17.1.2003 WH40K Taisteluraportti


Tässä melko vanha taisteluraportti Warhammer 40K -maailmasta, vastakkain Dark Eldar ja Space Marines. Vastustajani on luultavastikin ollut Tero. Valitettavasti tähän hätään en löytänyt kuvia, joihin raportissa viitataan. Ehkä nekin vielä jostain löytyvät.


Tarinaa taistelun tuoksinasta…
———-====####====———-

[Poista hakasulutetut tekstit]

Olimme matkalla tuhoamaan erästä Space Marineiden polttoainevarastoa ja siinä samalla tietenkin hankkimaan niin paljon vankeja kuin mahdollista. Normaalistihan moinen homma ei olisi temppu eikä mitään, mutta tämä nimenomainen polttoainevarasto sijaitsi hankalassa maastossa, joka oli viheliäisten suonsilmäkkeiden täyttämä – hankalista kulkuyhteyksistä johtuen emme siis saaneet paikalle lainkaan kulkuneuvoja.

Kuulimme Marineiden kiroilun ja kolinan jo kaukaa ja tarkoituksemme oli yksi kerrallaan taltuttaa
maastossa partioivat vartijat. Veitsen vilahdus hämärässä ja homma hoidettu äänettömästi, näin siis yleensä. Tällä kertaa onni ei ollut kuitenkaan puolellamme ja vartijan huolimattomasti pensaikkoon heittämä kivi sattui kolahtaan erään taistelijamme haarniskaan ja herättämään vartijan mielenkiinnon. Ennen kuin saimme tuon kurjan taltutettua äänettömästi oli hälytys jo annettu ja tehtävämme vaikeutunut huomattavasti. Tulitukiyksikkömme ei ollut lähelläkään suunniteltuja asemia ja muutenkin noin puolet joukoista oli vielä aivan liian kaukana. [kuva 1]

Hälytyshuudon herättäminä polttoainevarastoa vahtineet Marinet ryhmittyivät puolustusasemiin, komentaja keräsi ympärilleen henkivartijakaartinsa lihamuuriksi ja komensi yhden ryhmän rynnäkköön kohti meitä. Jouduimme aloittamaan rynnäkön aivan liian aikaisin ja tiesimme tappioidemme olevan raskaat taistelun jälkeen. Aika olisi meitä vastaan ja jouduimme tekemään muutamia epätoivoisia rynnäkköjä yli laajan ja aukean maaston samalla väistellen petollisia suonsilmäkkeitä. [kuva 2]

Kaksi muuta ryhmäämme (mukaanlukien tulitukiyksikkömme) pääsivät vihdoin jonkinlaiselle
taisteluetäisyydelle, samoin teki Marineiden Land Speeder, joka syöksyi taivaanrannasta ujeltaen
alkeellisille moottoreillaan kohti taistelua. Rynnäkköimme urhoollisesti eteenpäin vaikkakin bolter-
tuli oli raskasta ja tappiommekin kohtuullisia. Tulitukiyksikkömme sai samantien rakennettua asemat pelottaville Dark Lance -aseillemme ja toinen ryhmä aloitti rynnäkön. Oikeata laitaa siirtyi hitaasti, mutta varmasti mukaamme määrätty Haemonculus karskeine Grotesqueineen.[kuva 3]

Kärkiryhmämme mukanaan komentajamme Kruellagh the Vile, sai raskaita tappiota rynnäkössä ja joutui peräytymään, osumiemme lähinnä vain naarmuttaessa Marineiden paksuja panssareita. Taustalla havaitsimme myös Marineiden reserviryhmän saapuneen paikalle ohjuslaukaisimineen. Taivaanrannassa taapersi kömpelösti eteenpäin dreadnought, jostain syystä minua aina rupeaa hymyilyttämään, kun näen noita kömpelöitä sotakoneita taistelutantereella. Mistäköhän sekin mahtaa johtua. Vasen sivustamme sai osakseen kovaa tulitusta, vastustajien miestappioiden jäädessä melko vähiin. Oikealla sivustalla asiat näyttivät paremmilta, Haemonculus pyyhkäisi yhdellä kertaa yhtä lukuunottamatta kokonaisen ryhmän Marineita. Jäljelle jäänyt kersantti osoittautui kuitenkin melko kovaksi palaksi Grotesguejen innostuessa silpomaan ruumiita. Muutamalla onnekkaalla iskulla onnistui tuo onnekas Marine pilkkomaan parikin pahaa-aavistamatonta Grotesqueta hengiltä. [kuva 4]

Tuon kersantin tappamiseen tuhraantui noilta hölmöiltä otuksilta ihan liiaksi aikaa heidän tyytyessä leikkimään raadoilla ja irronneilla jäsenillä. Samaan aikaan vasemman sivustamme hyökkäys kärsi pahoja tappioita raskaassa Marineiden tulessa. Land Speederkin uskaltautui esiin raunioiden seasta arveltuaan tiensä helpoksi piileskeltyään ensin visusti pois silmistä. [kuva 5]

Lopulta Haemonculuksemme sai aivottomat Grotesquensa takaisin ruotuun ja kersantti saatiin päiviltä. [kuva 6]

Vasen sivustamme sai pahoja tappioita ja joutui peräytymään kiivasti tulittaen, Haemonculus piiskasi joukkonsa kömpelöön juoksuun kohti polttoainevarastoa, mutta pelkäsimme ajan loppuvan kesken. Tulitukiyksikkömme onnistui tuhoamaan paljastuneen Land Speederin Dreadnoughtin koittaessa visusti pitää välimatkaa. [kuva 7]

Tulitukiyksikkö jatkoi raskasta tulitustaan kohti Marineita, mutta Haemonculuksemme johtaman Grotesque-lauman jäätyä ainoaksi hyökkääväksi yksiköksi muiden peräytyessä raskaasti kärsineenä alkoi toivonkipinämme hiipua. [kuva 8]

Runsaat tappiomme ja Marineiden tuoreet vahvistukset (kymmenkunta naarmutonta Marinea ja Dreadnought) saivat meidät lopulta antamaan perääntymissignaalin ja keräämään joukkomme uutta koitosta varten. [kuva 9 & 10]

– Koc Hiss, Sybarite from the Kabal of the DarkInvaders


Tässä vielä armeijalista, pistekoko on näemmä ”perinteinen” 605 pistettä. Luultavasti siis maksimipisteet mitä toiselta pelaajalta löytyi.


Kabal of the Dark inVaders Army List
———-========####========———-

HQ Kruellagh the Vile 125
– Hell mask
– terrorfex
– Soul Flayer
HQ Haemonculus 25
– Scissorhands 5
– Destructor 15
– Hell mask 5
ELITES 6 Grotesque 90
TROOPS Warrior Squad 10 Warriors 80
– Sybarite 6
– Trophy rack 5
– Gruesome talismans 2
– Hell mask 5
– 2 Splinter cannon 20
– Blaster 5
– Shredder 10
TROOPS Warrior Squad 10 Warriors 80
– Sybarite 6
– Hell mask 5
TROOPS Warrior Squad 10 Warriors 80
– Sybarite 6
– Soul seeker ammunition 10
– 2 Dark lance 20
—-
TOTAL POINTS COST 605