Toinen kolmannes hilparimiehistä, 10.9.2016


Hilparimiehet rivissä

Hilparimiehet rivissä

Tänään sain maalattua toisen erän kolmesta hilparimiesryhmästä. Tällä kertaa taistelijat ovat Reikinmaalta, eli tuollaista sinivalkokeltaista värimaailmaa. Näissä päädyin keltaisempaan keltaiseen kuin aiemmissa nulnilaisissa, näyttää omaan silmääni paremmalta. Näille tuli myös keltaiset kilpikuviot, siinäkin mielessä tuo keltainen näyttää sopuisalta. Eipä näissä sitten oikein muuta ihmeellistä olekaan. Tai siis mitään ihmeellistä. Naamoja onnistuin vähän sotkemaan, niistä ei tullut ihan niin hyviä kuin oli tarkoitus, mutta eivätköhän ne pärjää. Näissä on muuten sitten jo kirkas lakka päällä, sen takia ehkä kiiltelevät tavallista enemmän.

Reikland Halberdiers

Reikland Halberdiers

Toiseen kuvaan otin mukaan vertailun vuoksi kaksi vanhempaa saman yksikön edustajaa. Ne nyt jäivät tuonne taakse, joten niistä ei näy oikeastaan kuin kilpi. Olisi pitänyt taas vähän miettiä, että mitä kuvalla haluaa tuoda julki eikä vain räpätä kuvaa kuvan takia… Aika lailla turha otos siis. Mutta jos kilvet vaihtaisi ja alustat päivittäisi, niin voisi todeta, että maalauskykyni eivät ole juuri kahdessakymmenessä vuodessa kehittyneet.

Seuraavaksi loput näistä, sitten ehkäpä kääpiöitä. Blood Bowl -ottelukin on sovittu ensi viikolle, joten otteluraporttia uudesta kaudesta on lupa odottaa. New Orc Rangers jatkaa pelejään.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s