Toinen tasapeli, 9.7.2015


Kun vauhtiin on päästy, niin tässähän pelataan ja kirjoitetaan jatkuvasti. Tänään oli kauden toinen ottelu, vastassa goblineista koostuva Peat Bog Beat Boxers. Pelipaikkana oli tuttu Kerttu ja sää oli jälleen vallan mainio. Goblinit saivat tasoituksena lahjuksia ja hihaan likaisen ässän. Katsojia kertyi karvan verran enemmä goblineille, kaiken kaikkiaan 27 000. Merkittävää oli myös uuden Reavers-pelaajan esittely, nuorelle Hansille saatiin juuri ja juuri varusteet niskaan, mutta seuran värien mukaisia pelivaatteita ei ehditty hankkia.

Reavers lähti hyökkäykseen, joskin Beat Boxers käytti lepsun tuomarin hyväkseen ja ryntäsi yleisen syyttäjän lailla kimppuun pallon vielä lentäessä ilmassa. Tämä ei kummemmin kuitenkaan säikäyttänyt, pikkuhiljaa joukkueeseen kotiutuva Kurt noukki pallon ja heitti sen varmasti perille. Samaan aikaan Jesper tirvaisi yhden goblineista ulos koko ottelusta. Vasemmalta laidalta läpi murtautuneet goblinit olivat hieman hämmentyneitä, ja kun koppari-Karlkin tuuppasi ahdistelleen goblinin sairaalan puolelle piakkoin Jesperin jälkeen alkoi peli näyttää jo voitetulta.

Edellisen ottelun tapaan ihmiset olivat sitkeitä ja lähinnä siirtyivät iskujen voimasta pitkin kenttää tai korkeintaan pyllähtivät. Epätoivoinen goblin-valmentaja veti ässän hihastaan ja toinen peikoista näytti yleisön silmissä huomattavasti kauheammalta kuin aiemmin. Pelaajia tämä ei kuitenkaan häirinnyt ja hyökkäys riensi keskeltä eteenpäin. Goblinit saivat hetkeksi pallon irti pelaajista ja jopa haltuunsa. Hyökkäys lähti vyörymään oikeaa laitaa pitkin. Günther ei antanut tämän häiritä vaan otti loikan, tuuppasi palloa kantaneen moottorisahagoblinin sairaalan puolelle, noukki pallon, teki siinä sivussa pari väistöä ja käänsi hyökkäyksen vastahyökkäykseksi. Karl juoksi toiselta laidalta avuksi ja palloa ei saatu Güntheriltä pois, niin hän kohteliaasti antoi pallon vapaana olleelle Karlille, joka juoksi sen kanssa saman tien maaliin avausmaalin merkiksi.

Valmentaja vaikutti tyytyväiseltä ja tilasi itselleen puoliaikalounaan etuajassa. Tämä näkyi lepsuutena koko joukkueen pelissä, aiemmin niin napakat iskut muuttuivat löysiksi ja fanien huutomyrskyn siivittämä Beat Boxers onnistui tasoittamaan pelin aivan avausjakson loppuhetkillä. Jos Reavers-maali sisälsi vauhtia ja vaarallisia tilanteita, niin paljoa heikommaksi ei jäänyt Beat Boxersien tasoituskaan. Reavers-valmentaja laski taukojohtonsa jo varmasti, mutta niin vain pomppukeppigoblin pomppasi kanveesista suoraan palloa kantaneen puolustajan päähän ja pallo pomppi muutaman pompun kautta nurmelle, josta sen goblin noukki ja kantoi maaliin.

1-1 -taukotilanteessa Reavers lähti toiselle jaksolle puolustamaan, ihan hereillä ei kuitenkaan oltu, vaan Beat Boxers otti ensi askeleensa jo pallon lentäessä ilmassa. Nyt alkoi peikkojen iskut tekemään jo kipeää, vaikka vakavammilta iskuilta pääosin vältyttiinkin. Myös palloa ketjun päässä heilutellut fanaatikko alkoi kaataa pelaajia aiempaa hurjempaan tahtiin ja hyökkäys vyöryikin pikkuhiljaa kohti maalialuetta. Ainoaksi isommaksi haaveriksi jäi kuitenkin lopulta Maxin loppupelistä vienyt pikkuvamma. Muu joukkue vietti kuitenkin sen verran aikaa nurmen pinnassa, että Beat Boxers pääsi jopa hieman elvistellen viimeistelemään johtomaalin. Veitsenterällä se kuitenkin pelasi, mutta lopulta valmentaja sai huudettua maaliviivalla keimaillaan hyökkääjänsä maaliin.

Tasoitusmaali

Tasoitusmaali

Johtomaali sai aikaan pienen mylläkän eikä tuomari huomannut sammuttaa pelikelloa. Reavers-valmentajan suureksi harmiksi aikaa tasoitusmaalin tekemiseen jäi siis todella vähän. Kurt-pelasi kuitenkin kuin konkari ja noukki jälleen pallon ja heitti sen niin ikään hyvässä vireessä olleelle Karlille. Tämä antoi sen vieressään olleelle Güntherille, joka joukkuetovereiden avustuksella raivasi itselleen aukon puolustukseen ja tavaramerkkiloikallaan pinkaisi minkä kintuistaan pääsi kohti maalialuetta. Muu joukkue onnistui sitomaan vastustajan pelaajat. Kun vastustaja ei päässyt irtautumaan, niin Günther sai rauhassa tasoittaa ottelun aivan loppuhetkillä.

Joukkueen kassaan ropisi 50 000 kultakolikkoa, mutta fanit selkeästi kaipaavat voittoa, kun osa turhautui ja lähti. Joukkue pääsee siis täysimiehisenä seuraavaan otteluunsa, ansioituneesti taklannut Jesper selvästi epäilee joutuvansa seuraavissa otteluissa maalitauluksi ja ilmoitti valmentajalle harjoittelevansa väistämistä. Joukkueen parhaaksi pelaajaksi valittiin Max.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s