Mallailumaanantai, 6.6.2016


Harmillisen hitaasti tulee tänne blogiin mitään sisältöä, mikä kertoo myös siitä, että harmillisen vähän tulee tehtyä mitään figujen kanssa.

IMG_7071

Örkkejä joka lähtöön

Jotta kuitenkin pysyn tavoitteessani, että vähintään viikon välein jotain kirjoittelen tänne, niin tällainen pieni päivitys siis tähän väliin. Kääpiöt ovat saaneet hieman väriä, mutteivät mitenkään merkittävästi. Noh, valmistunevat yhdessä tai kahdessa sessiossa, kunhan ehdin.

Tänään siirryin kuitenkin jo seuraavaan projektiin, eli liimasin oheiset vihernahat. Vasemmalla vuoden 1988 goblin lineman ja saman vuoden orc cheerleader Blood Bowliin ja oikealla kaksi HeroQuestin örkkiä suurinpiirtein samalta vuodelta. Ajattelin, että kun kerran vihreää ja punaista laitan noihin Blood Bowl -figuihin, niin maalataan siinä sivussa pari vahvistusta Fantasy Battlen örkkiarmeijaankin. Samalla tulee nähtyä, että kuinka hyvin nämä ilmaiseksi saamani HeroQuest-örkit taipuvat sinne. Vähän piti alustoja leikellä, että sain 45 asteen kulmaan seisomaan. Kilvet ovat niin ikään epäaidot, noillahan ei mitään kilpiä tullut mukana, joten kaivoin laatikoistani pari uudempaa örkkikilpeä.

Mainokset

Tulivoimaa, 14.1.2016


IMG_6835

Loader, Officer, Bolt Thrower, Norse Dwarf

Tässä nyt niitä pari päivää sitten lupaamiani figuja, nämähän valmistuivat siis jo tiistaina.

Nyt löytyy sitten kääpiöllenikin hieman pitkän kantaman tulivoimaa, kun sain pari nuolipyssyä maalattua. Niin aseet kuin miehistökin on vähän sekalaista, mutta ihan toimivaa. Nuo sotakoneethan ostin tuossa jokin aika sitten huuto.netistä, niitä oli yhteensä 2½ sekä epämääräinen läjä figuja miehistöksi, joka ei kuitenkaan ollut oikeaa miehistöä yhtä lukuunottamatta. Kolmen hengen miehistön kasaamisessa pitikin sitten käyttää vähän mielikuvitusta ja muita figuja, mutta onneksi ihan kelpo ehdokkaat löytyivät. Jos myöhemmin tulee vastaan sopivampia aseen käyttäjiä, niin saan nämä helposti siirrettyä muihin tehtäviin.

IMG_6836

Dwarf Bolt Thrower

Ensimmäinen nuolipyssy on hyvin, hyvin vanha, vuodelta 1985. Siihen mukaan sain alkuperäisen lataajankin, eli tuon sinivalkoraitaisen (viiksettömän) kääpiön. Keltavihreä upseeri on uudempaa tuotantoa, mutta sopii kohotetun kätensä kanssa hyvin antamaan tulikäskyä. Kolmanneksi jäseneksi valikoitui vuoden 1988 Norse Dwarf puolustamaan konetta mahdollisia tunkeilijoita vastaan. Viimeksimainitulla on mielenkiintoinen suomuhaarniska, täytyy katsoa loputkin pohjankääpiöni läpi ja tutkia, että onko heillä samantapainen varustus. Kaksi muuta saivat tuttuja kirkkaita värejä ylleen, tuosta pohjankääpiöstä tuli ehkä vähän turhan tumma haarniskansa ja tummansinisten ja punaisten vaatteiden kanssa.

IMG_6833

Bumbo/Gomorax & Bolt Thrower with crew members

Dwarf Bolt Thrower

Kirkkaat ja selkeänväriset vaatteet

Toinen jousipyssy on sekin vanha, mutta aavistuksen uudempi kuitenkin kuin ensimmäinen. Tähän ei löytynyt oikeaa miehistöä, mutta kaksi jäsentä kuitenkin seuraavan sukupolven miehistöstä, eli lataaja ja tähystäjä. Kirvestä heiluttava kaveri puolestaan on Bumbo vuodelta 1987. Joissain luetteloissa hänet on nimetty Gomoraxiksi, mutta alustassa luki Bumbo. Imperial Dwarf -sarjaa sieltä historian hämäristä, Perry-kaksosten tekele kuten tuo pohjankääpiökin. Näistä tuli hyvinkin vaaleita ja kirkkaita, johtuen paljolti tietenkin värivalinnoista ja käytetyistä washeista. Käytin kaikkiin kuuteen kääpiöön punaista, jota on myös kaikissa kääpiökilvissäni, joten se sitonee figuja mukavasti yhteen. Vaikken rajoitetusta paletista voikaan ehkä puhua, niin silti pyrin käyttämään kutakin väriä useammassa kääpiössä, jotta ei tulisi ihan liian riemunkirjavaa joukkoa.

Sotakoneet itsessään ovat sitten sitäkin tylsempiä, ne kun ovat pääosin ruskeaa puuta. Korostin muutamia yksityiskohtia punaisella, värjäsin naruosat vaaleammalla ja metallit tietenkin metallilla. Ihan käyttökelpoisia niistä tuli ja kokonaisuudessaan siistejä figuja. Kyllä näiden kanssa aika pitkää päivää painettiinkin, että sain tiistaiseen aikarajaan mennessä valmiiksi. Onneksi oli viikonloppuna hyvin harrastusaikaa.

IMG_6832

Ryhmäkuva

Lopuksi vielä ryhmäkuva molemmista sotakoneista miehistöineen. Onhan noissa sotakoneissa kyllä eroa kokonsa puolesta, toinen jää näkyvistäkin. Oli vähän kiire ottaa kuvia, tarjottakoon se selitykseksi.

Seuraavalla kerralla sitten jotain muuta, mutta pitkän kantaman joukkoja kuitenkin. Jääkää jännityksellä odottamaan.

Herbert, 13.1.2015


Grenadier War Troll 1988, ”Herbert”

Tämäkin valmistui jo hetki sitten, mutta ajattelin figun ansaitsevan ihan oman julkaisun. Kyseessä on Grenadierin War Troll vuodelta 1988, tai näin ainakin olen googlettamalla päätellyt (valmistaja ja vuosiluku toki löytyy figun pohjasta). Sotapeikkoa tästä kaverista ei kuitenkaan käsittelyssäni tullut, poistin edellisen omistajan maalit ja värväsin kaverin Reikland Reaversiin Ogreksi. Sininen lannevaate ja valkoiset nyrkkirätit liittävät hienosti joukkueen värimaailmaan. Lisäksi Herbertin ihastuminen juoksijoiden kypärätupsuihin sai hänet värjäämään tukkansa keltaiseksi, ymmärrettävästi lopputulos on hieman likaisen keltainen.

Liimasin figun 30mm:n aluslaatalle, jotta pystyy vähän paremmin pystyssä ja sulautuu muuhun joukkueeseen. Alusta on vähän muita isompi, mutta se vain kertoo kuinka iso kaveri on kyseessä. Aluslaatta ja figun oma alusta nostavat jalat suurinpiirtein samalle tasolle muiden pelaajien kanssa ja pään sitten korkeamalle, vaikka kuinka kumarassa onkin.

Herbert

Herbert

Muita muutoksia en lähtenyt tekemään, vaikka mielessä kävikin numerolaatan tekeminen. Päätin jättää kuitenkin vanhan figun rauhaan ja tyydyin maalaukseen. Pelinumerokseen hän saa kuutosen, kunhan ensin joukkue kerää lisää rahaa ja saa hänet ostettua. Tulevat joukkuetoverit ristivät hänet jo Herbertiksi.

Väritykseen olen tyytyväinen, figusta tuli parempi kuin odotin ja pienellä lisätyöllä siitä olisi voinut tulla paras ikinä. Tosin en osaa sanoa, että mikä tällä hetkellä on paras ikinä. Kaikenlaista pientä tuosta tietenkin olisi vielä voinut parannella, mutta koska kyseessä on kuitenkin pelipöydälle tiensä löytävä figu, joka kaikesta huolimatta joutunee aina silloin tällöin pötkölleenkin, niin eiköhän tämä ole ihan riittävä. Silmiin kokeilin vähän uusia juttuja, ensinnäkin maalasin ne ruskealla. Ja sen sijaan, että olisin tehnyt perinteisen nappisilmän (musta piste valkoisella pohjalla, kuten Empire Militian kaverit), teinkin ensin ruskean täplän, johon koitin tökkiä vähän valkoista molempiin reunoihin ja sitten korjailin tökkimällä vähän ruskeaa taas keskelle. Tässä mittakaavassa vielä onnistui, mutta pienemmillä silmillä tuskin. Ehkä harjoittelu auttaa. Kovasti tekisi mieli päästä taas pelaamaan, mutta muutamalla muulla joukkueella on vielä runkosarjan viimeiset ottelut pelaamatta ja siihen vielä pudotuspelit, joten seuraavan kauden alkuun on vielä aikaa…