LotR-juttuja, 31.10.2017


Khazad-Dum ja Sormusaaveita

Poikkesin tänään taas Sotakoneella ja löysin tällaisia LotR-juttuja. Khazad-Dum -kirja oli yksi harvoista, joita minulta vielä puuttui. Nyt on sekin, joskin vähän teipattuna ja irtosivuisena versiona. Parempi sekin kuin ei mitään. Neljä euroa ei ollut paha hinta.

Lisäksi mukaan tarttui neljä muovista sormusaavetta ratsuineen. En muista tällaisia koskaan aiemmin nähneeni edes missään lehdissä, mutta kaipa tällaiset sitten on joskus tehty. Tyyliltään erilaisia kuin Sormuksen saattueen aikaiset kaapukaverit, näillä on kruunut päässä ja hevosilla panssarointia. Täytyy selvitellä, mitä nämä ovat. Hintaa näille yhteensä 14 euroa, hiukan kallista, varsinkin kun ei oikein tiennyt, että mitä osti.

Vähän luettavaa, 27.10.2017


Codex Chaos, Codex Sisters of Battle

Nyt kun täällä on ollut taas muutakin tarinaa kuin ostosreissujen tuloksia, niin kehtaa pienen ostospäivityksenkin laittaa. Sotavasarasta bongasin myynti-ilmoituksen, josta sain hankittua pari kakkoslaitoksen Codexia ja viisi puuttunutta White Dwarf -lehteä. Näiden ostosten jälkeen minulla on kaiketi kaikki WH40K:n kakkoslaitoksen codexit. Kun saisi luettua vielä.

White Dwarffejakin on nyt aika lailla hyvin, toki niitä ihan ensimmäisiä (alta sadan) puuttuu käytännössä kaikki ja muutama hajanumero myöhempiäkin. Uudempia puuttuu sitten myös aika lailla, mutta eiköhän niitä tässä saa haalittua vielä, jos siltä tuntuu. Luettavaa on nyt aika lailla paljon. Sain vähän hyllyjä järjesteltyä viikolla, niin sain vähän lisää hyllytilaa ja lehdetkin mahtuvat nyt suht järkevästi.

Vanhoja White Dwarfeja

Hintaa näille ostoksille tuli tasan kolmekymppiä, sisältäen kotiin kuljetuksen. Codexien hinnat olivat 10 euroa kappale ja lehdet 3 euroa, yhteishinta oli sen 35. Se sitten pyöristettiin kolmeenkymppiin, mikä oli jo ihan käypä hinta tuosta nipusta.

Tulevaisuudessa on siis luvassa paljon lukemista ja maalattavaakin on pilvin pimein. Laiskanläksynä olisi kirjoitella tänne sitten tuosta meneillään olevasta Path to Glory -kampanjasta, jota on nyt jo kolme kierrosta takana.

Pari kääpiösankaria lisää, 26.10.2017


Runesmiter & Runefather

Tiistai-iltana valmistui taas pari kääpiösankaria. Näitä alkaa olla jo aika hyvä määrä, mutta rivimiehistä alkaa olla pulaa. Onneksi niitäkin on tuolla odottelemassa valmistumista. Tässä siis Runesmiter (samanlainen kuin aiemminkin maalaamani, mutta vähän eri varustein ja värein) ja Runefather. Aika pitkälti samoilla värivalinnoilla ja tekniikoilla nämä menivät kuin edellisetkin – itse asiassa paljon alkutyöstä meni siten, että työskentelin näiden kaikkien kanssa samaan aikaan. Viimeistelyn olen sitten tehnyt pienemmissä erissä, jotta pystyy yhteen figuun keskittymään vähän paremmin. Näin ollen korostuksissa ja värisävyissä saattaa olla vähän eroja, mutta sehän on vain ihan luonnollista – eikö?

Fyreslayers

Käynnissä olevan Path to Glory -kampanjan kannalta tuo Runefather on turha, koska sellaista ei saa kesken kampanjan vahvistukseksi. Runefatherin voi valita vain alussa komentajaksi. Myöhemmissä peleissä löytyy sitten ehkä käyttöä, täytyy katsoa sitten kun sinne asti ehditään – noita sankareita on kun alkaa tosiaan jo olla. Onpa ainakin valinnanvaraa. Näiden jälkeen sitten pitäisi olla tulossa rivimiehiä, tai ehkä eliittikääpiöitä, mutta ei sankareita kuitenkaan, koska seuraavaan skenaarioon ensi viikolla tarvitaan vahvistuksia. Voisin tuon Runesmiterin toki ottaa, mutta taidan silti kallistua taistelijoiden puolelle. Nykyinen porukka on turhan pieni ja haavoittuvainen. Runesmiter päässee sitten seuraavalle kierrokselle, jolloinka mulle jää aikaa valmistella rivimiehiä sitten jatkokierroksille.

Tyrmäävä voitto, 25.10.2017


Viime viikon torstaina Lohikäärmeluola todisti Reikland Reaversin ja Sewer Sneakersin välistä Blood Bowl -ottelua. Alamaailmojen asukit keräsivät katsomoon yhteensä 22 000 katsojaa, joista nippanappa kolmannes oli kääpiöiden kannattajia. Katsomon lisäksi kääpiöt olivat alakynnessä etukäteen ajateltuna myös kentällä, joten vaelteleva apteekkari ja Bloodweiser-tyttö liittyivät joukkueen vaihtopenkkivahvuuteen ylimääräisten harjoitusten jälkeen. Luolan katosta tihkui kosteutta siihen tahtiin, että se vaikutti lähes sateelta tehden kentän ja pallon tavallista liukkaammaksi. Liekö tämä kostea ilma vaikuttanut, mutta yleisö huusi aloituspotkun aikana suuresti suosiotaan Sneakersille. Tätä edelsi valmentajan ovelaakin ovelampi taktinen veto, eli aloittaa ottelu puolustuskannalta.

Avausmaalia rakennellaan

Kääpiöt pääsivät siis ensimmäisenä rakentelemaan hyökkäystä ja sehän heille toki sopi. Puolustuslinjaa aloitettiin heti murjomaan kenttään ja sen jälkeen rakentelemaan hyökkäystä, kun pallokin saatiin hyppysiin. Peli eteni melko rivakasti vasenta laitaa pitkin, Jörö tempaisi yhden vastustajista pahanoloisesti ottelusta ulos ja muutama muu kaveri pyöritteli silmiään torkkutuvalla. Valmentajan toistuvista huudoista huolimatta Sneakersin peli ei asettunut uomiinsa, taklaukset osuivat omaan leukaan, vikkelät väistöt eivät onnistuneet ylimääräisistä juoksuaskeleista puhumattakaan. Ei kääpiölläkään ihan kaikki onnistunut, mutta kun kentällä oli selvä pelaajaylivoima ja kentälläkin olevat pelaajat lähinnä katselivat peliä kentän pinnasta, niin maalia kohti oli mukava edetä. Harmillisesti linjamies numero 10 sai pahan tällin jakson jälkimmäisellä puoliskolla ja hän joutuu huilaamaan vielä seuraavankin pelin. Sateesta huolimatta kääpiöt yrittivät pientä heittopeliäkin, mutta kun se ei onnistunut, niin jakson lopulla juoksija numerolla 6 teki avausmaalin.

Vastustajat maassa

Oli aikaa vielä aloituseen ja pieneen peliinkin. Yleisö kannusti jälleen Sneakersia raivoisasti. Mitään kovin kummallista ei kuitenkaan tapahtuntu, linjakääpiö 1 tosin tyrmäsi yhden vastustajista tästä pelistä pois ennen kuin puoliaika päättyi.

Toiselle jaksolle Sewer Sneakers lähti jälleen hakemaan tasoitusmaalia. Tällä kertaa yleisö heitti kivellä toista kääpiöiden surmaajista, mikä aukaisikin vasemmalle laidalle reilun kokoisen aukon, jota sumeilematta käytettiin hyväksi. Tasoitusmaali roikkui ilmassa, kun lyhytjalkaiset kääpiöt pyrkivät pallonkantajan perään. Pientä jarruttelua saatiin aikaan, muttei mitään kovin suurta. Yleisö availi jo äänijänteitään, kun valmentaja yllättäen lähtikin komentamaan peikkoa. Peikko oli hyvin ymmällään ohjeista, ei ymmärtänyt millään ja sai samalla muunkin joukkueen sekaisin. Kääpiöt saivat juuri sopivasti lisäaikaa ja saivat hyökkäyksen pysäytettyä ja puolustuksen tilkittyä.

Tiukkaa puolustusta

Jakson jälkimmäisellä puoliskolla sitten lähinnä rakenneltiin kääpiöiden maalia, ensin linjakääpiö 3 huitaisi jälleen yhden vastustajista kentän laidalle puhaltelemaan ja sitten alkoi reipas kipitys pikkujaloilla. Harvalukuisen vastustajat saatiin pidettyä aloillaan ja kaukana pallosta ja juuri ennen ottelun loppua hyökkääjä numerolla 12 taiteili pallon kanssa maaliviivan yli tehden 2-0 -maalin.

2-0 -maalin tekijä valittiin ottelun parhaaksi pelaajaksi ja kuin kostean liukkaan luolaston suomana hänet lähetettiin ennen seuraavaa ottelua harjoittelemaan entistä ketterämpiä ja notkeampia temppuja. Harmillisesti numero 10 jättää siis seuraavan pelin väliin, mutta kun kassaan ropisi jälleen 60 000 kultakolikkoa, niin valmentaja saattaa tehdä lisähankintoja vielä ennen alkuvihellystä. Voitto toi joukkueelle myös lisää faneja.


Aikamoinen ottelu oli. Toki vastustaja heitteli kalloja, ykkösiä ja muuten vaan epäonnistumisia reilusti minua enemmän, jolloin vuorot jäivät lyhyiksi. Ei kestänyt kuin karvan verran yli 2 tuntia. Peikkokin tyhmäili ainakin kahdesti siten, että siinä paloi uusintaheitot ja kaikki. Jälkimmäinen töppäily aiheutti sen, ettei skaven juossut vapaasti maaliin. Mikälie mielenhäiriö tai tähtipelaajapisteahneus valmentajaan iski. Peli oli kyllä harvinaisen yksipuolinen. Vaikka voitto tulikin, niin ei tämä peli millään muotoa ollut hauska tai nautinnollinen. Mitään kovin suuria ajatuskuvioitakaan ei joutunut tekemään, kun monesti oli kenttä auki, kun noin toinen tai kolmas vastustajan toimenpide päätyi epäonnistumiseen ja pelaajia oli muutenkin kentällä vain kourallinen. Olikon ensimmäisen jakson lopulla noin neljä torkkutuvalla ja pari sairaalaosastolla. Yksi vastustaja taisi melkein kuolla epäonnistuneen väistön takia, mutta apteekkari pelasti. Itse puolestani heittelin varsinkin haarniskaheitot helposti läpi, ysiä ja yhtätoista tuli ropisemalla, joten eipä ihme, että 11 tuli nopista myös, kun pelaajan kehitystä heitin. No, tällä tuloksella kamppaillaan vielä pudotuspelipaikasta tällä kaudella.

Skirmish-liigan loppupelit, 19.10.2017


Olen laiskotellut oikein urakalla tämän blogin kanssa, Skirmish-liigakin taisi päättyä jo joskus elokuussa, enkä ole siitä saanut kirjoitettua muistiin kuin alkuosan. Tähän koitan pikaisesti muistella päätöskierrokset. Jotain kuviakin olen mielestäni ottanut, mutta eipä niitä tähän hätään nyt löydy…

Elokuun alkupuolella oli vuorossa viides kierros, pisteitä käytössä 70 ja skenaariona Assasination. Lisävahvistukseksi otin toisen Vanguard-Raptorin.

Vastaan asettui tutuhko Joonaksen Order-armeija. Joonas oli liigapelinsä jo muistaakseni pelannut, joten hänellä ei sinällään ollut panosta. Minun roolikseni tuli muistaakseni se salamurhattava rooli, mutta oikein muuta en muistakaan. Kirjanpidon mukaan olen pelin hävinnyt, Joonakselle Major-voitto.

Tämän jälkeen pelasin saman skenaarion uudestaan, nyt Jormaa vastaan, koska häneltä puuttui vuorostaan liigapeli. Tällä kertaa minun tehtäväni oli saada Jorman Chaos-pomo salamurhattua, mutta en siinä onnistunut, kun Nurgle hoiti haavoittuneita ja muutenkin etenemiseni oli liian hidasta. Major-voitto Jormalle.

Pelien jälkeen oli selvää, että koska hävisin liigapelini, niin liigan voitto oli varmuudella jo Markon, vaikka yksi kierros oli vielä pelaamatta.

Seuraavalla viikolla otettiinkin sitten miehestä mittaa, kun viimeisessä 80 pisteen skenaariossa vastaan asettui Markon Chaos-joukot. Lisäjoukkoina minulla oli yksi Prosecutor ja yksi Aetherwing, nyt molempia siis kaksi.

Kilpajuoksu suojaan temppeliin sisään oli päivän idea ja juuri siksi otinkin itselleni noita nopeita lentäviä mukaan. Ideani oli päästä temppelin sisään ja parkkeerata Aetherwingit oviaukon eteen siten, ettei Marko mahdu sisälle. Ja kun lintuja koitetaan saada tappeluun, niin he erikoissääntönsä turvin karkaavat kauemmas ja ryntääjät jäävät hämmennyksissään seisomaan paikalleen. Tämä toimikin todella hyvin, vuorojärjestys meni suotuisasti ja vaikka osa Markon figuista pääsikin temppelin sisälle, niin onnistuin niitä napsimaan ylivoiman ja ampuma- ja heittoaseiden turvin pois. Suuri kaaosjohtaja Slambokin heitti veivinsä ja Major-voitto minulle.

Tuloksen myötä olin liigan kakkonen Markon jälkeen. Liigassa ei kuitenkaan ollut minkäänlaisia fyysisiä palkintoja, vain mainetta ja kunniaa.

Viimeisten skirmish-kierrosten pelit kestivät noin puolitoista-kaksi tuntia, mikä on aika paljon. Toki ymmärrettävää, koska yksittäisiä figuja on laudalla paljon, jokainen toimii itsekseen, joten nopanheittoja on paljon. En tiedä kuinka paljon skenaariot vaikuttivat pelikokemukseen, jos pelaisi skenaariot toisessa järjestyksessä, niin millaiseksi ne muuttuisivat? Tai kaikki samankokoisilla armeijoilla? Joka tapauksessa lisää haluaisin Skirmishiä pelata, saa nähdä koska tulee mahdollisuus.

Fyreslayers-vahvistuksia, 11.10.2017


Fyreslayer Vulkite Berzerkers

Täältä näitä tulee, jälleen maalattuja figuja!

Samalla kaavalla nämä on maalattu ymmärrettävästi kuin ne pari aiempaa sankarifiguakin. Sen verran petrasin, että ihan hiukan laitoin keltaista partaan ja tukkaan kuivaharjaten, sai vähän enemmän tekstuuria esiin ja värejä paremmaksi.

Aika suttuisia näistä lopulta tuli, mutta kun ei ihan vierestä katso, niin kelpo figuja. Tarkoitus olikin saada suht näyttävä armeija melko nopeasti. Nopeus on vähän kärsinyt, kun on ollut kaikenlaista vastahankaa…

Kääpiöberserkit

Tämmöistä tällä kertaa, kyllä mä niitä peliraporttejakin koitan tässä joskus kirjoitella.

Läjä White Dwarffeja, 5.10.2017


Koko nippu

Kyllähän tässä joku kirjoitus olikin jo välissä, ja nyt palataan taas (kirjallisuus)ostosten ihmeelliseen maailmaan. Huuto.netissä oli iso läjä White Dwarffeja myynnissä, seassa parikymmentä sellaista, joita minulla ei vielä ollut. Kyselin ensin mahdollisuutta ostaa vain ne, jotka minulta puuttuivat, mutta niitä kyseli joku muukin. Näin ollen päätin huutaa koko kasasta ja katsoa millaiseksi hinta muodostuu. Ajattelin, että jos saan edes osan tuplakappaleista kohtuuhintaan myytyä eteenpäin, niin silloin hinta tarvitsemilleni lehdille ei nouse liian korkeaksi.

Lähtöhinta oli 50 euroa, olin ainoa huutaja ja huutosumma oli siis 52 euroa. Tähän 11,90 postikuluja, joten kokonaiskustannut oli 63,90e. Ei tullut yhden lehden hinnaksi siis edes kahta euroa, mikä on ihan sopiva hinta, kun mukana on sekä aika vanhoja, että melko uusia lehtiä. Vanhimmat lehdet vuodelta 1998 ja uusimmat 2016.

Uudet tulokkaat

Kaiken muun hyvän lisäksi sain samantien kaupattua lehtiä kahdelle eri ostajalle suurinpiirtein ostohintaan, joten saan kustannuksia korjattua mukavasti, minulle jää haluamani lehdet ja pääsen ylimääräisistä järkevästi eroon. Kyllä noita tuplakappaleita tuohon vieläkin jää, joten jos joku noista sattuu kiinnostamaan, niin kannattaa huhuilla vaikka tuohon kommenttikenttään.

Seuraavaksi koitan sitten kirjoitella vaikka vähän niitä rästiin jääneitä Age of Sigmar -pelitarinoita.

Pari Fyreslayeriä, 4.10.2017


Runeson & Runesmiter

Aika usein olen viime aikoina lupaillut kuvia maalamistani figuista, mutta niissä on syystä tai toisesta kestänyt. Nyt tätä harvinaista herkkua on kuitenkin tarjolla, kun viime perjantaina sain pari kääpiötä maaleihin. On siinä kymmenkunta muutakin melkein valmiina, katsotaan missä välissä saan ne viimeisteltyä valmiiksi asti. Kyseessä siis Fyreslayers-porukan Runeson ja Runesmiter. Nämä tulivat Start Collecting! -laatikossa ja kuten mainitsin, niin lisää on tulossa. Nämäkin ovat jo pari kertaa käyneet pöydällä pelaamassa melkein valmiina, mutta nyt saavat luvan olla valmiita ihan oikeastikin.

Fyreslayer-sankareita

Alunperin pyrin maalauksessa simppeliin ja näyttävään lopputulokseen. Yksinkertaisuus ei ihan onnistunut, kun nämä puolialastomat kääpiöt ovat kuitenkin aika yksityiskohtaisia veijareita. Näyttäviä ne nyt ehkä kuitenkin ovat, vaikka aikaa siis kuluikin enemmän kuin ajattelin. Peruslähtökohta oli se, että maalasin figut ihon värisellä spraylla ja sitten maalasin oranssin tukan ja parran sekä punaiset vaatteet. Vähän punaista sitten tatuointeihin ja keltaista pussukoihin ja muihin. Tatuoinnit päätin tehdä kullan sijaan punertaviksi, joten vähän piti laittaa väriä sinnekin. Ja korut ynnä muut päätin maalata hopeanharmaalla. Tämän jälkeen sitten ruskeahko wash päälle ja vähän kuivaharjausta, niin näiltä osin valmiiksi. Aseet puolestaan maalasin sinisiksi ja metallinhohtoisiksi. Metallin ja sinisen päälle sininen väripesu ja sinisiä osia sitten vaalensinisillä kuivaharjaten valmiiksi. Tarkoitus oli luoda lämpimän ja kylmän kontrastia figuihin. Tässä onnistuin mielestäni ihan hyvin.

Alustat on tehty vanhasta röpelöstä tapetista, josta tuli ihan näyttävä mukulakivinen katu, kun sitä sopivasti maalasi harmaalla ja ruskealla. Siihen päälle sitten vielä ruohotupsu ja kallo, niin näyttää kivalta.

Beastmen

Näiden ohessa sain hankittua petomiehilleni kilvet ja maalattuakin ne. Tässä muutama mallikappale poseeraamassa uusien hienojen kilpiensä kanssa. Chaos Marauder -kilvet sopivat nätisti näillekin. Lakkausta vielä vähän vaatii, mutta nyt on ollut sen verran sateista ja tuulista, että saa nähdä, koska se ulkosalla onnistuu.

Tällaista tällä kertaa, lisää kirjoitelmia on luvassa.