Ei mene LotRissakaan vahvasti, 2.2.2017


wp-1485873746313.jpg

Etujoukot marssimuodostelmassa

Tiistaina pelasimme toisen pelin hitaasti etenevää LotR-kampanjaa. Tällä kertaa pahaa-aavistamaton Uruk-Hai -marssirivistö on jäämässä Dunlendingien väijytykseen. Skenaario perustuu enemmän tai vähemmän Kingdom of Men -kirjan Ambush at Ithilien -skenaarioon. Oman armeijani etujoukko muodostui kolmesta berserkistä, kolmesta tiedustelijasta, parista jalkajousiampujasta ja heitä komentaneesta kapteenista (Lurtz-figu, mutta geneerinen kapteeni pelissä). Vastapuolella oli sekalainen seurue dunlendingeja kahdessa sotajoukossa: pari berserkkiä kummassakin, kourallinen linkomiehiä sekä sekalaisin asein varustautuneita rivimiehiä.

wp-1485875328947.jpg

Ensimmäisiä taisteluita

wp-1485877701855.jpg

Yksinäinen tiedustelija

Ensimmäiset vuorot aloite meni säännöllisesti dunlendigeille, jotka tällä tavoin varmistivat ainakin sen, että pääsivät ampumaan, kunhan osastoni oli edennyt sopivan pitkälle. Ensimmäinen ryöppy oli melko tehoton, mutta lähitaisteluun oli vielä matkaa. Omat varsijousiampujani kohtasivat kuolon samoin kuin pari lähitaistelijaakin ennen kuin päästiin käsikähmään. Yritin päästä nopeasti livahtamaan puolivälin merkille (sinnä pääsy olisi herättänyt jälkijoukot matkalle), mutta kun vihollisia tuli molemmilta puolilta, niin vaikeaahan se oli. Sankarillisia liikkeitä nähtiin ja vaikka berserkit aika tehokkaasti kaatoivatkin vastustajia, niin ylivoima musersi ennen pitkää uruk-haini. Viimeinen tiedustelija pääsi hyvin lähelle, mutta kun ei, niin ei.

Vahvistukset vyöryvät

Jälkijoukoissani oli ryhmä susiratsastajia sekä toinen ryhmä uru-haita erinäisin asein. Jotenkin sitä luotti kovasti susiratsastajiin, kun näyttävät niin pahoilta ja ovat isoilla alustoilla, mutta niin voin lingonkivet korjasivat ratsastajia niiden selästä ja hämmentyneet sudet (tai ainakin yksi niistä) poistui kentältä muualle. Yksinäiset sudetkaan eivät kovin paljoa saaneet aikaiseksi ja kapteeniltakin lyötiin lopulta ratsu alta. Vasta tässä kohtaa jalan tulleet pääjoukkoni pääsivät taisteluetäisyydelle ja dunlendingeja alkoi tippua urakalla. Tosin omat joukkoni olivat tässä kohtaa jo niin vähissä, että voitto alkoi karata käsistä – kolmasosa joukoista pitäisi saada juoksutettua laidan toiselle puolelle. Ja niinhän siinä sitten lopulta kävi, joukkoni kutistui kahdeksan vahvuiseksi ja voitto oli tavoittamattomissa. Pelasimme vielä pari vuoroa katsoen, että miten kapteeneillemme käy. Tässä kohtaa priority-vuorot tulivat säännöllisesti minulle, mutta eipä niistä hyötyä ollut. Tappioon siis peli päättyi.

Taistelun jälkeen heitimme mahdollisia kehittymisiä, omalle kohdalleni ei sattunut mitään, vaikka ”kuollut” etujoukkojeni kapteeni säilyykin hengissä, kunhan lepäilee seuraavan pelin. Vastapuolelle tuli jotain, lisähaava tai -kohtalo, en muista. Seuraava koitos onkin sitten ehkä helmikuun lopulla, mikäli saadaan aikataulut sopimaan. Skenaario muokattiin muistaakseni A Shadow in the East -kirjasta.


Mitä tästä pelistä sitten jäi käteen? No, lähinnä se, että susiratsastaja ei ole niin kova kuin miltä näyttää. Toisekseen, ei kannata syöttää joukkojaan pikkuhiljaa vihollisen suuhun, vaikka tässä skenaariossa se on alkupelissä hieman pakollista. Loppupelissä vahvistusten saavuttua kentälle ei. Kolmanneksi, listan tekemiseen olisi voinut käyttää enemmän aikaa ja miettiä skenaariota enemmän – nyt halusin oikeastaan vain uusimmat maalatut figut peliin. Ei sekään kyllä huono valinta ollut, berserkit olivat ihan päteviä, mutta eivät nekään kaikkeen pystyneet. Susiratsastajia olisi voinut ottaa vähemmän ja perussotureita enemmän ja pelissä sitten tulla molemmilla yhtä aikaa tai jopa jalkamiehillä ensin ja rynnäköidä susilla vasta paikalleen jämähtänyttä vihollista vastaan. Tai sitten susia olisi pitänyt juoksuttaa reunoja pitkin pakoon. Oli miten oli, huonosti pelasin, joten tappion voin pistää hyvin sen piikkiin, vaikka kutosia ropisikin aika lailla.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s