Lukeminen kannattaa aina, 8.9.2017


Onhan tässä tullut pelattuakin, mutta kun ei saa aikaiseksi kirjoittaa niistä raportteja… Maalauspuoli on ollut vähän hitaasti etenevää, joten laitetaan taas vaan kuvia ostoksistani. Kyllä jotain taiteellisempaakin tuotosta pitäisi tänne kohta saada.

Battletome Fyreslayers

Keskiviikkoisen Age of Sigmar -matsin alla ostin Fantasiapeleistä taas vähän luettavaa. Uusin White Dwarf -hyllyyn, niin pysyy paremmin kärryillä, että missä mennään eikä tarvitse sitten joskus etsiä käytettynä ja kurttuisena jostain. Battletome Fyreslayers taas hankittiin nyt lopulta uutena, kun ei käytettynä tullut vastaan. Tätä tarvitaan, kun ensi viikolla alkaa Fantasiapeleissä Path to Glory -liiga, johon olisi tarkoitus noilla oranssitukkaisilla sankareilla lähteä mukaan.

Samalla reissulla sain myytyä vähän vanhoja figuja ja alustoja, niin tuli budjettiiin vähän plussaakin.

Vanhoja kirjoja

Tori.fi puolestaan tarjosi kaupat näistä vanhemmista kirjoista, vitosella lähti nämä kaikki. Siihen toki 5,90 sitten vielä postikuluja, mutta silti kokonaisuudessaan melko edullista. Kolme noista on tuplakappaleita, mutta silti pysyy hinta ihan siedettävänä. Jos niistä vaikka jonkun euron jossain kohtaa saisi, niin pysyisi melkein omillaan tässäkin kaupassa. Tai jos saisi lopulta jonnekin edes annettua pois, niin saisi vähän tilaa hyllyyn…

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s