Anvilgard-kääpiöt ja sotapappi, 31.7.2019


Dispossessed Warriors

Punamustakeltainen väritys pukee näitä hyvin

Anvilgard-kääpiöitä

Täällä taas, hieno putki viime viikolla katkesi, kun tuli taas kaikkea muuta. Mutta tässä näitä maalattuja figuja, valmistuivat jo aika päiviä sitten.

Kyseessä vahvistuksia Anvilgard-armeijaani, nuo yllä olevat kääpiöt ehtivät jo vähän keskeneräisinä maistaa taistelun tuoksinaakin jo. Kyseessä siis vanhat muoviset yhden asennon kääpiöt silloisista laatikoista. Lipunkantajan rakensin yhdestä muoviukosta laittamalla vähän pidemmän (ja paksumman) tangon ja päähän uuden kääpiöikonin. Tuli ihan kelvollinen, vaikka tanko toki voisi olla vähän tasapainoisempi. Komentajakääpiölle maalasin valkoisen parran harmaan sijaan. Komentoryhmän täydentää vanha metallinen torvensoittaja, joka ei ole ihan yhtä pulskassa kunnossa kuin kaverinsa, mutta täyttää tehtävänsä. Uudet Contrast-värit olivat ahkerasti käytössä.

Games Workshop Barbarian, Female, 1988

War Priest

Niin ikään Anvilgardin joukoissa taistelee tämäkin neitokainen. GW:n metallinen barbaari kahdeksankymmentäluvulta saa uuden elämän War Priestinä. Sigmar-henkinen vasara sopii hyvin tilanteeseen, eikä pidä antaa senkään häiritä, että kyseessä on nainen. Kyllä tämä kaveri takoo uskoa niin omien kuin vastustajienkin päihin.

Simppeli väritys hänellä, punaista ja mustaa. Käytännössä kaikki paitsi metalli on tehty noilla Contrast-maaleilla. Tyytyväinen tähän figuun, johon ei mennyt tehokasta aikaa varmaan kuin reilu puoli tuntia.

Mainokset

Firestorm, osa 3, 24.7.2019


Ansa tiivistyy

Viime viikolla päästiin Firestorm-kampanjassamme eteenpäin. Vastaan asettui taas Hammerhalin haltiat, jotka olivat edellisestä kerrasta sisuuntuneita. Tarkoitus oli kuitenkin kiukkuiset haltiat ajaa uudelleen ansaan, mutta vaikka ansa hienosti luotiinkin, niin sitä ei saatu odotetulla tavalla laukaistua.

Kokoonpanoni oli tällä kertaa aavistuksen pienempi, mutta kallioiselle Caverns of Fulminax -alueelle Rinos sai avukseen Anvilgardin kääpiöosastoa. Suuri määrä haltioita ja lohikäärme odotteli leirissään kukkulan päällä, kun armeijani vyöryi täydellä voimalla eteenpäin.

Rynnäkkö muuttui ylämäeksi

Tai no, yliarvioin joukkoni ja aliarvioin maaston. Ei tuollaiselle kukkulalle niin vaan päästykään, valtaosa rynnäköistä jäi aavistuksen vajaaksi. Näin ollen perille pääsivät vain Rinos ja Stormcast-ratsuväki. He tekivät hyvää työtä, mutta sitten vastustajan tasoittavalla vuorolla saivat aika lailla kurmotusta. Ja kun kakkosvuoro vielä alkoi Hammerhalin vuorolla, niin joukkoni olivat aika pitkälti lyödyt. Tornissa lymyilly maagi onnistui vahvistamaan miekkamestareita oikein tosissaan, joten lohikäärme pääsi nopeasti hengestään. Jousihaltiat ja jousenheittäjä saivat vapaasti napsia aukealle jääneitä ritareitani.

Lohikäärmekin laskeutui kukkulalta ja söi parit ritarini ennen kuin siirtyi hydrani kimppuun. Siinä ei käynyt kovin hyvin. Keskustani oli tuhottu ja melkein kaikki muukin, mutta taisteltiin loppuun asti. Vasemmalla laidalla yksi ritariyksikköni pääsi kiertämään tornin taakse ja rynnäköi piileskelevän lipunkantajan niskaan. Samalla tuikkivat parhaansa mukaan ikkunosta tornin sisällä olevia jousiampujia.

Koukkaus selustaan

Tämä taistelu sentään meni aika mukavasti, mutta toki kallistui pikku hiljaa Hammerhalille, kun tukijoukkoja ei oikein ollut ja vastustaja sai keskittää voimansa liki kokonaisuudessaan vähiin yksiköihini. Lipunkantaja saatiin toki nitistettyä ja moni jousihaltia pääsi hengestään tai pakosalle, mutta lopulta otti ohraleipä.

Kääpiöt ehtivät taisteluun

Oikealla laidalla pieni kääpiöosasto ei kiinnostanut lohikäärmettä ja he pääsivätkin pienillä jaloillaan kapuamaan kukkulan päälle ja lopulta hyökkäämään jousenheittäjän miehistön kimppuun. Tekivät siitä selvää jälkeä. Mutta sitten tuli lohikäärme ja viimeisetkin yksikköni poistuivat laudalta neljännellä vuorolla.

Tämä peli olisi voinut olla pienellä miettimisellä erilainen. Kun kerran Battleplanissa lukee, että hyökkääjä ottaa aina ekan vuoron, niin joukkojen pöydälle laittamisessa tämän vois ottaa tarkemmin huomioon. Varsinkin jos saa laittaa toisena… Nyt jätin joukkoja liian taakse, niin sitten liikkeen jälkeen ei rynnäkkö riittänyt. Ja jätin osan taakse senkin takia, kun en osannut ajatella, että joku rynnäkkö voisi epäonnistua. Näin joukot jäivät liian taakse ja toistensa tielle ja taisteluun pääsi vain pari yksikköä, jotka toki pärjäsivät ihan hyvin. Mutta sitten vastustajalle tuplavuoro, sopivia loitsuja ilman vastaansanomista ja armotonta ammuntaa. Käytännössä peli oli tässä kohtaa selvä, mutta pelattiin loppuun asti.

Alussa valittiin niitä Firestorm-stratagemejäkin, valitsin kenraalini vihaamaan vastustajan kenraalia, mutta en kuitenkaan laittanut niitä lähekkäin. Ajattelin lohikäärmeni syöksyvän jalkaväen läpi ongelmitta, mutta eipä niin käynyt. Varsinkaan kun ritarini eivät päässeet rynnäkköön mukaan tuomaan lisävahinkoa. Tarkoitus oli tehdä ansa, mutta tulikin itse pelattua ylimielisesti ja ajattelemattomasti itseni pussiin. Armeijani vahvuuksia on hyvä liikkuvuus, mikä on monessa skenaariossa hyvä asia, mutta tässä siitä ei niinkään ollut apua (vaikka siis juuri rynnäköt jäivät vajaiksi). Yhteen sumppuun laitettu vastustaja pääsi niitä helposti ampumaan eikä minulla taas ollut käytännössä mitään ampumiseen erikoistunutta yksikköä. Toinen ongelma on taikuus, tai sen puute. Armeijassani ei ole yhtään loitsijaa eikä kukaan pysty edes vastustamaan mitään, joten vastapuoli saa aika huoletta heitellä loitsujaan, kun ei edes tarvitse miettiä, että voisin jonkun koittaa estää. Täytyy jatkopeleihin keksiä näihin jotain ratkaisuja. Maalauspöydällä ainakin on jotain jo…

Pelistä ei hirveästi jäänyt käteen, rakennuspisteitä tuli sen verran, että sain ostettua uuden kortin, mutta ei sitten muuta. Salainen tavoitekin jäi tekemättä ja vastapuoli keräsi pisteitä voitosta, tavoitteen saavuttamisesta ja ylimääräisen pisteen tuon luolan valtaamisesta. No, onneksi on pelejä vielä jäljellä.

Forbidden Power osa 3, 23.7.2019


Rynnäkköä odottaen

Kolmisen viikkoa sitten eteni tämä meidän Forbidden Power -kampanjammekin taas. Tällä kertaa vastapuolella oli sentään vähän muutosta, ei lyöty enää epäkuolleita ritareita ja luurankoja vaan Tzeencthin kätyreitä monissa eri muodoissaan. Minulla oli vanha tuttu Fyreslayer-porukkani. Skenaario oli mielenkiintoinen, kentällä oli kuusi objektiiviä, joita jälkimmäisenä vuorossa ollut pelaaja sai poistaa yhden kerrallaan toiselta vuorolta alkaen. Ja jokaisesta hallussa olevasta sai siis yhden pisteen.

Lähdin taas vähän turhan hätäisesti rynnimään, sain toki vallattua jonkun kohteista, mutta samalla Riimupoikani jäi keskelle kenttää ihan yksin henkiinheräävien demonien kanssa. Ja omalla alueella olleet kohteet jäivät keräämättä talteen. Lisäksi Magmadroth ei roiski laavaa saadessaan vahinkoa heitto- tai ampuma-aseista eikä loitsuista eikä lähitaistelussakaan, jos tulee kuolettavia iskuja. Ja niitä tuli, joten jäi kilpikin hyödyntämättä. Sain kuitenkin vastapainoksia itsekin jyrättyä aika tehokkaasti vastustajan joukkoja ja napsittua pois minun kannaltani sopivia kohteita.

Tyyntä myrskyn edellä

Ihan ongelmitta ei kuitenkaan edetty, vastapuoli sai toki myös silloin tällöin mahdollisuuden poistaa kohde kentältä. Hitaahkosti liikkuneet kääpiöni huomasivatkin tuota pikaa olevansa täydessä tappovalmiudessa aivan yksinään typötyhjällä kenttäpuoliskolla. Vastapuoli liikkui lentämällä ja kutsui uusia demoneita, joten peli kääntyi vastapuolen suuntaan. Sen verran kuitenkin oli kaikenlaista sählinkiä puolin ja toisin (osittain vastapuolen vanhahkon armeijakirjan kanssa, kun sai tulosteista etsiä oikeaa tietoa vähän väliä, osittain vastapuolen kokemattomuuden kyseisen armeijan kanssa ja osittain siksi, että näistä ja muista syistä peli venyi ja omakin keskittyminen herpaantui), että loppupuolella jouduttiin tekemään parikin ”eikunmäteenkinnäin”-siirtoa peruutellen äskeisiä tekemisiä, jotka vaikuttivat lopulta ihan pelin voittoon asti.

Suuri vastaan suurempi

Lopulta voitto tuli minulle yhden pisteen erolla juurikin noiden peruutteluiden avulla, kun unohdin (tai muistin väärin) jonkun olennisen jutun voittoehdoissa/pistelaskussa tai jossain muussa tärkeässä. Peli saatiin kuitenkin päätökseen, voitto irtosi vaikka lopulta kentällä oli vain kourallinen kääpiöitä.

Kolmas peli, kolmas voitto ja kolmas löytynyt Myrskyholvi. Voitosta tuli palkinnoksi myös yksi Endless Spell ilmaiseksi ja automaattisesti onnistuvana seuraavaan peliin, mutta kun ei ole loitsijoita armeijassa, niin eipä sitäkään pääse käyttämään. Jonkun liittolaisvelhon voisi toki värvätä, mutta katsotaan nyt…

Peli oli kaikesta sähläyksestä huolimatta kiva, joskin vähemmällä sähläyksellä ja peliajalla olisi ollut toki parempi. Mutta harjoituksen kautta eteenpäin.

Morian hiisiä, 22.7.2019


Morian hiisiä

Moria Goblins

Tässäpä taas pitkästä aikaa maalattuja figuja. Katsoin tuossa, että edelliset maalatut figuni valmistuivat 30.5., sen jälkeen ei mitään. Eli siis koko kesäkuu ilman valmistunutta figua, ja pitkälti heinäkuuta päälle. Toki maastoa on valmistunut jonkun verran ja moni figu on saanut maalia päälleen, mutta valmista ei ole tullut syystä tai toisesta. Mutta tässä näitä nyt sitten on kerralla täysi tusina. Ikivanhoja Lotrin Moria-hiisiä maalattuna osin Contrast-maalein, osin perinteisin menetelmin. Kyllä nuo Contrast-maalit omaa tekemistä ainakin nopeuttavat, vaikka ei niillä kaikkea voikaan tehdä (minun kyvyilläni ainakaan).

Ei nämä ihan samanvärisiä ole kuin vanhemmat gobboni, mutta pientä erilaisuutta toki hainkin eikä ihan selvää ollut, että minkävärisiä noista Contrasteista oikeasti tulee. Täytyy ottaa vertailukuvaa uusien ja vanhojen kanssa joskus.

Puffington päätökseen, 18.7.2019


Partio valmiina

Lähtötunnelmia

Viime viikolla saimme pitkähkön hiljaisuuden jälkeen pelattua Puffington-kampanjamme loppun. Tämän vuoden puolella ei kovin paljoa kukaan ehtinyt pelata, mutta Blardahin poppoo sai pari peliä pelattua ja sai hinattua pistemääränsä yli sadan, joten valmistauduimme päätöskahinaan. Tai siis päädyimme pelaamaan päätöskahinaa sen kummemmin valmistelematta.

Saimme neljä viidestä pelaajasta kokoon ja aloimme sommittelemaan skenaariota. Ajatus oli alusta alkaen päättää linnanvaltaukseen, mutta sen kummempia suunnitelmia ei ollut. Päätimme sitten, että kaksi suurinta joukkoa, Blardahin ja Tchednikin, lähtisivät molemmat kohti linnoitusta, jossa olisi sekalainen määrä kaupunginkaartia kahden muun pelaajan johdettavana.

Vartiosto odottaa

Hiukan suunnittelimme voittoehtoja ja erikoissääntöjä, mutta päätimme mennä vähän sen mukaan, että miten taistelussa käy. Molemmilla oli nopeasti liikkuvia yksiköitä ja lentävä yksikkö, joten hyökkääjät olivat siinä mielessä tasavertaisia, joskin Blardahilla oli selvästi isompi porukka.

Minulle tuli ensimmäinen vuoro ja lähdinkin reippaasti leipomon luota omaa laudan reunaani pitkin juoksujalkaa kohti linnaketta. Muutaman taistelijan lähetin Blardahin joukkojen lähelle häiritsemään heitä. Kuvittelin myös, että kaksi ritariani pyyhkäisisivät helposti läpi halvan jalkaväen, joten lähetin heidät vastustajan taakse. Sinnehän he sitten jumittuivat loppupelin ajaksi. Olisi ollut parempi laukata niillä kohti linnaketta. Nyt meni vähän yksinyrittämiseksi. Onnistuin toki hidastamaan Blardahia, mutta vähän turhan helposti jäi soturini jalkoihin ylivoiman alla. Mukana oli myös tuoreita vahvistuksiani, paikallisia petomiehiä, jotka toivat paikallisväriä, paikallistuntemusta sekä paikallisten luottamusta.

Yllätyshyökkäys

Lentävä huutaja-demoni luikerteli tuota pikaa muurien yli ja kohteena olleille oville, mutta kourallinen vartijoita ja muutama jousiampuja varustuksilla pitivät hänet kurissa. Samaan aikaan Tchednik pääsi koiransa Jonesyn kanssa porteilla ja alkoi sauvallaan takoa porttia varoittaen vartijoita Blardahin tulosta. Siinä sivussa poloinen vartijakin sai kaiketi vahingossa Tchednikin sauvasta (tai miekasta) ja tuupertui maahan. Samaan aikaan Puffington Muffins & Puddings Militia taisteli sekä Blardahin joukkoja että ymmärrettävästi pakokauhun alla sekaantuneita kaupunginvartion jäseniä vastaan.

Porteille asti päästiin

Alakynnessä oltiin vähän joka paikassa, Militia joutui monessa kohtaa piiritetyksi eikä ylivertaisista taidoista ollut apua massaa vastaan. Tchednik oli jo hoitamassa porteilla portinvartijankin tehtäviä, kun oikeat vahdit olivat tuupertuneet taistelun tuoksinnassa. Blardahin pääkätyri saatiin taltutettua, mutta Blardah itse koitui vaikeammaksi. Tchednik jäi pahasti Blardahin ja kaupunginvartioston väliin ja pahoin haavoittuneena piiloutui varjoihin ja ruumiiden sekaan, kunnes pääsi livahtamaan takaisin leipomolleen.

Loppuhetkiä

Käytännössä koko Militia oli lyöty ja tuhottu, samaa sai sanoa myös kaupunginvartiostosta. Blardah joukkoineen vyöryi porteista sisään ja Puffingtonin kaupunki ajautunee nyt synkkään ja syvään alakulon vaiheeseen. Tämä ei tietenkään kaikkia miellytä, joten kirkasotsaisia pelastajia saapunee kaupunkiin ennemmin tai myöhemmin.

Täydennysostoksia, 16.7.2019


Flamers of Tzeentch

Black Guard

Tämmöisiä tuli ostettua jo kesäkuussa, pari vanhaa metallista Black Guardia täydentämään yksikkö kymmeneen (jahka saan niitä siis maalattua) sekä seitsemän metallista Flamer of Tzeentchiä vahvistamaan joukkoja joskus sitten kun ehdin niitä maalaamaan. Eri myyjiltä nämä ostin, mutta hinnat olivat muistaakseni aika tarkkaan pari euroa per figu plus postit. Ei mahdottoman paha hinta siis.

Firestorm käyntiin, 9.7.2019


Ansa kiristyy

Haltiat puolustusasemissa

Tosiaan saatiin tämä Firestorm-kampanjamme käyntiin jo tuossa ennen Juhannusta, mutta raportointi on kangerrellut. Ensimmäisessä pelissämme kohtasin Hammerhalin haltioista koostuvan armeijan, joka oli aiemmin onnistuneesti voittanut Seraphonit. Minulla ei kuitenkaan ollut aikomustakaan antaa minkäänlaista voittoputken alkua, joten lähdin taisteluun (valitettavan vähän maalatuin joukoin) voitto mielessäni. Koska kampanja lähti käyntiin rivakammin kuin kuvittelin ja kaikkea muutakin tekemistä ilmaantui, valitsin armeijani suurin piirtein niin, että siinä olisi mahdollisimman vähän figuja. Ajattelin saavani ne siis edes jonkunlaiseen pelikuntoon ennen ensimmäistä peliä. Näin ei kuitenkaan käynyt, käytänössä kaikki figut olivat vasta pohjamaalissa, kolme Stormcastia oli vähän saanut väriä, mutta muuten oli valitettavan yksiväristä. Muovin sain sentään piiloon.

Taistelupaikkamme oli Tears of Fate. Skenaariomme määrittelimme vanhoilla Open War -korteilla ja siitä tulikin mielenkiintoinen väijytys kolmessa näytöksessä. Sain valita itseni hyökkääjäksi, eli tulin siis molemmilta kapeilta reunoilta. Jujuna oli se, että armeija piti jakaa tietyin rajoituksin kolmeen eri osaan, jotka sitten tulisivat kentällä kolmen ensimmäisen kierroksen aikana. Lisäksi kentällä oli kaksi objektiivia, yksi kummankin alueella, joista taisteltiin. Vastapuoli sijoitti aikamoisen haltia-armeijan keskellä oleviin raunioihin, minä laitoin hydrani vahtimaan objektiivia ja yhden ratsuväkiyksikön kiertämään vähän kauempaa.

Lohikäärme hyökkäsi

Ensimmäisellä vuorolla ei vielä tapahtunut ihmeitä, mutta toisella vuorolla vastustaja toi loputkin joukkonsa kentälle. Minäkin toin valtaosan, mutta minulla oli vielä kolmanteen aaltoon yksi ratsuväkiosasto, jolla pystyin loppujen lopuksi hyvin reagoimaan tilanteeseen. Kenraalini mustalla lohikäärmeellä pääsi heti lennähtämään iskuetäisyydelle ja tekikin ihan mukavasti tuhoa. Hydrakin pääsi tositoimiin ja muuallakin kahakoitiin. Sain toki itsekin maistaa iskuja, eli tasaisesti edettiin. Peli oli itseasiassa alkupuolella hyvinkin nopeasti päättymässä tappiooni, koska voittoon riitti molempien objektiivien hallinta vastapuolen vuoron lopuksi. Yli neljäkymmentä haltiaa vartioi toista kohdetta ja minulla oli käytänössä vain hydra. Vastustajan ratsuväki oli tämän minulta viedä, mutta reservistäni tullut viimeinen ratsuväkiyksikkö pelasti päivän. Loppujen lopuksi tämä oli vaarallinen skenaario vähälukuiselle armeijalleni.

Hydra puolustaa

Kentälle muodostui nopeasti ja vähemmän yllättäen kaksi suurempaa taistelupaikkaa, molempien kohteiden luokse. Sen lisäksi oli pienempi kärhämä vähän sivussa, johon pyrin sitomaan vastustajan joukkoja siinä vaihtelevasti onnistuen. Omia joukkojani kuoli aika lailla, mutta samalla lohikäärmeeni sai rauhassa rouskutella puolustavia haltioita. Sain sinne avuksi vielä kolme Stormcast Eternalia ratsuineen, eli Vanguard-Palladorit, jonka jälkeen taistelu siellä olikin nopeasti ohi. Samaan aikaan menetin kuitenkin oman alkuperäisen objektiivini, joten tilanne oli tasan. Molemmilla puolilla joukot olivat hyvin vähissä, tässä kun ei ollut minkäänlaista kierrosrajaa, tai emme sellaista ainakaan huomanneet.

Rauniot tyhjennetty

Minulla oli kuitenkin pieni määräylivoima ja liikkuvammat joukot, joten päätin lähettää koko armeijani vastustajan kimppuun. Valtaamani objektiivi kuitenkin pysyisi minulla, vaikka sieltä lähtisinkin eikä vastustajalla ollut oikein joukkoja lähteä molemille kohteille. Vanguard-Palladorit lähtivät myrskyn selkään ja säntäsivät taistelupaikalle, jossa Drakespawn Knightini sankarillisesti puolustautuivat vastustajan miekkamiehiä vastaan. Vastustaja pystyi kuitenkin pitämään muutamalla taistelijallaan kohteen hallussaan, koska pystyi liikkumaan siten, että en itse päässyt riittävän lähelle.

Lopulta miesylivoima (ja lähestyvä lohikäärme) tekivät tehtävänsä. Hammerhalin joukot totesivat lopun olevan lähellä ja heidän kenraalinsa päätti lähteä viimeiseen hyökkäkseen lohikäärmettä päin. Kaikki muut oli jo kaadettu, mutta kenraali oli vielä ratsunsa selässä. Iskuja vaihdettiin puolin ja toisin, mutta molemmat säilyivät hengissä. Vastustaja valmistautui jo ottamaan vastaan viimeisen iskun, mutta sitä ei koskaan tullutkaan. Rinos Wildbringer päästi komentajan menemään, mutta ei suinkaan armosta tai heikkoudesta.

Vihollisia jyrätään

Viimeinen kaksintaistelu

Rinos Wildbringer oli tullut Flamescar Plateaulle eikä hän ollut tullut sinne salaa. Viimeisen eloon jääneen hän päästi pakoon, jotta hän voisi kertoa omilleen mahtavasta ja ylivoimaisesta vastustajasta, joka tulisi herättämään pelkoa ja kunnioitusta kaikissa.

Loppuhetkiä

Niin päättyi ensimmäinen Rinos Wildbringerin ensimmäinen taistelu. Tears of Fate saatiin vallattua, mutta ei kuitenkaan linnoitettua. Sen verran vähän oli rakennusvoimaa, etten linnoittamiseen lähtenyt, vaan vahvistin pakkaani päivittämällä kortin.


Leveänä rintamana

Vihollinen havaittu

Kampanjan toisen pelin pelasin sitten kesäkuun viimeisenä päivänä. Armeija oli edelleen pääosin maalaamaton, vaikka vähän väriä olinkin saanut figujen pintaan. Vastapuolelle tuli ensimmäisen ottelunsa hävinnyt Seraphon-armeija, joten ajattelin vieväni voiton totuttuun tapaan. Taistelupaikkana oli Sporehollows ja skenaarion arvoimme uudesta General’s Handbookista, tulokseksi tuli tutuhko kahden komeetan törmäys ja hallinta. Mukavan temaattista Seraphoneille ainakin. Leveiltä sivuilta molemmat lähdimme varovasti liikkeelle odotellen komeettojen saapumista. Ajatuksena oli myös päästä lyömään kovaa vastustajan yksiköitä sitoen näitä taisteluun ja vähentämään joukkojen määrä. Tässä onnistuttiin vaihtelevasti.

Rynnäkkö

Alku näytti hyvältä, sain tehtyä ihan kohtalaisen rynnäkön, mutta temppelinvartijat olivatkin odotettua kovempia. Varsinkin kun isolisko pääsi vielä taisteluun mukaan sivustasta. Minulla oli toki apuvoimia tulossa ja toinen osasto kiersi toiselta sivulta. Keskelle omaa puoliskoani tipahtanut komeetta oli hyvin hallussani, mutta vastapuoli joutui liikuttelemaan joukkojaan (taianomaisesti) toiseen nurkkaan saadaakseen omansa haltuunsa. Sain sinnekin hyökättyä, joten tilanne näytti aika hyvältä.

Ratsuväki hyökkää

Hydran viimeiset hetket

Mutta sitten alkoi näyttää huonolta. Seraphonien hyppely ympäri kenttää sekä lisäjoukkojen tupsahtelu sinne tänne Slannin heiluttaessa tahtipuikkoa olikin oletettua suurempi yllätys. Puolustamaan jäänyt hydrani olikin pian alakynnessä, vaikka sainkin sinne vähän apujoukkoja. Samaan aikaan toisesta komeetasta käytiin raivokasta taistelua – Kroxigorit ja Drakespawn Knightini taistelivat kiivaasti ja vaakakuppi kallistui vähän puolelleni, mutta sitten ajauduin myös pois komeetan valloituspiiristä. Toisaalta sain keskellä kenttää tapettua vastustajan kenraali-Slannin, mutta pieni skinkki pääsi karkuun ja sai vallattua yksinään toisen komeetan. Samaan aikaan toisen komeetan luona sikisi lisää liskoja ja hydrani oli tuomittu häviämään.

Niukka tappio siitä lopulta tuli. Vastustaja myös huomasi pelanneensa uusilla Seraphon-säännöillä väärin siellä täällä, joten lopputulos olisi voinut olla toinenkin. Loppujen lopuksi pelasin kuitenkin vähän hölmösti, kun en osannut riittävästi huomioida Seraphonien liikkumiskykyä ja lisääntymistä. Kerta se oli ensimmäinenkin, seuraavalla kerralla olen sitten paremmin varautunut. Pistepottikin tässä hiukan kasvoi, sillä salaisena tavoitteenani oli vastapuolen kenraalin tappaminen. Tämän jo itse taistelun tuoksinnassa unohdin, mutta huomasin tuon onneksi lopulta. Hirveästi ei tappiosta jäänyt käteen, Tears of Faten nyt linnoitin tukikohdakseni.

Maalailukokeiluja, 8.7.2019


Prismatic Palisade

Viime viikon lopulla sudin valmiiksi tällaisen Endless Spellin Malign Sorcery -laatikosta. Kyseessä siis Prismatic Palisade, joka minun jäljiltäni on aika synkän näköinen. Pohjavärit on maalattu uusilla Contrast-maaleilla, kristalliseinä itsessään Flesh Tearers Redillä ja maa Gore-Grunta Furilla. Niiden päälle sitten kuivaharjausta perinteisillä maaleilla ja lopputulos on varsin kelvollinen. Näillä maaleilla jää yksi maalausvaihe pois, kun ei tarvitse pohjamaalin jälkeen vetää washia päälle. Ja toisaalta kun tuota Contrastia saa vetää isolla kädellä eivätkä sotkutkaan niin paista läpi, niin se itse maalauskin menee ehkä aavistuksen nopeammin.

Värit olisin voinut valita toisinkin, mutta en kuitenkaan. Fantasiapeleissä ei noita maaleja ihan hirvittävästi ollut tarjolla, joten otin mitä otin. Ajatus oli maalata näillä Lotrin hiisiä ja örkkejä ja muita petoja, mutta kun tuo taikafigu nyt oli jo valmiiksi koottu ja pohjamaalattu (Zandri Dustilla), niin päätin kokeilla maaston maalaamista. Sitähän ei internetin ihmeellisessä maailmassa oikein hyväksytä, mutta ainakin tähän kyseiseen figuun Contrast-maali tuntuu sopivan. Samoin kuin työn alla oleviin Azyrite Ruins -muurinpätkiin. Näkisin, että näillä tulee jatkossakin maalattua ainakin jotain juttuja – ihon, turkin, vaatteiden ja sen sellaisen maalaukseen nämä ovat varmasti päteviä, kunhan löytää sopivat sävyt ensin. Ongelmana alkuun on varmaankin se, että pitäisi löytää vanhoja maalisävyjä riittävän lähellä olevat sävyt, jotta olemassaolevien armeijoiden kasvattaminen onnistuu helpohkosti. Mutta noita raunioita nyt ainakin maalailen ja hiidet odottavat liukuhihnalla. Täytyy seuraavalla ostosreissulla ostaa vähän lisää eri värejä.

Lotr-peli, 3.7.2019


Alkuasetelma

Kauan kauan sitten, toukokuun 23. päivä pelasin nopean Lotr-pelin. Sen jälkeen en olekaan erinäisistä syistä ehtinyt tätä mainiota peliä pelaamaan. Morannon Orceillani otin revanssia Timon rohanilaisista Fog of War -skenaariossa. Mielenkiintoinen skenaario, mutta kun vastapuolella oli vain kaksi sotajoukkoa, niin salaiset tavoitteet olivat vähemmän salaisia. Eikä minullakaan ollut kuin kolme. Muistiinpanonikin olen tästä pelistä jonnekin hukannut, mutta selvään 9-0 -voittoon peli taisi päättyä, tehokasta peliaikaa taisi kulua kokonaiset 45 minuuttia. Maaston kanssa puljaamiseen ja muuhun sellaiseen sitten ehkä toinen mokoma.

Sumputtava maasto auttoi minua, rohanilaisten nopeusylivoima ei päässyt oikeuksiinsa, mutta sain kuitenkin tuotua aina joukkoja sen verran, että taistelut olivat yleensä edukseni. Lopusta piti huolen sitten nopat. Ei mikään elämää suurempi koitos, mutta saipahan vähän pelattua. Tosiaan muistiinpanoja en tähän hätään löytänyt ja kun pelistä on yli kuukausi aikaa, niin en kovin paljoa valitettavasti muista.