mylläkän eikä tuomari huomannut sammuttaa pelikelloa. Reavers-valmentajan suureksi harmiksi aikaa tasoitusmaalin tekemiseen jäi siis todella vähän. Kurt-pelasi kuitenkin kuin konkari ja noukki jälleen pallon ja heitti sen niin ikään hyvässä vireessä olleelle Karlille. Tämä antoi sen vieressään olleelle Güntherille, joka joukkuetovereiden avustuksella raivasi itselleen aukon puolustukseen ja tavaramerkkiloikallaan pinkaisi minkä kintuistaan pääsi kohti maalialuetta. Muu joukkue onnistui sitomaan vastustajan pelaajat. Kun vastustaja ei päässyt irtautumaan, niin Günther sai rauhassa tasoittaa ottelun aivan loppuhetkillä.

Joukkueen kassaan ropisi 50 000 kultakolikkoa, mutta fanit selkeästi kaipaavat voittoa, kun osa turhautui ja lähti. Joukkue pääsee siis täysimiehisenä seuraavaan otteluunsa, ansioituneesti taklannut Jesper selvästi epäilee joutuvansa seuraavissa otteluissa maalitauluksi ja ilmoitti valmentajalle harjoittelevansa väistämistä. Joukkueen parhaaksi pelaajaksi valittiin Max.

Palapelipelaajan paluu, 7.7.2015


IMG_6542

Viime vuonna askartelin yhden Blood Bowl -blitzerin bits boxini sisällöstä, mutta ei kolme oikein mihinkään riitä, joten askartelin tänään neljättä hyvään alkuun. Tässäkin pääosa osista on Empire Militia -laatikon sisältöä, olkasuojukset sitten ovat WH40K:n Space Marineilta ja kypärän töyhtö Dark Eldareilta. Olisi tuosta voinut dynaamisempikin tulla, mutta eivätpä ne viralliset figutkaan mitään kovin ihmeellisiä siinä mielessä ole. Esimerkiksi vielä kesken oleva Mighty Zug pönöttää hyvinkin staattisesti paikoillaan, toki ei hän mikään juoksija olekaan.

Bits Blitzer II

Bitz Blitzer II

Ei tuota ihan heti maalaamaan pääse, täytyy green stuffilla askarrella yhtä ja toista pientä, jotta sulautuu paremmin muihin pelaajiin. Oikean olkapään kotka lienee se tärkein, muutenkin futuristisen kulmikkaita olkasuojia pitää pyöristellä. Mutta mitään kovin isoa ei ole suunnitteilla, muutamia yksityiskohtia esiin ja muutamia piiloon. Nyt on käytössä tuoreempaa stuffia kuin viimeksi, joten jälkikin voi olla aavistuksen parempaa. Katsotaan kuinka käy, ehkä jo huomenna. Mighty Zugkin saattaa saada viimeiset maalinrippeet päällensä, joten saataneen sekin figu ehkä valmiiksi.

Kausi 25 käyntiin, 6.7.2015


Edellisestä otteluraportista on sen verran aikaa, että mahdanko enää muistaa, että miten tällainen kirjoitetaan. Miespulasta kärsinyt Reikland Reavers jätti kauden 24 kokonaisuudessaan väliin ja samalla joukkueen valmentajakin sai keskittyä kaikkiin muihin asioihin. Kauden 25 alla tulikin sitten hieman kiirus, kun todettiin joukkue pahasti vajaamiehiseksi eikä kuntokaan ollut kohdallaan. Ernstin ja Horstin siirryttyä autuammille heittomaille, joukkueeseen värvättiin pikapikaa nuori Kurt syöttäjäksi. Pikkuvammoista kärsinyt Kurtis kieltäytyi eläköitymästä, joten joukkue saatiin ainakin paperilla täysimääräiseksi ja kelvolliseksi pelaamaan ottelun Cave Mountain Manglers -kaaoskääpiöitä vastaan perinteisellä Kerttu-areenalla. Reavers arvioitiin sen verran altavastaajaksi, että sekä bretonnilääkäri että puolituiskokki haalittiin avustajiksi.

Ottelu alkoi kauniissa säässä, mitä nyt nuoren Kurtin kentän pintaan tipauttanut kivi tuli kuin tyhjältä taivaalta. Kaaoskääpiöitä eivät puolituiskokin keitokset miellyttäneet, mutta ihmiset saivat niistä puolestaan aavistuksen lisää yritystä. Katsojia kertyi paikalle varsin mukavasti 30 000, jotka jakaantuivat veljellisesti tasan. Manglers sai päättää aloituksen ja hivenen yllättävästi antoivat Reaversin aloittaa. Pitkän tauon jälkeen Reavers-pelaajia ei tuntunut kiinnostavan pallo lainkaan, muutenkin peli oli vähän hapuilevaa. Puolin ja toisin tönittiin, mutta mitään vakavampaa ei saatu aikaiseksi, peli junnasi aika pitkälti paikoillaan. Lopulta nuori Kurt nappasi pallon hyppysiinsä ja muu joukkue kerääntyi liki kokonaisuudessaan hänen välittömään läheisyyteensä ja Manglers-pelaajat puolestaan tämän ryppään ympärille. Härkäkentauri puski muurista läpi ja survaisi Kurtin kentän laidalle toipumaan, pallo pomppi aikansa, kunnes päätyi Maxin hyppysiin. Peli alkoi koveta, tosin vain toispuolisesti. Siinä missä Manglers lähinnä töni vastustajaa, tuntui jokainen epätoivonenkin Reavers-isku kellistävän vastustajan. Kaiken huippuna rivimies Kasper taklasi puolivälissä avausjaksoa yhden kaaoskääpiöistä hauta-arkkuosastolle. Joukkueen lääkäri yritti parhaansa, mutta mitään ei ollut tehtävissä.

Tämän seurauksena peli muuttui hämmentävästi, yksi vahtiva kääpiö pois pelistä ja muutkin tuntuivat olevan koko ajan vähän väärässä paikassa. Reaversilla sen sijaan toimi kaikki ja yllättäen Max pääsi juoksemaan täysin vapaasti pitkälle toiselle kenttäpuoliskolle. Auttajia hänelle ei ehtinyt, mutta kun ainoa kääpiökin pääsi vain kaikkensa venyttämällä turvalleen Maxin jalkoihin, niin avausmaali alkoi roikkua ilmassa. Loppujakso pelattiinkin sitten odotellen, Max juoksi ympäri vastustajan kenttäpuoliskoa pysyen kaukana kääpiöistä muun joukkueen keskittyessä sitomaan ja taklaamaan vastustajia. Tässä onnistuttiinkin varsin hyvin ja aivan jakson lopulla Max kävi tekemässä avausmaalin. Vielä ehdittiin yhteen aloitukseen, jossa kaaoskääpiöyleisö hurrasi voimallisemmin. Tämän jälkeen vielä hetki nujakoitiin, mutta katsomokin oli jo rauhoittunut, eikä vakavia vammoja syntynyt.

Toisella jaksolla Manglers lähti hakemaan tasoitusta valmentajan piirrettyä kovasti taktiikkakuvioita. Toisaalta puolituiskokki jatkoi keittelyään, kentälle selvinnyt kymmenen hengen ihmisjoukkue sai taas hieman lisää voimaa. Alku näytti kaaoskääpiöiden kannalta varsin hyvältä, kun keskelle kenttää raivattiin avoin väylä. Väylä oli tosin avoin molempiin suuntiin ja pari Reavers-pelaajaa juoksikin vastustajan kenttäpuoliskolle ja otti pallon näppeihinsä. Samaan aikaan Jesper näytti ettei ollut Pekkaa (tai Kasperia) pahempi ja lähetti yhden kaaoskääpiöistä manan majoille. Keskialueelle voimaylivoima alkoi tästä sattumuksesta huolimatta näkyä, ihmisistä yksi toisensa jälkeen menetti tajuntansa. Reavers koitti hyödyntää hyökkäysalueen momentuminsa, mutta palloa ei saatu oikein maalia kohti ja pikkuhiljaa hetkellinen alueellinen ylivoimakin oli mennyttä. Kun noin puolet joukkueesta oli kentän laidalla ja loputkin suurin piirtein kentässä, niin tasoitusmaalia ei pystytty estämään, varsinkin kun jo hyvin tutuksi tullut liukas kenttä teki taas tepposensa.

Tilanteessa 1-1 fanit hurrasivat tasapuolisesti molemmille ja kumarruttiin vielä yhteen aloitukseen. Liki kaikki ihmispelaajatkin pääsivät takaisin tolpilleen ja kentälle. Ihmiset pyrkivät panostamaan heittopeliin nopean maalin toivossa, mutta eipä siinä onnistuttu. Muutoin peli oli tuttua tuuppimista keskialueella, kaaoskääpiöiden kevyet iskut siirtelivät ihmisiä kentällä tai korkeintaan kentän laidalle. Loppuhetkille Kurtkin sai sulan hattuunsa onnistuttuaan syötössä. Vastaanottanut pelaaja oli kuitenkin aivan liian kaukana maalista ja aikaa aivan liian vähän, joten peli päättyi tasapeliin 1-1.

Reavers-joukkueen parhaana pelaajana palkittiin Petrus. Kukaan pelaajista ei saanut vakavia vammoja, joten kaikki pääsevät seuraavaan otteluun mukaan. Lisävahvistuksiakin lienee luvassa, kun kassaan kilahti 60 000 kultapalikkaa lisää, fanejakin tuli uusia.

Tutkijoita alkuun, 3.7.2015


IMG_6538

Tutkijanelikko

Kyllä se Mighty Zugkin pikkuhiljaa valmistuu, mutta siinä ohessa olen aloittanut valmistelemaan Mansions of Madness -pelin tutkijoita. Neljä ensimmäistä saivat ensin metalliprikan pohjaansa, vähän valusaumojen siistimistä, valkoisen pohjamaalin sekä ihon summittaisen maalauksen. Nämä ovat vähän sellaista pehmeämpää muovia kuin vaikka GW:n figut, taipuvat aika lailla ja siksi valusaumojenkin siistiminen oli aika työlästä. Kovin paljoa niitä ei edes ollut enkä niitäkään saanut kunnolla hoidettua. Mutta eivätpä ne loppujen lopuksi hirveän hyvin näykään, hirviöiden kanssa kävi ainakin ihan hyvin. Ja pelinappuloitahan nämä ovat, vieläkin enemmän kuin nyt vaikka ne GW:n figut. Eiköhän näistä hyvä tule. Yksityiskohtia ei ole kovin paljoa, joten maalaaminen on toivottavasti melko nopeaa, sen kummemmin en ole värejä tai muuta vielä miettinyt, mutta aika simppelillä paletilla varmaankin etenen ja vaikka ovatkin yksilöitä, niin koitan väreillä tai sävyillä hiukan sitoa yhteen.