Örkkipomoja, 2.10.2015


Örkkipomo

Örkkipomo

Eivät nämä kai välttämättä ihan oikeasti ole örkkipomoja, tai ei ainakaan tuo jousiheppu, mutta kutsutaan nyt niitä näin. Jousiampuja ainakin tulee toimimaan jonkun sortin pomona jousiörkkiyksikössä, on sen verran isompi ja erinäköinen, että kelpaa mukavasti pomoksi. Toisen tällaisenhan maalasin jo alkuvuodesta, nyt näitä on siis kaksi. Kummallekin riittää tällä hetkellä 8 komennettavaa jousiampujaa, joten eihän siihen tarvita kuin lipunkantajat tai muusikot, niin on kauniit kymmenen örkin yksiköt valmiina. On mulla kyllä niitä jousiampujia vielä lisääkin, mutta ehkä seuraava etappi on lipunkantajien askartelu. Se vaatii tietenkin enemmän työtä kuin pelkkä maalaus, joten katsotaan kuinka käy.

IMG_6657

Kaksi kaverusta

Nämä figut ovat olleet pari viikko melkein valmiita. Sen takia en ole työkuviakaan laittanut, koska ”nää on huomenna tai ylihuomenna valmiita ja nyt jo melkein maalattuja, niin ei näistä kannata mitään välikuvia laittaa.” Mutta kun maalaustahti ja -kyky on mitä on, niin ei ne ihan niin hätäisesti valmistuneetkaan. Ja kun ei sitä aikaakaan lopulta ollut kuin ihan pikkumurusia, niin valmista ei tullut. Tänään sain kuitenkin viimeisteltyä figut ja otettua huonossa valossa kuvat, joten saatiin nämä pois pöydältä. Samalla tuli lokakuullekin ainakin kaksi maalattua figua, vaikka kuvittelin näiden olen syyskuun puolivälissä valmiina.

IMG_6658

Nuijamies

Tämä piikkinuijaörkki on pieni arvoitus, toistaiseksi en ole vielä kaivanut tietoa siitä, että mikä tämä metalliörkki oikeasti on. Mutta koska mitään muita samantapaisia figuja minulla ei ole, niin eiköhän tästä joku pikkupomo laumaani tule. Näppärästi tuolle sopisi kilpikin käteen, ja ehkä kuuluisikin, mutta jotenkin tulkitsen tuon vasemman käden viritelmän olevan jonkin sortin nyrkkirauta. Kilpi siihen kyllä sopisi ihan nätisti asennon ja kaiken muunkin puolesta. Pitäisiköhän sitä oikein ryhtyä korjaamaan valmista figua? No, ehkä mä ensin kaivelen jostain netin syövereistä, että kuka tämä oikein on ja mietin sitten lisää…

Työpöydällä on tällä hetkellä työn alla muutama kääpiö, pohjamaali ja naamat on maalattu. Niistä lisää varmaan ensi viikolla.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s