Floor Games -kommentteja, 6.10.2015


IMG_6646

Tuossa taannoin (vanhempi blogiteksti) kerroin ostaneeni halvalla Floor Games -kirjan, jonka epäilin olevan jonkin sortin historiikki tai esittely sotapeleistä. Näin ei kuitenkaan ole. Jos tuollaista kirjaa haluaa, niin oikeampi olisi saman kirjoittajan myöhempi teos Little Wars. Tämä kirja kertoo oikeastaan lattialeikeistä eikä niinkään peleistä, mutta liittyy figuiluun voimakkaasti. Todettakoon, että kirja on siis uusintapainos yli sata vuotta sitten ensi kerran julkaistusta teoksesta, jonka on kirjoittanut H.G.Wells (juu, se ”Maailmojen sodan” muun muassa kirjoittanut scifi-kirjailija). En nyt ala tässä kirjoittamaan mitään ihmeempää arvostelua tai analyysiä, kommentoipa nyt vain kirjaa hiukan.

Kirjassa haukutaan ensi alkuun lelu- ja figuvalmistajat, tuotteet ovat liian kalliita, epäkäytännöllisiä ja lisäksi eri valmistajat tekevät lelunsa ja figunsa eri skaaloissa. Ja siviilifiguja on aivan liian vähän. Jaarittelevan oloisessa alkuosassa kerrotaan, miten voi valmistaa itse tarvikkeita ja mitä kaikkea tarvitaan näihin hienoihin ja hauskoihin leikkeihin, joita kirjoittaja siis kahden poikansa kanssa leikkii. Erikokoisia puupalikoita tarvitaan paljon samoin kuin puulevyjä, joita käyttää alustoina ja vaikka kukkuloina. Paperista ja pahvista voi taiteilla vaikka mitä ja puunoksat käyvät puista. Seassa on muutamia mustavalkoisia valokuvia, joista vähän näkee, että mistä on kyse. Varsin näyttävän näköisiä, vaikkakin joskus joutuu käyttämään hieman mielikuvitustaan.

Sen jälkeen käydään läpi pari leikkiä tarkemmin, saarileikki ja kaupunkileikki. Lähtökohtaisesti siis aluslevy jaetaan suurinpiirtein kahtia, toinen poika rakentaa oman valtakuntansa toiseen päähän ja toinen toiseen. Siellä on sitten saaria, joiden asukkaat liikkuvat veneillä, tai kaupunkeja, joissa kulkee junia. Kirjan lopuksi käydään vielä läpi muutamia muita leikkejä, kuten junarataleikki ja marmorikuulatornileikki. Loppuun vielä todetaan, että sotaleikkejäkin on, mutta niistä pitäisi kirjoittaa kokonaan oma kirjansa, joten ei niistä sitten sen enempää. Little Wars on juurikin sitten se myöhemmin ilmestynyt sotapelikirja, jossa sotapelejä käydään kaiketi tarkemmin läpi.

Fonttikoko on suuri ja kun sivuja ei ole kuin noin 60, niin kirjan lukee aika nopeasti, vaikka vanhahtava ja monin paikoin jaaritteleva teksti onkin toisinaan hitaahkoa luettavaa. Ihan mielenkiintoinen hyppäys historiaan ja lapsuuden leikkeihin ennen legoja ja muita muovileluja. Jos tuo jostain tulee vastaan, niin kyllä se lukea kannattaa, jos vähäänkään kiinnostaa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s