Valmiit vihernahat, 4.7.2016


Melkein kuvittelin jo itsekin, että jää tämä maanantai välistä tai etten ainakaan mitään järkevää kerrottavaa saa aikaiseksi, mutta niin siinä vaan kävi, että ne vihernahat tulivat tänään pienellä rutistamisella valmiiksi.

Sekalainen seurakunta

Sekalainen seurakunta

Tuossa oikealla koko poppoo kaikessa komeudessaa. Vasemmalta lukien siis Blood Bowliin Orc Cheerleader sekä Goblin Lineman ja oikealla sitten kaksi HeroQuestin örkkiä muokattuna Warhammer Fantasy Battlea varten. Alusta siis jälkimmäisillä askarreltu vakiomalliseksi neliöksi ja uudehko örkkikilpi lisätty vapaaseen käteen. Olisi varmaan pitänyt ottaa yhteispotretti muiden örkkien kanssa, niin olisi samalla nähty, että sulautuvatko nätisi samaan porukkaan, mutta se nyt tietenkin jäi. Ehkäpä jonkun armeijakuvaustuokion voisi taas jossain välissä järjestää.

Orc Cheerleader & Goblin Lineman

Orc Cheerleader & Goblin Lineman

Oikealla pyllistävät Blood Bowl -nappulat. Goblinille en lähtenyt pelinumeroa mihinkään arpomaan, New Orc Rangersissa hänet kyllä tunnistaa eikä mulla olisi goblin-joukkueeseen muita pelaajia. Jos niitä joskus siunaantuu, niin mietitään numerointia sitten uudemman kerran. Cheerleaderillä on joku hassu häntä, ehkä se kuuluu tuohon cheerleader-asuun? Kai se siinä villisti pyörii, kun rengashaarniskaan verhottua takalistoa pyörittää. Ja miekka pitää toki olla, jos joku sattuu tulemaan liian liki. Nämä olivat aika simppeleitä maalata, olisi tullut nopeamminkin valmista, jos olisi ollut useampia samanlaisia kerralla työn alla, nyt piti aina välillä pohtia, että mitä seuraavaksi maalaa ja mitä kaikkia alueita muissa örkeissä on maalattavana.

HeroQuest-örkit uusiin haasteisiin

HeroQuest-örkit uusiin haasteisiin

Tässä sitten nämä HeroQuest-örkit valmiina suurempiin taisteluihin. Alustoista tuli hiukan korkeat, kun en sitä alkuperäistä muovialustaa kokonaan poistanut. Toisaalta nämä ovat sen verran matalia ja kyyryasentoisia, että ainakaan uudempien örkkien kanssa ei ole ongelmaa. Eikä se vanhojen örkkienkään kanssa taistellessa aina tapahdu lanatulla niityllä. Nih! Huomasin muuten vasta maalatessa, että toisellahan on tuollainen aamutähti aseena ainaisen miekan sijaan, tuli tässäkin heti vähän eloa yksikköön.

Torstaina onkin sitten pitkästä aikaa luvassa Blood Bowl -otteluraportti, pysykäähän kuulolla!

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s