Dork Tower, 8.5.2017


Dork Tower -porukka

Dork Tower miniatures

Dork Tower

Tällä kertaa jotain ihan muuta. Tai siis figuja, ja jopa maalattuja, on totuttu täällä näkemään, mutta harvemmin tällaisia. Kyseessä on Steve Jackson Gamesin Dork Tower -figuurit jostain 1980-luvulta. John Kovalic piirtää tuota Dork Tower -sarjakuvaa ja on muun muassa kuvittanut myös Munchkin-pelin. Nämä figuurit ovatkin ”kohta” matkalla lahjaksi yhdelle kaverilleni, joka on Munchkin-fani. Tarkoitus on taiteilla myös pelilauta, jolla noita figuja voi siirrellä sen mukaan, että millä tasolla kukin hahmo on. Tämän visuaalisen avun luulisi helpottavan hieman pelaamista ja tuovan ainakin näyttävyyttä peliin.

Värit valkkailin aika pitkälti paketin kansikuvan mukaan (figuthan tulivat siis vaahtomuovilla vuoratussa VHS-kotelossa, jossa oli värillinen kansipaperi). Noihin vihreisiin töppösiin en ole välttämättä ihan tyytyväinen, tummempi sävy olisi ollut parempi. Pappi puolestaan näyttää oikein hyvältä, samoin jousiampuja.

Näihin figuihin liittyy myös sellainen merkkipaalu, että mikäli kirjanpitoni on yhtään ajan tasalla ja luotettava, niin tässä nipussa on mukana tuhannes maalaamani figu. Figun määritelmä on kirjanpidossani aina välillä vähän vaihdellut, mutta siellä tonnikerhossa nyt kuitenkin ollaan.

Viime aikoina on tullut maalattua määrälisesti aika paljon – olen oppinut maalaamaan melko nopeasti isolla pensselillä kelvollista jälkeä. Tämä on ollut vähän pakkokin, kun on pitänyt esimerkiksi AoSiin pitänyt saada nopeasti iso määrä figuja. Jotain uusia tekniikoita voisi seuraavaksi taas kokeilla, saa nähdä.

Tällä hetkellä työpöydällä on työn alla kääpiöjoukkue Blood Bowliin, sen jälkeen palaillaan varmaan taas Sigmarin aikaan ja Keski-Maan kolmanteen aikaan.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s