Murskaava avaus, 8.2.2016


OLYMPUS DIGITAL CAMERA

New Orc Rangers

Kausi 28 lähti upouuden New Orc Rangers -joukkueen osalta käyntiin ilman harjoitusotteluita tänään Kerttu Areenalla kauniissa säässä ottelulla Konnankoipia vastaan. Konnankoivet olivat ehtineet jo yhden ottelun verran kerätä kokemusta turpiinvedosta, joten he lähtivät aavistuksen heikompina tähän otteluun. Sen kummempia tasoituksia heille ei kuitenkaan suotu, eivätkä sitä tarjonneet katsojatkaan – 14 000 paikalla, ja heistä vain 4000 kannatti sammakoita. Selvästikään Vanhassa Maassa ei uudemman maailman jutuista perusteta.

Konnankoivet saivat kuitenkin aloituksen itselleen, pallo kaarteli örkkien potkaisemana lähelle keskiviivaa ja sammmakot napsahtivat nopeasti eteenpäin. Örkkien syöksijä Dirr Flash ei selvästikään ollut vielä sisäistänyt ottelun tarkoitusta, hänet kannettiin heti kättelyssä paikattavaksi. Hän pyörittelee päätään vielä seuraavankin ottelun. Tässä kohtaa kaikki näytti sammakoiden kannalta hyvälle. Palloa he eivät kuitenkaan saaneet kovasta yrityksestä huolimatta nostettua maasta, vaan tuuppivat sen lähemmäs keskiviivaa. Siihen saatiin pian örkkihäkin kokoinen aukko ja aukon keskelle heittäjä pallon kanssa. Pallo saatiin hetkeksi irti ja sammakot yrittivät jopa syöttöä, mutta heittäjän hihassa roikkunut örkki esti haaveet. Ugg Fast kävi tasoittamassa puntit miehistövajauksen osalta. Pian oli taas häkki kasassa ja sitä runtattiin eteenpäin. Konnankoivista ei ollut oikein vastusta vihreälle vyörylle ja loppuhetkillä heittäjä Lobb Longway juoksikin pallon kanssa maalialueelle. Sää oli epävakaan oloinen, mutta taittui lopulta vain pieneksi tuulenvireeksi, kun molemmat joukkueet keskittyivät toistensa kurmottamiseen puoliajan päätteeksi.

Toiselle jaksolle Rangers pääsi miesylivoimalla rakentelemaan hyökkäyskuviota. Aurinko paistoi taivaalla örkkijoukkueelle. Syöksijä Fou Speed käänsi tasapainoa entistä enemmän örkkien puolelle. Taas napattiin pallo ja tehtiin häkki. Vaikka sammakot sinne kuinka hyppivät sisään, niin mitään mainittavaa vahinkoa ei saatu aikaiseksi ja häkki eteni pikkuhiljaa eteenpäin. Syöksijä Unpret Bolt vähensi sammakoiden lukumäärää kentällä. Linjapelaaja Grung Stoner puolestaan onnistui tyrmäämään itsensä taklaustilanteessa ulos ottelusta, mikä tasoitti hieman tilannetta. Mutta kun Konnankoivet lopulta saivat pallon irti kantajaltaan, niin se päätyi Unpret Boltille, joka kipitti tilanteeksi 2-0. Aurinko meni pilvenreunan taakse ja Konnankoivilla oli vielä hyvin aikaa kavennusmaalin tekoon, mutta kun pallo ei saatu maasta eikä oikein mikään muukaan onnistunut, niin Rangersille jäi mielenkiintoinen maalipaikka vielä aivan loppuun. Muutama tilaa tekevä taklaus ja yksi örkkisyöksijä kipitti itsensä juuri ja juuri maalialueelle. Heittäjä puolestaan kiirehti vapaana olevan pallon luokse ja vaikka onnistuikin haparoiden ottamaan sen käsiinsä, niin heittäminen ei enää onnistunut. Lopputulokseksi siis jäi 2-0.

Ottelun arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin uhrautuvasti pelannut Grung Stoner. Kassaan ropisi rahaa 90 000 kultapalaa ja ensimmäiset fanitkin rekisteröivät itsensä. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s