Pippin ja Merry, 11.3.2016


IMG_6944

Pippin

IMG_6945

Peregrin Took

Tänä vuonna maalaushaasteen osallistumismaksuna oli ”risk taker, gambler or daredevil.” Tämä vaati hieman luovuutta, koska tein ennen haastetta päätöksen, etten osta mitään figuja haastetta varten. Ostin toki figuja, mutta ne eivät olleet varsinaisesti haastetta varten. Keksin kuitenkin, että Pippinhän on aikamoinen hurjapää, jos nyt ei välttämättä uhkapelaaja tai riskinottaja. Riskinottaja mielestäni selvästi puntaroi vaihtoehtoja ja päättää ottaa riskin, mutta hurjapää tekee päätöksen miettimättä. Kuten esimerkiksi ilmoittautua vapaaehtoiseksi Saattueeseen tietämättä minne ollaan menossa… Joten Pippin eli Peregrin Took on mielestäni varsin sopiva tähän tarkoitukseen, samaa mieltä olivat monet haasteeseen osallistujat sekä haasteen isäntä.

Figu on Breaking of the Fellowship -laatikosta. Tässä vaiheessa ollaan vielä Moriassa, joten viitta on ihan tavallinen viitta eikä haltiaviitta. Värivalinnat myötäilevät laatikon kuvitusta. Onnistuin tässä figussa mielestäni varsin hyvin, kuivaharjauksella tuli oikein tyylikkäät vaatteet. Mikään väriläiskähän tämä ei ole, mutta tarkoitus kai oli reissulla pysyä aika hyvin piilossa.

IMG_6947

Merry

Maalasin Pippinille seuraksi vähän maltillisemman kaverin, eli hyvän ystävänsä Merryn. Meriadoc Brandybuck on varsinkin kirjoissa hieman ajattelevaisempi ja suunnittelevaisempi, mutta elokuvissa tämä ei ihan niin hyvin käy ehkä ilmi. Merry on hieman värikkäämmin pukeutunut, mutta varsin maanläheisin värein tämäkin on maalattu. Hiukset ja vaatteet onnistuivat hyvin, joskin takista tuli hieman likaisempi kuin mitä ajattelin. No, reissussa rähjääntyy, joten ei siitä mitään paniikkia.

IMG_6948

Meriadoc Brandybuck

Nämä kaksi figua pitäisi siis saada tässä kohta puoliin postipakettiin ja matkalle kohti Kanadaa. Varsin hyvin maalattuja, parhaat Merry ja Pippin mitä mulla on, joten vähän sääli pistää nämä eteenpäin, mutta onhan mulla noita figuja. Merry ja Pippin löytynevät vielä ainakin kerran tai pari laatikoista maalaamattomina.

Olivat kaiken lisäksi varsin nopeita maalata, ovathan hobitit toki pieniäkin eikä näissä ole julmetusti yksityiskohtiakaan.

Tämmöistä tänään, ensi kerralla sitten jotain muuta. Tuossa alla vielä pari selkäkuvaa sankareista.

IMG_6946

IMG_6949

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s