Gil-galad taistelee, 25.9.2015


Toisen ajan lopulla Gil-galad oli siirtymässä pienen saattueensa kanssa Sumuvuorten lähistöllä iltahämärässä leiristä toiseen, kun hylätyn raunion lähellä kuului yllättäen susien ulvontaa. Gil-galad määräsi kapteeni Aegrodin ottamaan metelistä selvää samalla kun hän siirtyi oman kaartinsa kera vanhan tornin läheisyyteen tarkkailemaan tilannetta. Aegrodin ryhmä yllätettiin aukiolla, lauma susia ja susiratsastajia ilemstyi kuin tyhjästä hiisten pinkoessa vanavedessä. Haltiat eivät ehtineet kunnolla valmistautua rynnäkköön, Aegrod kaatui kahden muun haltian kanssa susien alle, mutta muut onnistuivat suojelemaan nahkaansa. Gil-galad sai hätäisen puolustuskuvion rakennettua vanhan tornin ja muurinpätkän väliin, kun metsästä huojui kaksi peikkoa hiisien ympäröimänä heitä kohti.

Määrällisesti alakynnessä olevat haltiat onnistuivat järjestämään puolustuksensa muurin ja tornin väliseen aukkoon niin, että hiidet eivät kyenneet käyttämään määräylivoimaansa hyväkseen. Gil-galad itse ryntäsi auttamaan etummaisia taistelijoita ensimmäistä peikkoa, Gorg, vastaan ja haavoittikin sitä pahasti. Muutenkin Gil-galadin kaarti pärjäsi puolustusasemissaan paremmin kuin aukealla yllätetty Aegrodin ryhmä. Ei kulunut aikaakaan, kun Gorg kaatui maahan Aeglosin voimasta ja Gil-galad säntäsi Ghashin kimppuun ennen kuin tuo toinen peikko pääsi käsiksi muihin haltioihin. Aegrodkin onnistui pääsemään jaloilleen ja aloittamaan raivoisan puolustustaistelun susia ja hiisiä vastaan. Jousimiehet onnistuivat tappamaan muutamia susia ja hiisiä, mutta pian pieni joukkio oli ympäröity kaikilta puolin.

Haltioiden ylivertainen taistelutaito ja raskaat panssarit nousivat arvoon arvaamattomaan taistelun tiimellyksessä ylivoimaista vihollista vastaan. Pieniä vammoja ja muutamia kuolleita oli puolin toisin, mutta haltiat keskittyivät lähinnä elossapysymiseen. Gil-galadin puolella taistelu eteni huomattavasti enemmän haltioiden mielen mukaan, ei kulunut kauaakaan kun Gil-galad seivästi toisenkin peikon maahan ja jatkoi etenemistään hiisten joukossa pyrkien pääsemään Aegrodin avuksi. Aegrod haltioineen torjui kerta toisensa jälkeen susien ja hiisten hyökkäykset, mutta hekin alkoivat jo väsyä.

Gil-galad arveli joukkojensa pärjäävän ilman häntä, koska hiisten määrä oli vähentynyt ja Aegrod oli huomattavasti suuremmassa pulassa. Hän pääsikin irtautumaan taistelusta voitettuaan vihollisensa ja syöksyi auttamaan Aegrodia. Pahaksi onneksi hiisien shamaani Shagul huomasi tilaisuutensa tulleen ja noitui Gil-galadin hetkellisesti. Gil-galadin taistellessa päänsisäistä taistelua lauma hiisiä piiritti hänet ja onnistui haavoittamaankin häntä. Tämä tuntui lamaannuttavan koko haltiajoukon pieneksi hetkeksi ja haltioita kaatui maahan siellä täällä. Ja puolet haltioista oli kaatunut, joko kuollut tai haavoittunut pahasti ja kaiken lisäksi haltiakuningas oli loitsujen vallassa ja piiritetty.

Shamaanin loitsun kesto oli kuitenkin rajallinen ja Gil-galad oli jälleen oman itsensä herra. Nopeassa tahdissa hän tappoi ympäriltään hiiden, antoi kuolettavan iskun jo haavoittuneelle hiisipäällikkö Gorbushille ja haavoitti jäljellä jäänyttä kapteeni Nagdufia. Muutkin haltiat saivat tästä lisäpontta taisteluunsa ja hiisiä kaatui lukemattomia määriä. Peikkojen ja johtajien kaaduttua loput hiidet päättivät poistua luoliinsa eivätkä pahoja vammoja kärsineet haltiatkaan halunneet enää jatkaa taistelua ja seurata heitä. Tärkeämpää tässä kohtaa oli haavoittuneiden hoito.


Oheinen taistelu käytiin eilen, mutta en ehtinyt enää illalla pukea sanoiksi tätä taistoa. Taistelupaikkana oli uusi turkulainen pelipaikka ja -kauppa, Sotakoneen bunkkeri. Hienot maastot ja komea pelimatto, ilmainen pelitila ja muut puitteet tarjosivat hyvät puitteet pelille. Harmillisesti emme oikein huomioineet ajan kulkua emmekä sitä, että tilahan menee iltakahdeksalta kiinni, joten emme pelanneet peliä ihan loppuun asti.

Keskeytyshetkellä molemmat joukot olivat jo alle puolenvälin, joten loppu olisi ollut luultavasti hyvinkin lähellä. Tässä kohtaa hiisien ylivoima taistelijoiden suhteen oli käytännössä jo haihtunut olemattomiin, joten lopputulos olisi todennäköisesti ollut tätäkin suurempi voitto haltioille. Pelasimme siis Lords of Battle -skenaarion 500 pisteen armeijoilla. Kun jokaisesta taposta sai pisteen, niin sinällään ei ollut yllättävää, että korkeatasoinen haltia-armeija keräsi voiton hiisilaumasta pistein 35-18. Oma armeijalistani löytyy täältä: https://vainvader.wordpress.com/armeijat/lord-of-the-rings/eregion-and-rivendell/suurhaltiat-500p/. Vastapuolella oli suurinpiirtein tällainen kokoonpano: 2 *Goblin captain, Shaman, Warg Chieftain, 20*goblin, 4*warg riders, 5*wild wargs ja 2*troll.

Gil-galad oli kyllä maineensa veroinen, kaksi tapettua peikkoa, muutama hiisi ja osumat hiisikapteeneihin kärsien itse yhden haavan (ja yhden menetetyn kohtalopisteen) loitsun alaisena. Peikot puolestaan eivät saaneet tapettua ketään. Haltioiden onneksi muodostui se, että hiidet juoksivat silmittömästi päälle vähän kuin jonossa, jolloin vähäisempi määrä taitavampia haltioita onnistui pitämään puolensa samalla kun Gil-galad onnistui aina pääsemään peikkoon kiinni.

Aukealta aloittanut Aegrod oli epäonnisempi, nopeat sudet ja susiratsastajat kaatoivat kapteenin heti alkuunsa maahan, mutta seuraavan vuoron mahtiliike pelasti hänet mukaan taisteluun. Tämän jälkeen hän oli yhden miekkahaltian kanssa lukuisia kertoja alivoimainen ja ansoitettu susia ja hiisiä vastaan, mutta niin hän vain lopulta säilyi hengissä loppuun asti. Viimeisen vuoromme alkaessa haltioista oli kuollut jo puolet, joten jouduin muutaman rohkeusheiton heittämään, mutta hiidet olivat vielä yli puolen välin. Viimeisen kierroksen pyöritys kuitenkin käänsi asetelman ihan päälaelleen ja pelin jatkaminen olisi varmaankin kääntänyt vaakakuppeja entistä enemmän haltoille.

Muoks: Kyllä toinen peikoista tappoi sittenkin yhden haltian.

Mainokset

One thought on “Gil-galad taistelee, 25.9.2015

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s