Marrasmaalauksen satoa, 21.11.2016


Crooked Dice Nazis

Crooked Dice Nazis

Natsikolmikko

Natsikolmikko

Marrasmaalauksen kolmannen viikon teema oli kontrasti. Päätin värien sijaan hakea kontrastia jostain muualta ja päädyin valkoisen kauluspaidan ja maastohousujen maailmaan. Figuiksi valikoitui siis Crooked Dicen natseja konepistooleilla. Eilenhän nämä siis jo tosiaan valmistuivat.

Maastokuvion maalaamisen saloja olisin tietenkin voinut opetella etukäteen, mutta päätin mennä vanhoilla muistoilla (en ole siis aiemmin maastokuvioita figuille maalannut, jotain oppeja joskus lukenut). Tummanvihreällä pohjalle ruskeita ja mustia läiskiä sillä ajatuksella, että katsoja huomaa maastokuvion, mutta figu itsessään pysyy kuitenkin tunnistettavissa. En tiedä kuinka hyvin onnistuin. Valkoisiin kauluspaitoihin lisäsin hieman sinistä taitoksiin tuomaan eloa ja kylmyyttä valkoiseen pintaan.

Toki mustat rähinäremmit ja kravatit sekä punainen hihanauha tuovat kontrastia valkoiseen, mutta tuo maastokuvio tässä oli se päällimmäinen idea. Silmiä en lähtenyt tuhertamaan, ajattelin katsoa, että mitenkä nuo mahtavat toimia, kun näillä ei mitään mulkosilmiä kuitenkaan ole. Ihan kelvolliselta näyttävät ainakin pienissä kuvissa. Varsinkin tuosta ylemmästä kuvasta kuitenkin huomaa, että jotain sössimistä on maalatessa tapahtunut korvien ja hiusten kohdalla, tai sitten figut ovat siitä kohtaa outoja. Veikkaan ensimmäistä. Kaiken kaikkiaan figut olivat kivoja maalattavia, ei juuri mitään putsattavaa, selkeät ja hyvä pinnat ja rajat eikä liikaa yksityiskohtia. Alustojen kanssa päädyin tuollaiseen melko yleiseen ruskeanharmaaseen hiekkaan mustilla reunilla. Samaan tapaan olen tehnyt WH40K-figujeni alustat, joten nämä tulivat aika helposti.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s