Marauderit, 25.2.2017


img_7365

Chaos Marauders

Chaos Marauders

Kaikki kymmenen

Alkuviikosta sain parahiksi valmiiksi keskiviikon liigakierrokselle 10 hengen Chaos Marauders -porukan. Kaksi maalasin testimielessä jo aiemmin, nyt maalasin loput kahdeksan, mukaan lukien lippumies ja rumpali. Näitä oli mukava maalata, paljon kivempia kuin ne vanhat muoviset kaaossoturit esimerkiksi. Aikamoisia muskelimiehiähän nämä ovat, paljasta ihoa paljon ja loppu melkeinpä mustaa tai panssaria.

Nämä kahdeksan olivat vielä blistereissä, kun ne käytettynä ostin – kuvia löytyy jostain vanhemmasta kirjoituksesta. Vähän jänskätti niitä avata, kun olivat parikymmentä vuotta saaneet olla paketeissaan, hintalapuissakin oli markkahinnat ja niin edelleen. Jännästi toisessa Marauders-blisterissä oli kaksi alustaa, joissa oli kolo, ja yksi jossa ei ollut. Vastaavasti toisessa oli neljä alustaa, joissa kaikissa oli kolo. Komentoparin blisterissä puolestaan oli kaksi alustaa, joissa toisessa oli vino kolo ja toisessa suora. Hieman hämmensi ja nauratti, mutta mua se haitannut, koska pyöreille alustoille Age of Sigmaria ajatellen nämä kuitenkin laitoin.

Tykkään kyllä lopputuloksesta, hyvän näköinen ryhmä, maalausjäljestäkin tuli ihan kiva, vaikken ihan älyttömästi siihen panostanutkaan. Harmillisesti nämä ovat pöydällä liki hyödyttömiä ellei vastaan tule sitten jotain vastaavaa kuraa. Tosin pitäisi näitä varmaan ainakin toiset kymmenen olla porukassa, että saisivat jotain aikaiseksi.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s