Firestorm päätökseen, 4.7.2018


Firestorm-kampanja saatiin päätökseen komealla nelinpelillä. Sattumalta sattui kaikille pelaajille sopimaan vakiintunut keskiviikon pelipäivä viime viikolla vielä ennen AoS2-julkaisua, joten päätimme ottaa kampanjan päätteeksi nelinpelin. Loppu oli muutenkin lähellä, sillä minulla oli mahdollisuus kerätä kampanjan voittoon tarvittavat 30 pistettä. Toki kampanjan päätimme muutenkin päättää minun voitokseni, mutta päätettiin pelata loppupeli vielä.

Alkuryhmitystä

Kunkin armeijan koko oli reilu tuhat pistettä, noin 1200-1400. Valitsimme taistelutantereeksi hallussani olevan Eyes of Prismatikonin, joka soveltui hienosti taistelupaikaksi, olihan se käytännössä tärkein alue koko kartalla. Skenaario löytyi General’s Handbook 2017:sta, mutta jätimme secret objectivet pois, kun muutenkin oli kaikenlaista. Oma peli alkoi mennä jo heti aloituspaikan valinnasta pieleen… Haamut valitsivat alueensa ensimmäisenä ja minä toisena. Pyrin mahdollisimman kauas niistä, mutta samalla pelasin itseni aika kauas kohteesta, joka oli kentän keskellä. Mystinen metsä toisella pitkällä sivulla olisi ollut jälkikäteen ehkä parempi paikka, tuskinpa se metsä olisi hirveästi häirinnyt, kun olisi vaan tarkkaan sijoitellut joukkoni.

Taistelutanner

Lisäharmia toi se, että viimeisenä orrukit valitsivat alueen minun ja haamujen välillä, tehden aikamoisen hidasteen minun ja kohteen väliin. Toki he olivat myös kummitusten välissä, mutta silti. Avausvuorolla jäin sitten lopulta viimeiseksi vuoroon. Omalla ensimmäisellä vuorollaan orrukit saivat juoksutettua komentajansa kohteelle ja napattua sen kyytiinsä. Samaan aikaan iso osa armeijaa rynni minun kimppuuni. Ideani oli, että olisin omalla vuorollani laittanut nurglingit lähelle kohdetta ja siten hidastanut muiden pääsyä sen luokse. Se suunnitelma meni nyt pipariksi, kun orrukit jo olivat siellä. Sen lisäksi en päässyt kunnolla liikkumaan, kun orrukit olivat iholla kiinni. Oma ensimmäinen vuoroni menikin lähinnä siihen, että taioin, ammuin ja löin orrukkeja minkä kerkesin ja sainkin ne käytännössä putsattua. Toisella vuorolla pääsin sitten vähän nytkähtämään eteenpäin henkiin jääneiden orrukkien ja kuolettavan metsän hidastaessa menoani. Kolmannella vuorolla pääsin ensimmäisenä, mutta tällä vuorolla en juuri tehnyt muuta kuin juoksin kohti orruk-komentajaa ja kohdetta.

Demoninen metsä

Kolmannen kierroksen jälkeen jouduimme aikarajan takia lopettamaan pelin. Orrukit saivat pidettyä kohteen ja voitettua skenaarion, vaikka henkiin taisi jäädä vain kolme tai neljä orrukkia. Neljännellä kierroksella haamut ja kaaoksen joukkoni olisivat luultavasti piesseet orrukit hengiltä ja vähän toisiaankin. Oma pelini oli siis melko tylsä. Paljon odottelua, kun muut joukot taistelivat keskenään. Omilla vuoroillakaan ei ollut ensimmäistä lukuunottamatta juurikaan tekemistä, vain liikkumista eteenpäin ja muutama laukaus. Kolmannen kierroksen lopulla haamut tulivat kimppuuni, kun orrukkeja ei enää ollut ja skenaariossa sai pisteitä kohteen hallinnan lisäksi myös aiheutetuista vammoista.

Örkit putsattu

Orrukit siis lopulta voittivat ja minä jäin viimeiseksi. Eyes of Prismatikonin erikoiskortti ja altavastaajakortti jäivät molemmat käyttämättä, kun ajattelin, että tarvitsisin niitä vielä vuorolla neljä (tai viisi), mutta aika jäi kesken. Lopulta kuitenkin olin voittaja, kun pakasta nostamani glory-pisteet yhdessä taistelun jälkeen ostettujen lisäksi riittivät voittoon. Tarvitsin taistelun jälkeen siis nopasta vähintään kaksi rakennuspistettä, jotta saisin tarvittavat kortin ostettua ja juuri sen sainkin. Sain siis lopulta kasaan tasan 30 pistettä ja kampanjan voiton ihan oikeastikin. Eihän mun siis edes tarvinnut voittaa viimeistä peliä voittaakseni kampanjan, jonka muistin toistaa illan aikana usemmankin kerran. Nelinpeli oli pieni pettymys, mutta Firestorm-kampanja puolestaan erittäin miellyttävä kokemus. Tuli aika paljon maalattua figujakin tätä armeijaa varten, mutta vähän muutakin. Nyt on vähän takki tyhjä niin pelaamisen kuin maalaamisenkin suhteen eikä AoS2-julkaisu oikein helpota. Vaikka sinällään varmaan hyvä uudistus onkin, niin uuden opettelu ei juuri nyt oikein innosta. Maalauspöydän ääreen sentään olen taas päässyt.

Mainokset

Vanhoja figuja, uusia kirjoja, 13.6.2018


Battle Companies, White Dwarf, Spike

Päivitellään tänne nyt vähän näitä hankintojakin. Tuossa jo aikaa sitten ostin LotR/Hobbit-kirjan Battle Companies, tai siis Middle-Earth Strategy Battle Game se nykyään kai on nimeltään. En ole vielä ehtinyt lukemaan, mutta White Dwarf -artikkeleiden mukaan mielenkiintoinen opus. Sitten uusi (ja jo vanha) White Dwarf sekä Spike!-lehti Blood Bowl -pelistä. En ole ihan varma, että mikä tämän tarina on, mutta luultavasti korvaa jossain määrin Death Zone -julkaisut. Ainakin sisällöltään vähän samantapainen, mutta sisälsi enemmän kaikenlaista taustatarinaa ja sen sellaista.

Battle Masters yms figuja

Huuto.netistä puolestaan tarttui noin kahdellakympillä tällainen läjä vanhoja figuja. Pääosin tuossa on vanhan Battle Masters -pelin ja sen lisäosan figuja, mutta on siinä muutama hieman uudempi goblin sekä ihan tuoreita pääkalloja Skulls -paketista, joka mulla jo olikin. Nyt ei ainakaan pääse kallot ihan heti loppumaan. Tämä oli vähän sika säkissä ostos, josta ei suoraan käynyt ilmi, että mitä siinä tulee mukana, mutta nuo kaaossoturit ovat ainakin ihan tervetulleita samoin kuin nuo petomiehet. Muillekin löytynee jotain käyttöä melko hyvällä prosentilla.

Firestorm, 11.6.2018


Toukokuun alussa sain pelattua taas yhden pelin Firestorm-kampanjaamme. Tällä kertaa pääsin pelaamaan kotikentällä käyttäen pahvista Blasted Hallowheart -lautaa haamuja ja muita epäkuolleita vastaan Plains of Blood -alueella koillisessa. Jälleen etsittiin aarteita, mutta ei oltukaan perinteisesti pitkillä sivuilla vastakkain, vaan mulle jäi toinen lyhyt sivu ja vastustajalle kaistale keskellä. Kaiken lisäksi laudalla aloittaisi vain osa joukoista, lisäjoukot saapuisivat vuoroilla kaksi ja kolme. Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen asetelma.

Haamujen avausvuorolla ei kummempia tapahtunut, mutta omalla vuorollani sitten löysin aarteen keskeltä omaa aloitusaluettani. Tämä vaikutti peliin luonnollisesti huomattavasti, koska jäin heti puolustuskannalle ja toivoin kestäväni haamuja vastaan loppuun asti. Onnekseni sain tuplavuoron ja pääsin aloittamaan kakkoskierroksen. Tämä tarkoitti sitä, että onnistuin tuomaan ensin lisäjoukkoja laudalle ja siten rajoittamaan haamujen saapumista. Eli siis pakottamaan ne mahdollisimman kauaksi aarteesta. Haamut osaavat toki lentää, mutta täytyy niiden silti joko väistellä tai taistella joukkojeni läpi.

Tuosta muodoistui oikeastaan koko pelin kuva, heitin yksiköitäni hidastuspompuiksi ja koitin etäältä pitää haamut kurissa. Pieni määrä haamuja pääsi perille asti, mutta sain ne hengiltä (jälleen). Yhden haamuista sain jopa muutettua kaaoksen sikiöksi, mikä vaatii aikamoista taikuutta… Lopputulos oli kuitenkin onnellinen, eli Zhik’Acoot-Kot onnistui valtaamaan aarteen itselleen, vaikka joukot jäivätkin lopulta aika vähiin. Lopuksi vielä linnoitin alueen ja vahvistin pakkaani. Koilliskulma on nyt aika tiiviisti Kaaoksen hellässä otteessa ja voittopisteitäkin on sen verran, että kovin pitkää eivät muut enää kärvistele.

Toukokuun loppuun sain pelattua vielä toisenkin Firestorm-pelin, jälleen kotikentällä, mutta tarkemmin sanoen Wyrflame Crestsissä. Päädyimme käyttämään pahvilaudan kääntöpuolta, joka oli sopivan musta ja tulinen tuolle oudolle alueelle. Järjestyksen joukot havittelivat samaa aluetta, joten taisteluhan siitä syntyi. Tällä kertaa lähtöasetelma oli sama kuin haamujakin vastaan, eli minulla oli lyhyt kentänpääty ja ihmiset olivat kaistaleella keskellä. Kaikki joukot tulivat kuitenkin tällä kertaa suoraan kentälle, mikä oli ihan sopivaa, koska jalommat aatteet oli unohdettu ja tarkoituksena oli vain tappaa mahdollisimman paljon vastustajan taistelijoita. Jokaisesta kuolleesta saisi siis haavamäärän verran pisteitä. Mikäli vastustajan kenraali saadaan hengiltä, niin kokonaismäärä saadaan tuplata.

Vastustaja pääsi taas aloittamaan, mutta mulla oli alivoiman myötä pieni jippo taskussani ja sainkin ennen taistelun alkua muodostaa väijytyksen sijoittamalla uudestaan kolme yksikköä. Siirsinkin rohkeasti Great Unclean Onen selustaan tykkien kimppuun sekä petomieslauman ja Zhik’Acoot-Kotin lähemmäksi vihollista. Tämä ampui vähän omaan nilkkaan, kun en muistanut, että vastustaja saa päättää, kumpi aloittaa. Aloitti tietenkin itse.

Petomiehet eivät päässeetkään siis ryntäämään jalkamiesten kimppuun, vaan petolinturatsastajat hyökkäsivät päälle. Uncle Phileaskin sai täyslaidallisen parista tykistä ja jättikalkkunan viereensä vahtimaan ennen kuin ehti tehdä mitään. Tästä alkoi alamäki, joka jatkui koko pelin. Pieniä nousukohtia oli, mutta samaan aikaan heikkoja demoneita ja petomiehiä, yksinäisiä sankareita ja sen sellaisia kuoli jatkuvasti. Pistesarake näytti vahvasti järjestyksen puolelle varsinkin kun Great Unclean One heitti lopulta henkensä tykkien ja kalkkunan kynsissä.

Lopputulos oli lopulta odotettu, mutta melko karu. Vaikka sain lopulta tapettua varomattoman kenraalin kalkkunan selässä, niin hävisin silti pisteissä reilusti. Toki suurin syypää löytyy armeijan johdosta, pelasin huonosti paikoin enkä muistanut käyttää kaaoskykyä kertaakaan pelin aikana. Se olisi saattanut pelastaa Phileaksen ja kääntää vähän taistelun kulkua. Muuallakin olisi nähty varmaan aavistuksen tasaväkisempää taistelua. Lisäksi unohdin Eyes of Pristmatikon -erikoiskorttini kokonaan. Muutoin peli sujui paikoin jopa yllättävän sujuvasti, mutta perussäännöissä nyt oltiin siis vähän hukassa vielä… Tappiosta huolimatta sain 3 glory-pistettä, saman verran sai myös voittaja. Kovin montaa taistelua ei kampanjaa enää ole jäljellä, mikä on sinällään ihan kiva, että joskus tammikuullahan tätä jo aloitettiin.

Ostin sian säkissä, 29.5.2018


Sika säkissä

Possut jonoissa

Tämmöisen läjän figuja ostin Facebookin kirppikseltä suurinpiirtein oikealla olevan kuvan perusteella. Hintaa oli posteineen 20,90 euroa, mutta arvelin, että tuosta läjästä jotain käyttökelpoista löytyy ja ehkä osan saa myytyä eteenpäin. Osa jää varmaan tarpeettomana nurkkiin pyörimään, mutta aina ei voi voittaa.

Tuossa toisessa kuvassa näkyy sitten ehkä paremmin mitä läjässä lopulta oli. Eli kaaossotureita, bretonneja, (Chaos) Space Marineita, örkkejä ja orkkeja. Sen lisäksi muutama muu sekalainen figu. Ainakin nuo kolme velhoa näyttävät mielenkiintoiselta, ymmärtääkseni Warhammer Questista alunperin.

Vanhoja kaaosfiguja, 9.5.2018


Vanhoja kaaosfiguja

Tuossa reilu pari viikkoa sitten voitin huuto.netissä huudon vanhoista kaaosfiguista, mutta kun paketti seikkaili Matkahuollon hellässä huomassa viikon verran ja omat aikataulut eivät sopineet yksiin, niin vasta tämän viikon maanantaina ehdin hakemaan nämä kaunokaiset kotiin.

Posteineen maksoi 23 euroa, eli reilu kolme euroa per figu. Ihan tarkkaan en ole selvittänyt, että mitä nämä kaikki ovat, mutta on siellä ainakin Lord Aquila ja Moonduke, jotka minulta löytyvät jo ennestään. Samanhenkisiä noista on ainakin osa, joten sitä samaa poppoota varmastikin ovat osittain.

In to the Shadowlands, 30.4.2018


Lopputaistelu

Viime viikon keskiviikkona potkaistiin käyntiin Fantasiapeleissä In to the Shadowlands -kampanja, joka koostuu neljästä skenaariosta. Aloitetaan 500 pisteellä ja jokaiseen skenaarioon otetaan 500 pistettä lisää. Armeijaa ei ole pakko pitää samana, mutta onhan se suotavaa, jonkunlainen tarina tässä kuitenkin on mukana. Kampanjan sivut löytyvät täältä: In to the Shadowlands

Itse lähdin mukaan Stormcast Eternal -joukoilla, joita olen tähän mennessä käyttänyt oikeastaan vain viime vuoden Skirmish-kampanjassa. Tällä hetkellä armeijani valikoima ei ole kovin suuri, joten melko suorasukaisesti valitsin joukkoni sen perusteella, mitä sattui olemaan valmiina. Lord-Relictor, kaksi viiden Liberatorin ryhmää, Vanguard-Raptorit hurricane-jalkajousilla ja 3 Aetherwingiä.

Ensimmäinen skenaario oli eräänlainen läpijuoksu, molemmat saivat pisteitä, mikäli omia joukkoja sai vastustajan kenttäpuoliskolle. Näin pienillä armeijoilla tästä saattaa tulla mielenkiintoista. Vastustajakseni tuli Skaveneita, määrällisesti hyvin pieni armeija, poikkeuksellista ehkä rotille.

Cunning Strategist -kyvyllä pääsin jo heti kättellyssä vähän eteenpäin, mutta vaikka vastustaja ottikin ensimmäisen vuoron, niin hän ei saanut kummempaa aikaiseksi. Omalla vuorollani ammuin ja ryntäsin lähitaisteluun. Myöhemmillä vuoroilla ammuin lisää ja lisää porukkaa lähitaisteluun, vastustaja teki samoin. Välillä näytti, että pyyhkäisen pöydän, mutta kun ammunta oli tehotonta, niin taistelu vain jatkui. Välillä näytti, että minut pyyhkäistään pöydältä, kun Stormcastien panssareista ei tuntunut olevan mihinkään, käytännössä kaikki vahinko tuli läpi. Skenaarion erikoissäännötkin vähän potkivat vastaan, tappavia vammoja tupsahteli minua vastaan, muttei vastustajalle.

Lopulta taistelu kulminoitui viimeisellä kierroksella kaksintaisteluun orjarotan ja minun lintuni välillä. Tämäkin olisi saattanut jäädä väliin, mikäli olisimme molemmat epäonnistuneet rohkeusheitoissamme ja kaikki olisivat juosseet pakoon. Lopulta kuitenkin yksinäinen lintuni oli ainoa henkiinjäänyt ja hän liihoitteli minulle 2-0 -pistevoiton. Mielenkiintoinen skenaario oli ja niukka voitto jännittävän pelin päätteeksi, joka tosiaan olisi voinut kellahtaa kumpaan suuntaan tahansa kesken pelin tai ihan lopussa.

Lisää firestormia, 20.4.2018


Firestormin päivittäminenkin on ollut vähän vaiheessa viime ajat. Vain yksi kirjoitelma kahden ensimmäisen taistelun jälkeen, muta koitetaan nyt vähän pikakelata.

Kolmas taistelu oli Järjestyksen joukkoja vastaan, sain ensimmäisen vuoron ja komentajani Zhik’Akoot-Cot yhdessä Great Unclean Onen kanssa onnistuivat taikomaan vastustajan kenraalin heti kättelyssä pois pelistä. Kun maagikin seurasi pian perässä, niin käsirysyksi meni sitten loppu. Komeettaa jälleen metsästettiin ja sehän tipahti keskelle kenttää. Jalkamiehet sinne nopeasti ryntäsivät, mutta yhtä nopeasti heidät saatiin pyyhkäistyä pois laudalta. Taistelupaikkana oli Tears of Fate, jonka saman tien linnoitin. Samalla sain kaksi voittopistettä lisää, kun valtakuntani oli vähintään kahden alueen kokoinen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Seuraavaksi kohdattiin örkit Eyes of the Prismatikonissa, jossa kaaoksen joukot järjestelivät rituaalia alttarillaan. Orrukit pistivät pahasti hanttiin, mutta viime hetkien rutistus oli liian hento ja rituaali saatiin vietyä loppuun. Tämänkin alueen linnoitin ja keräsin jälleen pisteet vähintään kahden alueen kokoisesta valtukunnasta sekä lisäpisteen tuon kyseisen alueen voittamisesta.

Viides taistelu nähtiin etelämpänä, Khornen vahvistukset olivat tulossa, mutta epäkuolleet koittivat estellä. Pitkän taistelun jälkeen sain tapettua kaikki vastustajat, joka riitti voittoon varsinaisen tehtävän jäätyä puolitiehen. Lisäpisteet jälleen kahden alueen kokoisesta valtakunnasta. Neljän ottelun voittoputkessa olin hyvissä asemissa kampanjassa, kun nuo tavoitekortitkin olivat onnistuneet kivasti.

Kuudes taistelu oli vähän erikoisempi koitos, nimittäin kolminpeli. Erinäisten peruutusten myötä päädyimme tällaiseeen ratkaisuun Lifespringissä. Kaaoksen joukkoni aloittivat vähän niin kuin Järjestyksen ja Tuhon välistä ja jouduinkin jakamaan joukkojani vähän turhan paljon. Sainkin lopulta turpaani, mutta sain pari lisäpistettä kuitenkin valtakuntakorteistani.

Seitsemäs ottelu laittoi joukkoni jälleen Järjestyksen joukkoja, Thulen veljeskuntaa vastaan. Taistelupaikkana oli Caverns of Fulminax, josta koitimme etsiä aarretta. Aarre löytyi lopulta minun puoleltani aluetta ja tilanne oli aika hyvin hallinnassa. Sitten kuitenkin Zhik’Akoot-Cot ammuttiin tykillä kuoliaaksi Pyörteensä päältä ja aarre jäi vaille vartijaa. Samaan aikaan demigryph-ratsastajat pakenivat Great Uncleanin otteesta ja ravasivat täyttä päätä aarteen luo ja veivät voiton mennessään. Sain kuitenkin lisäpisteen onnistuessani tappamaan vastustajan komentajan.

Valitettavasti ainakaan tähän hätään näistä myöhemmistä taisteluista ei ole tarjota valokuvadokumentteja. — Muoks, paitsi nyt.

Kolmas Slaughterpriest, 9.4.2018


”Khorne ei välitä, kenen veri valuu, mutta tämän kallon hän haluaa vielä pitää paikallaan”, totesi hautakammiosta astellut surmaajapappi veriseksi taistelukentäksi muuttuneella hautausmaalla. Khornen pappi liittyi harvalukuisten selviytyjien joukkoon ja painoi Galathor Skullcleaven verta yskivän pään takaisin harteille yhdessä kahden muun taistelussa mukana olleen papin sekä Ragrax Brassfistin kanssa. Neljän Khornen palvojan painaessa vaitonaisena Galathorin kalloa kuolevaan vartaloon, jyrähti taivas, maa tärähti, Galathor oksensi verta ja haavat arpeutuivat.

Hiljaisuus väistyi Galathorin pärskiessä verta ja haukkoessa henkeään neljän mahtavan Khornen seuraajan ympäröimänä. Hän vilkaisi uusinta tulokasta, joka vastasi tuijotukseen murahtamalla nimekseen Vorax Hackmaster. ”Kääpiöt lyötiin ja Vorax oli täällä, kuten ennustin”, jatkoi Ragrax, kun Galathorin silmät alkoivat kirkastua. Galathorin mahdollisesti kuolemasta kukaan ei virkannut mitään. Vanha hautausmaa oli muuttunut taistelutantereen jälkeen ruumiskasoiksi. ”Kootkaa henkiinjääneet kasaan, kerätkää kallot ja valmistautukaa jatkamaan matkaa”, käski Galathor noustessaan seisomaan ja katsellessaan ympärilleen.

Ragraxin näkyjen perusteella Galathorin sotajoukko oli tullut tälle hylätylle hautausmaalle, koska sieltä heidän piti löytää tärkeä lisä joukkoonsa. Tämä lisä oli Vorax, joka liittyisi sotajoukkoon heidän matkallaan kohti suurta tuntematonta. Ennen Voraxin löytymistä Khornen seuraajien oli kuitenkin tehtävä selvää alueella olleista kääpiösotilaista, jotka taistelivat raivokkaasti. Taistelu oli viedä Galathorin hengen ja ilman Voraxia hän olisi luultavasti kuollutkin. Mielenkiintoinen käänne tulevaisuutta ajatellen, Galathorin ja Ragraxin johtama lauma oli selkeästi Khornen suosimalla reitillä, muuten ei Vorax olisi ollut siellä eikä Galathorin päätä olisi painettu paikoilleen.

Sinistä kauhua, 30.3.2018


Tzeentchin kätyreitä

Pahoittelut heti alkuun ja jälleen kerran siitä, että blogi on ollut luvattoman hiljainen ja sisällöltäänkin köyhää. Eikä se juuri kummemmaksi tämän kirjoituksen myötä muutu, mutta tulevaisuus näyttää hiukan valoisammalta, kun muut kiireet ovat hellittämässä. Tällä kertaa näytillä tuoreimmat maalaukseni, kymmenen Blue Horror -figua Chaos-armeijaani. Vähän tuli ehkä lättänä tuosta sinisestä, vaikka siinä on washin päällä kaksi kerrosta erisävyistä sinistä. Vähän olisi vielä jotain vaaleampaa ehkä tarvinnut, mutta ei tähän hätään löytynyt. Kuvat muuten otin ennen kuin muistin lisätä aluistoihin vähän ruohoa. Yksi kuva on vähän tumma, toinen taas vähän turhan kirkas, mutta ehkä niistä vähän jotain näkee.

Seuraavalla kerralla kirjoittelen toivottavasti jotain rästiinjääneitä taisteluraportteja luettavaksenne.

Sinistä kauhua

Blue Horrors