Tiistain tilannekatsaus, 30.8.2016


Elättelin kovasti toiveita siitä, että olisin tänään saanut tänne edes kuvan laitettua. Edes keskeneräisestä maalauksesta, mielellään valmiista, mutta ei nyt niin käynyt. On niin myöhä, että kunnon kuvaa ei saa eikä sitä viitsi sitten stressata maalauksestakaan tähän aikaan illasta. Kolme Keisarikunnan hilparimiestä on nimittäin melkein valmiita. Hiukan keltaisen voimistamista ja korjailua sinne tänne, niin nulnilaiset ovat valmiita lakattavaksi. Tai no, täytyy kilpiin saada siirtokuvat myös paikoilleen, mutta likipitäin valmiita. Jos vaikka tällä viikolla saisi pois jaloista ja pääsisi seuraavien hilparihemmojen pariin.

Tänään kiikutin postiin Legolaksen ja Gimlin, taas sain pari figua pois maalaamattomien pinosta 3 euron kappalekorvausta vastaan. Nuo olivat niitä figuja, joita tuossa viime kuussa ostin. Olivat siis jo maalattujakin edellisen omistajan toimesta, mutta minun tilastoinnissani siis maalaamattomia. Legolaksia ja Gimlejä mulla kuitenkin on jo ainakin pari kumpaakin maaleissa ja pari täysin koskematonta, joten eipä niillä pelikäyttöä ajatellen oikein mitään käyttöä ollut, kun samanlainen aseistukin kaikilla.

Lisäksi kiikutin yhdelle turkulaiselle viime vuonna ostamani Hobbit-paketin kääpiöt, Bilbon, Gandalfin ja Morian hiidet. Yksi kääpiö oli jo ostaessa hukassa ja oli siis tietenkin edelleen. 51 figua kuitenkin pois nurkista pyörimästä 40 euron korvausta vastaan. Nuokin oli edellisen omistajan toimesta maalattuja, joten maalinpoistokin olisi pitänyt tehdä ennen maalausta. Eikä niille varsinaisesti niin käyttöä ollut, lähinnähän nuo tulivat kylkiäisinä, kun ostin sääntö- ja lähdekirjoja.

Loppupeleissä siis kai ihan tuottelias kuukausi, viime kuussa hankittu voimakas negatiivinen lataus tilastoihin saatiin jossain määrin purettua. Jotain tarttis kuitenkin vielä saada myytyä, maalaamalla tilastojen korjaaminen on liian työlästä. Varsinkin kun ostan varmasti jotain lisääkin…

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s