Dark Eldar, 16.3.2015


IMG_6316

Dark Eldar Warriors w Splinter Cannons

Näitä figuja ei olekaan tullut hetkeen maalattua, mutta kun maalaushaasteessa on tavoitteet, niin niihin toki pyritään. Figut valittiin sen takia, että ne olivat jo valmiiksi edeltävän omistajan puolesta pohjamaalattuja (ja koottuja, mikä selittää dynaamiset asennot). Täällä päin Suomea kun oli viime ajat aika kylmää, tuulista ja/tai märkää, niin ulkona ei spray-maalaus oikein onnistunut. Ja kun pohjamaalipurkkikin oli loppu, niin ei päässyt pensselilläkään maalaamaan. Löytyi sitten kaapin perukoilta nämä kaverit, jotka aika nopeasti sain sudittua lauantaina valmiiksi.

IMG_6323

Dark Eldar

Nämä on maalattu hyväksi havaitun reseptin mukaan, nopeahkosti melko näyttäviksi. Mustan pohjamaalin päälle melko märkä kuivaharjaus kirkkaan vihreällä, aseeseen kuivaharjaus harmaalla. Tämän jälkeen piikikkäät kohdat ja aseen yksityiskohtia kirkkaalla metallilla ja loppusilauksena aseeseen sinistä inkkiä metallin päälle tuomaan futuristinen ja outo vaikutelma. Tällä reseptillä on maalattu kymmeniä Dark Eldareita aikoinaan, eri tyyppisiä aseita värittelin hieman eri väreillä tunnistettavuuden helpottamiseksi.

IMG_6315

Dark Eldar

Saa nähdä pääsevätkö nämä koskaan pöydälle, muistaakseni mulla oli näitä melko lailla riittävästi jo ennenkin, mutta onhan tässä vuosien varrella säännöt muuttuneet. Voi tietty olla, ettei näille ole uusilla säännöillä mitään käyttöä… Tai pelaanko WH40K:ta enää millään säännöillä, toivottavasti.

Mainokset

Dark Eldar Hellion, 1.1.2015


Tämäkin figu valmistui jo jouluaatonaattona, mutta saatiin vasta eilen julkaistua maalaushaastesivuilla tietoliikenneongelmien vuoksi. Ei niistä sen enempää, vaan esitellään itse figu.

Dark Eldar Hellion

Tällä on pitkä tarina, aikanaan kun 2000-luvun alkupuoliskolla pelasin ”paljon” Warhammer 40K:ta, niin armeijani oli Dark Eldar. Figuja löytyi aloituspaketista ja ne olivat näyttäviä. Alkuun niillä tuli menestystä, mutta sittemmin ainakin omat pelitoverini oppivat pelaamaan niitä vastaan paremmin kuin minä niillä. Jossain kohtaa sain käytettynä ja ehkä jostain alestakin näitä Hellioneita, viimeisimpiä figuja, joita armeijaan hankin. Kuusi näistä oli ehjiä, mutta yhdeltä puuttui ase. Se sitten jossain GW Mail Order -kimppatilauksessa tuli tilattua, mutta ennen kuin se saapui olin jo muut maalannut. Sittemmin siirryin pelaamaan Space Marineilla ja into maalata Dark Eldareita tietenkin väheni. Pikkuhiljaa hiipui pelaaminen kokonaan, joten ei ihme, että tämä jäi pyörimään nurkkiin.

Maalaushaasteessa oli kuitenkin bonus-kierroksella aiheena ”Mount(s) and Rider(s)”, ja koska en liiemmälti pidä hevosten maalaamisesta jostain syystä, niin valintani kohdistui tähän. Saisinpahan tämänkin yksinäisen figun hyvällä syyllä maalattua pois. Olis mulla ollut sitten myös Dark Elf, joka ratsastaa Cold Onella, mutta päädyin silti tähän. Ongelmaksi muodostui seuravaksi se, että vaaleanvioletti (vai mikä ikinä mahtoikaan olla) Miniature Paintsin maalini oli vuosien mittaan loppunut ja kuivahtanut, joten aseen maalaamiseen oli kehitettävä jotain uutta. Maali loppui jo aikoja sitten, sitä tarvittiin myös Space Marineihini, enkä silloinkaan löytänyt sopivaa väriä enkä saanut aikaiseksi kokeilla värien sekoittamista. Ei tälläkään kertaa oikein toiminut, Tentacle Pink on liian vaalea ja kirkas varsinkin näin vaaleassa figussa ja tuo varmasti erottuu joukosta. Tosin eipä ole pelejäkään tiedossa… Muutoin tuo on maalattu melko simppelisti, siniset kohdat ovat Blue Inkillä pesty suoraan kirkkaan metallivärin päälle. Leiskuva tukka on Blood Rediä ja Red Inkkiä.