Firestorm-harppaus, 19.8.2019


Lähtötilanne

Viime viikon torstaina oli harvinaislaatuinen lomapäivä, jonka hyödynsin pelaamalla kaksi peliä Age of Sigmaria, Firestorm 2 -kampanjaamme. Aamun aloitin ottamalla yhteen Hammerhalin joukkojen kanssa. Kehittelimme tarinaamme siten, että nyt olisi Hammerhalin vuoro olla iskemässä, sen verran pahasti Anvilgard on viime aikoina saanut siipeeensä. Taistelupaikaksi valitsimme syrjäisen suoalueen, Vitriolic Swamps, jonne Rinos oli pysähtynyt keräämään joukkojaan kasaan. Häntä jahtasi Hammerhalin velhojen johdolla suurehko armeija – komentajat aiemmista taisteluista loistivat poissaolollaan, koska tämän piti olla vain jäljitystehtävä.

Skenaariomme loimme jälleen Open War -korteilla, josta tulikin sitten jotain muuta kuin tiedustelutehtävä, pisteitä sai vain ja ainoastaan tapetuista vastustajan taistelijoista kunkin wound-määrän verran, joskin sankareista ja/tai hirviöistä sai kaksinkertaiset pisteet. Lisäksi magia oli arvaamatonta soilla, loitsiminen onnistui toki helpommin, mutta heittämällä tuplat sai loitsija vahinkoa. Lisää vaarantuntua toivat soiden omat erikoisalueet, jotka olivat tappavia suonsilmäkkeitä. Lisäksi punoimme vähän lisää vaarallisia tilanteita sopimalla, että pari maastokappaletta liikkui satunnaisesti kentällä aiheuttaen vahinkoa kohdatuille yksiköille ja mahdollisesti räjähtäessään haavoittavat lähellä olevia. Asettelimme joukkomme skenaarion mukaisesti vinottain, josta seurasi melko leveä, muttei kovin syvä muodostelma. Onnistuin saamaan ensimmäisen vuoron, mikä oli melko lailla tärkeä tässä skenaariossa, tällä joukkojen asettelulla ja näillä voittoehdoilla.

Raivoisa ryntäys

Ensimmäisellä vuorolla syöksyin eteenpäin, Rinos itse sekä Stormcastit olivat iskuetäisyydellä ja pääsivätkin lyömään vastustajan linjoihin. Vanguard-Palladorit ottivat kohteekseen aina vaaralliset miekkamestarit ja Rinos ryntäsi jousiampujien kimppuun (olisin ehkä halunnut hänetkin miekkamiesten kimppuun, mutta olivat liian kaukana – tällä kertaa tämä oli kuitenkin ehkä onni). Vaikka kärsinkin vahinkoja, niin vastapuoli kärsi vielä pahemmin: miekkamiehiä kuoli melko paljon, mutta jousimiehiä kaatui ja pakeni valtava määrä. Heistä ei ollut juuri enää ampumavaaraa seuraavalla vuorolla, joten Rinoksen hyökkäys oli lopulta hyvä – iso jousiyksikkö kaikkien lisäbonuksien kerran olisi varmasti tehnyt pahaa jälkeä. Samoin olisi voinut käydä huonosti, jos olisin saanut toisen vuoron.

Rinos

Tämä kaikki tapahtui keskellä kenttää. Taistelulinjan takana Hammerhalin velhot heittelivät lukuisia taikojaan. Niihin ei pystynyt tuore sotapappinikaan vastaamaan, vaan hänen täytyi tyytyä odottelemaan patsaan takana parempaa tilaisuutta. Hänen oikealla puolellaan kääpiöjoukko eteni hitaasti kohti vastustajan selustaa. Vasemmalla laidalla hydra ja 5 liskoratsastajaa odottivat sopivaa tilaisuutta iskuun.

Keskellä ryntäykseni hyytyi, kun apuvoimat eivät ehtineet paikalle, Stormcasteista tehtiin selvää ja jäljelle jäänet miekkamiehet ajoivat Rinoksen pakosalle. Samalla kävi kuitenkin niin, että Rinosin taktinen peräytyminen veti miekkamiehet niin kauas, että sivustoiltani ehtivät joukot taustalla häärivien maagien kimppuun ja miekkamiehet eivät oikeastaan kerenneet enää minnekään. Kun loitsijatkin polttivat jatkuvasti näppejään loitsuissaan, näytti peli hyvältä minun kannaltani, vaikka kenraali olikin taas kokenut kovia.

Koukkaus sivustaan

Kääpiöt ja jäljelle jääneet liskoratsastajat ehtivät siis koukkaamaan linjojen takaa ja päästivät päiviltä kaikki taikurit, sai siinä kyytiä myös lipunkantaja ja sotakoneen miehistö. Kevyt ratsuväki joutui hydran suuhun jo aiemmin. Neljännellä vuorolla kävi selväksi, että matemaattisesti ei vastustajalla ollut enää mahdollisuuksia, joten sen vuoron jälkeen päätimme pelin.

Lopun alkua

Olimme siis koko pelin ajan laskeneet tappopisteitä, joten loppu oli muodollisuus. Alivoimaisina lähteneet Anvilgardin joukot olivat voittoisia. Lukuisat erikoissäännöt toivat mukavaa lisämaustetta peliin. Tähän peliin mukaan ottamani pappi ei paljoa tehnyt, mutta vastustaja ehkä joutui hieman miettimään, että mitä loitsuja ja missä järjestyksessä tekee, koska minulla oli mahdollisuus niitä estää, vaikken niissä siis onnistunutkaan. Ensimmäisen vuoron onnistuminen oli suuri tekijä voitossa, edellisessä pelissä Hammerhalia vastaan rynnäkkö ei toiminut ja sen jälkeen olin aika lailla hukassa. Nyt peli pysyi tasaisempana ja mielenkiintoisempana pidempään, vaikka ratkesikin siis lopulta ennen täyttä kierrosmäärää.

Pelin jälkeen sain vielä lisävoittopisteet suoritettuani salaisen tehtäväni, eli voittaa suurempi armeija. Pahasti karkumatkalla ollut Hammerhal oli nyt pisteissä huomattavasti lähempänä.

Pahasti piiritettynä

Päivän toinen taistelu oli sitten luonnollisesti Seraphoneita vastaan. Taistelimme Infinity Gears -alueella, koska emme halunneet alueen missään nimessä päätyvän Hammerhalin haltuun. Skenaario tuli uudesta kenraalin käsikirjasta – kentällä kaksi kohdetta, joista saa pisteitä sen mukaan, kuinka monta kierrosta sitä on pitänyt hallussaan, mutta sitä voi pitää hallussaan vain sankari tai battleline-yksikkö ja sen menettää, mikäli lähistöltä poistuu. Tämä tiesi vaikeuksia minulle, koska armeijani ei ollut koottu Matched Play -sääntöjen mukaan: minulla oli vain kaksi sankaria ja yksi battleline-yksikkö, vastapuolella niitä oli useampia.

Rinos ohjaa hyökkäystä

Sain jälleen ensimmäisen vuoron ja Rinos onnistui lentämään vaivatta toiselle kohteelle. Kääpiöiden ja Illuthin (sotilaspappi) vauhti ei kuitenkaan riittänyt ja toinen kohde jäi saamatta. Kääpiöni tapettiin nopeasti pois. Rinos joutui pitämään toista kohdetta hallussaan ja keräämään pisteitä eikä kyennyt siis oikein taistelemaan. Illuth koitti pysyä hengissä. Kahden kohteen välillä käytiin taisteluja. Seraphonit taikoivat minkä ehtivät, mutta Illuth väkevästi kerran vuorossa jonkun loitsun esti. Tästä huolimatta joukkoni alkoivat pahasti vähentyä. Näillä joukoilla skenaario oli vähän tylsä, koska paras taisteluyksikköni ei oikein voinut mitään. Pelin lopussa vastustaja loitsi joukkojaan ympäri kenttää ja toi lisäjoukkoja, jolloin Rinos pääsi taisteluun mukaan, mutta joutui poistumaan paikalta suuren Slann-velhon räjähtäessä taistelun tuoksinnassa kappaleiksi.

Taistelun tuoksinaa

Menetin siis toisen kohteen viimeisellä vuorolla enkä saanut sitä enää takaisin. Lisäksi vastustaja loitsi lisäjoukkoja niin paljon, ettei rippeilläni ollut oikein muutenkaan mitään tehtävissä. Sinällään tämä oli kiva peli, mutta armeijavalintani ei toiminut tässä skenaariossa ollenkaan.

Vähän lohtua sain kuitenkin, kun täytin taas tavoitteeni, pieni valtakunta, josta sain pari lisäpistettä. Lisäksi listaa tehdessä tuli pari lisäpistettä ja ostin uuden kortin, joka toi välittömästi lisäpisteitä. Pisteiden valossa päivä meni siis hyvin ja toki 50%:n voittotilasto oli parempi kuin ei mitään.

Mainokset

Firestorm, osa 3, 24.7.2019


Ansa tiivistyy

Viime viikolla päästiin Firestorm-kampanjassamme eteenpäin. Vastaan asettui taas Hammerhalin haltiat, jotka olivat edellisestä kerrasta sisuuntuneita. Tarkoitus oli kuitenkin kiukkuiset haltiat ajaa uudelleen ansaan, mutta vaikka ansa hienosti luotiinkin, niin sitä ei saatu odotetulla tavalla laukaistua.

Kokoonpanoni oli tällä kertaa aavistuksen pienempi, mutta kallioiselle Caverns of Fulminax -alueelle Rinos sai avukseen Anvilgardin kääpiöosastoa. Suuri määrä haltioita ja lohikäärme odotteli leirissään kukkulan päällä, kun armeijani vyöryi täydellä voimalla eteenpäin.

Rynnäkkö muuttui ylämäeksi

Tai no, yliarvioin joukkoni ja aliarvioin maaston. Ei tuollaiselle kukkulalle niin vaan päästykään, valtaosa rynnäköistä jäi aavistuksen vajaaksi. Näin ollen perille pääsivät vain Rinos ja Stormcast-ratsuväki. He tekivät hyvää työtä, mutta sitten vastustajan tasoittavalla vuorolla saivat aika lailla kurmotusta. Ja kun kakkosvuoro vielä alkoi Hammerhalin vuorolla, niin joukkoni olivat aika pitkälti lyödyt. Tornissa lymyilly maagi onnistui vahvistamaan miekkamestareita oikein tosissaan, joten lohikäärme pääsi nopeasti hengestään. Jousihaltiat ja jousenheittäjä saivat vapaasti napsia aukealle jääneitä ritareitani.

Lohikäärmekin laskeutui kukkulalta ja söi parit ritarini ennen kuin siirtyi hydrani kimppuun. Siinä ei käynyt kovin hyvin. Keskustani oli tuhottu ja melkein kaikki muukin, mutta taisteltiin loppuun asti. Vasemmalla laidalla yksi ritariyksikköni pääsi kiertämään tornin taakse ja rynnäköi piileskelevän lipunkantajan niskaan. Samalla tuikkivat parhaansa mukaan ikkunosta tornin sisällä olevia jousiampujia.

Koukkaus selustaan

Tämä taistelu sentään meni aika mukavasti, mutta toki kallistui pikku hiljaa Hammerhalille, kun tukijoukkoja ei oikein ollut ja vastustaja sai keskittää voimansa liki kokonaisuudessaan vähiin yksiköihini. Lipunkantaja saatiin toki nitistettyä ja moni jousihaltia pääsi hengestään tai pakosalle, mutta lopulta otti ohraleipä.

Kääpiöt ehtivät taisteluun

Oikealla laidalla pieni kääpiöosasto ei kiinnostanut lohikäärmettä ja he pääsivätkin pienillä jaloillaan kapuamaan kukkulan päälle ja lopulta hyökkäämään jousenheittäjän miehistön kimppuun. Tekivät siitä selvää jälkeä. Mutta sitten tuli lohikäärme ja viimeisetkin yksikköni poistuivat laudalta neljännellä vuorolla.

Tämä peli olisi voinut olla pienellä miettimisellä erilainen. Kun kerran Battleplanissa lukee, että hyökkääjä ottaa aina ekan vuoron, niin joukkojen pöydälle laittamisessa tämän vois ottaa tarkemmin huomioon. Varsinkin jos saa laittaa toisena… Nyt jätin joukkoja liian taakse, niin sitten liikkeen jälkeen ei rynnäkkö riittänyt. Ja jätin osan taakse senkin takia, kun en osannut ajatella, että joku rynnäkkö voisi epäonnistua. Näin joukot jäivät liian taakse ja toistensa tielle ja taisteluun pääsi vain pari yksikköä, jotka toki pärjäsivät ihan hyvin. Mutta sitten vastustajalle tuplavuoro, sopivia loitsuja ilman vastaansanomista ja armotonta ammuntaa. Käytännössä peli oli tässä kohtaa selvä, mutta pelattiin loppuun asti.

Alussa valittiin niitä Firestorm-stratagemejäkin, valitsin kenraalini vihaamaan vastustajan kenraalia, mutta en kuitenkaan laittanut niitä lähekkäin. Ajattelin lohikäärmeni syöksyvän jalkaväen läpi ongelmitta, mutta eipä niin käynyt. Varsinkaan kun ritarini eivät päässeet rynnäkköön mukaan tuomaan lisävahinkoa. Tarkoitus oli tehdä ansa, mutta tulikin itse pelattua ylimielisesti ja ajattelemattomasti itseni pussiin. Armeijani vahvuuksia on hyvä liikkuvuus, mikä on monessa skenaariossa hyvä asia, mutta tässä siitä ei niinkään ollut apua (vaikka siis juuri rynnäköt jäivät vajaiksi). Yhteen sumppuun laitettu vastustaja pääsi niitä helposti ampumaan eikä minulla taas ollut käytännössä mitään ampumiseen erikoistunutta yksikköä. Toinen ongelma on taikuus, tai sen puute. Armeijassani ei ole yhtään loitsijaa eikä kukaan pysty edes vastustamaan mitään, joten vastapuoli saa aika huoletta heitellä loitsujaan, kun ei edes tarvitse miettiä, että voisin jonkun koittaa estää. Täytyy jatkopeleihin keksiä näihin jotain ratkaisuja. Maalauspöydällä ainakin on jotain jo…

Pelistä ei hirveästi jäänyt käteen, rakennuspisteitä tuli sen verran, että sain ostettua uuden kortin, mutta ei sitten muuta. Salainen tavoitekin jäi tekemättä ja vastapuoli keräsi pisteitä voitosta, tavoitteen saavuttamisesta ja ylimääräisen pisteen tuon luolan valtaamisesta. No, onneksi on pelejä vielä jäljellä.

Firestorm käyntiin, 9.7.2019


Ansa kiristyy

Haltiat puolustusasemissa

Tosiaan saatiin tämä Firestorm-kampanjamme käyntiin jo tuossa ennen Juhannusta, mutta raportointi on kangerrellut. Ensimmäisessä pelissämme kohtasin Hammerhalin haltioista koostuvan armeijan, joka oli aiemmin onnistuneesti voittanut Seraphonit. Minulla ei kuitenkaan ollut aikomustakaan antaa minkäänlaista voittoputken alkua, joten lähdin taisteluun (valitettavan vähän maalatuin joukoin) voitto mielessäni. Koska kampanja lähti käyntiin rivakammin kuin kuvittelin ja kaikkea muutakin tekemistä ilmaantui, valitsin armeijani suurin piirtein niin, että siinä olisi mahdollisimman vähän figuja. Ajattelin saavani ne siis edes jonkunlaiseen pelikuntoon ennen ensimmäistä peliä. Näin ei kuitenkaan käynyt, käytänössä kaikki figut olivat vasta pohjamaalissa, kolme Stormcastia oli vähän saanut väriä, mutta muuten oli valitettavan yksiväristä. Muovin sain sentään piiloon.

Taistelupaikkamme oli Tears of Fate. Skenaariomme määrittelimme vanhoilla Open War -korteilla ja siitä tulikin mielenkiintoinen väijytys kolmessa näytöksessä. Sain valita itseni hyökkääjäksi, eli tulin siis molemmilta kapeilta reunoilta. Jujuna oli se, että armeija piti jakaa tietyin rajoituksin kolmeen eri osaan, jotka sitten tulisivat kentällä kolmen ensimmäisen kierroksen aikana. Lisäksi kentällä oli kaksi objektiivia, yksi kummankin alueella, joista taisteltiin. Vastapuoli sijoitti aikamoisen haltia-armeijan keskellä oleviin raunioihin, minä laitoin hydrani vahtimaan objektiivia ja yhden ratsuväkiyksikön kiertämään vähän kauempaa.

Lohikäärme hyökkäsi

Ensimmäisellä vuorolla ei vielä tapahtunut ihmeitä, mutta toisella vuorolla vastustaja toi loputkin joukkonsa kentälle. Minäkin toin valtaosan, mutta minulla oli vielä kolmanteen aaltoon yksi ratsuväkiosasto, jolla pystyin loppujen lopuksi hyvin reagoimaan tilanteeseen. Kenraalini mustalla lohikäärmeellä pääsi heti lennähtämään iskuetäisyydelle ja tekikin ihan mukavasti tuhoa. Hydrakin pääsi tositoimiin ja muuallakin kahakoitiin. Sain toki itsekin maistaa iskuja, eli tasaisesti edettiin. Peli oli itseasiassa alkupuolella hyvinkin nopeasti päättymässä tappiooni, koska voittoon riitti molempien objektiivien hallinta vastapuolen vuoron lopuksi. Yli neljäkymmentä haltiaa vartioi toista kohdetta ja minulla oli käytänössä vain hydra. Vastustajan ratsuväki oli tämän minulta viedä, mutta reservistäni tullut viimeinen ratsuväkiyksikkö pelasti päivän. Loppujen lopuksi tämä oli vaarallinen skenaario vähälukuiselle armeijalleni.

Hydra puolustaa

Kentälle muodostui nopeasti ja vähemmän yllättäen kaksi suurempaa taistelupaikkaa, molempien kohteiden luokse. Sen lisäksi oli pienempi kärhämä vähän sivussa, johon pyrin sitomaan vastustajan joukkoja siinä vaihtelevasti onnistuen. Omia joukkojani kuoli aika lailla, mutta samalla lohikäärmeeni sai rauhassa rouskutella puolustavia haltioita. Sain sinne avuksi vielä kolme Stormcast Eternalia ratsuineen, eli Vanguard-Palladorit, jonka jälkeen taistelu siellä olikin nopeasti ohi. Samaan aikaan menetin kuitenkin oman alkuperäisen objektiivini, joten tilanne oli tasan. Molemmilla puolilla joukot olivat hyvin vähissä, tässä kun ei ollut minkäänlaista kierrosrajaa, tai emme sellaista ainakaan huomanneet.

Rauniot tyhjennetty

Minulla oli kuitenkin pieni määräylivoima ja liikkuvammat joukot, joten päätin lähettää koko armeijani vastustajan kimppuun. Valtaamani objektiivi kuitenkin pysyisi minulla, vaikka sieltä lähtisinkin eikä vastustajalla ollut oikein joukkoja lähteä molemille kohteille. Vanguard-Palladorit lähtivät myrskyn selkään ja säntäsivät taistelupaikalle, jossa Drakespawn Knightini sankarillisesti puolustautuivat vastustajan miekkamiehiä vastaan. Vastustaja pystyi kuitenkin pitämään muutamalla taistelijallaan kohteen hallussaan, koska pystyi liikkumaan siten, että en itse päässyt riittävän lähelle.

Lopulta miesylivoima (ja lähestyvä lohikäärme) tekivät tehtävänsä. Hammerhalin joukot totesivat lopun olevan lähellä ja heidän kenraalinsa päätti lähteä viimeiseen hyökkäkseen lohikäärmettä päin. Kaikki muut oli jo kaadettu, mutta kenraali oli vielä ratsunsa selässä. Iskuja vaihdettiin puolin ja toisin, mutta molemmat säilyivät hengissä. Vastustaja valmistautui jo ottamaan vastaan viimeisen iskun, mutta sitä ei koskaan tullutkaan. Rinos Wildbringer päästi komentajan menemään, mutta ei suinkaan armosta tai heikkoudesta.

Vihollisia jyrätään

Viimeinen kaksintaistelu

Rinos Wildbringer oli tullut Flamescar Plateaulle eikä hän ollut tullut sinne salaa. Viimeisen eloon jääneen hän päästi pakoon, jotta hän voisi kertoa omilleen mahtavasta ja ylivoimaisesta vastustajasta, joka tulisi herättämään pelkoa ja kunnioitusta kaikissa.

Loppuhetkiä

Niin päättyi ensimmäinen Rinos Wildbringerin ensimmäinen taistelu. Tears of Fate saatiin vallattua, mutta ei kuitenkaan linnoitettua. Sen verran vähän oli rakennusvoimaa, etten linnoittamiseen lähtenyt, vaan vahvistin pakkaani päivittämällä kortin.


Leveänä rintamana

Vihollinen havaittu

Kampanjan toisen pelin pelasin sitten kesäkuun viimeisenä päivänä. Armeija oli edelleen pääosin maalaamaton, vaikka vähän väriä olinkin saanut figujen pintaan. Vastapuolelle tuli ensimmäisen ottelunsa hävinnyt Seraphon-armeija, joten ajattelin vieväni voiton totuttuun tapaan. Taistelupaikkana oli Sporehollows ja skenaarion arvoimme uudesta General’s Handbookista, tulokseksi tuli tutuhko kahden komeetan törmäys ja hallinta. Mukavan temaattista Seraphoneille ainakin. Leveiltä sivuilta molemmat lähdimme varovasti liikkeelle odotellen komeettojen saapumista. Ajatuksena oli myös päästä lyömään kovaa vastustajan yksiköitä sitoen näitä taisteluun ja vähentämään joukkojen määrä. Tässä onnistuttiin vaihtelevasti.

Rynnäkkö

Alku näytti hyvältä, sain tehtyä ihan kohtalaisen rynnäkön, mutta temppelinvartijat olivatkin odotettua kovempia. Varsinkin kun isolisko pääsi vielä taisteluun mukaan sivustasta. Minulla oli toki apuvoimia tulossa ja toinen osasto kiersi toiselta sivulta. Keskelle omaa puoliskoani tipahtanut komeetta oli hyvin hallussani, mutta vastapuoli joutui liikuttelemaan joukkojaan (taianomaisesti) toiseen nurkkaan saadaakseen omansa haltuunsa. Sain sinnekin hyökättyä, joten tilanne näytti aika hyvältä.

Ratsuväki hyökkää

Hydran viimeiset hetket

Mutta sitten alkoi näyttää huonolta. Seraphonien hyppely ympäri kenttää sekä lisäjoukkojen tupsahtelu sinne tänne Slannin heiluttaessa tahtipuikkoa olikin oletettua suurempi yllätys. Puolustamaan jäänyt hydrani olikin pian alakynnessä, vaikka sainkin sinne vähän apujoukkoja. Samaan aikaan toisesta komeetasta käytiin raivokasta taistelua – Kroxigorit ja Drakespawn Knightini taistelivat kiivaasti ja vaakakuppi kallistui vähän puolelleni, mutta sitten ajauduin myös pois komeetan valloituspiiristä. Toisaalta sain keskellä kenttää tapettua vastustajan kenraali-Slannin, mutta pieni skinkki pääsi karkuun ja sai vallattua yksinään toisen komeetan. Samaan aikaan toisen komeetan luona sikisi lisää liskoja ja hydrani oli tuomittu häviämään.

Niukka tappio siitä lopulta tuli. Vastustaja myös huomasi pelanneensa uusilla Seraphon-säännöillä väärin siellä täällä, joten lopputulos olisi voinut olla toinenkin. Loppujen lopuksi pelasin kuitenkin vähän hölmösti, kun en osannut riittävästi huomioida Seraphonien liikkumiskykyä ja lisääntymistä. Kerta se oli ensimmäinenkin, seuraavalla kerralla olen sitten paremmin varautunut. Pistepottikin tässä hiukan kasvoi, sillä salaisena tavoitteenani oli vastapuolen kenraalin tappaminen. Tämän jo itse taistelun tuoksinnassa unohdin, mutta huomasin tuon onneksi lopulta. Hirveästi ei tappiosta jäänyt käteen, Tears of Faten nyt linnoitin tukikohdakseni.

Uudestaan, uudestaan, 11.6.2019


Viime vuonna pelattu Firestorm-kampaja oli kova juttu silloin ja kovasti teki mieli pelata uudestaan. Jopa niin paljon, että ostin kampanjalaatikon itsellenikin. Tässä kesän kynnyksellä sitten päätin puskea ajatustani esiin ja sain kuin sainkin pari kaveria suostuteltua mukaan. Viimeksi meitä oli siis neljä, kukin omasta Grand Alliancesta, mutta tällä kertaa meitä on kolme ja kaikki edustavat Järjestyksen joukkoja. Yksi pelaaja pelaa Seraphoneilla, toinen edustaa uljasta Hammerhalin kaupunkia ja minä itse uljasta Anvilgardin kaupunkia. Pääsemme siis käyttämään niitä Firestormin kaupunkisääntöjäkin. Oma armeijani keskittyy ainakin aluksi kovasti Order Serpentis -joukkoihin, liskoilla ratsastavia synkkiä haltioita siis luvassa. Sen verran höystimme kampanjaa, että uunituoreesta Forbidden Power -paketista otimme mukaan myös ne kampanjan edetessä voimistuvat artefaktit.

Muut osallistujat ehtivät kampanjan jo aloittaa viime viikolla, oma armeijani oli silloin vielä osissa. Nyt se on jo koottu ja pohjamaalattu, mutta väriä tarvitaan vielä paljon. Koitan ainakin päävärit saada sudittua paikoilleen ennen ensimmäistä peliä (luultavasti ensi viikolla). Komentajakseni olen valinnut Rinos Wildbringerin (nimen generoin netistä löytyneellä generaattorilla), Kammoherran mustalla lohikäärmeellä. Lisätarinaa pyrin julkaisemaan joukkoesittelyiden ja peliraporttien kera tässä myöhemmin, kun tarinaa valmistuu.

Mainittakoon että muut pelaajat ovat tuttuja näistä blogeista: Blueraven ja Extrabushybeard.

Firestorm, 11.6.2018


Toukokuun alussa sain pelattua taas yhden pelin Firestorm-kampanjaamme. Tällä kertaa pääsin pelaamaan kotikentällä käyttäen pahvista Blasted Hallowheart -lautaa haamuja ja muita epäkuolleita vastaan Plains of Blood -alueella koillisessa. Jälleen etsittiin aarteita, mutta ei oltukaan perinteisesti pitkillä sivuilla vastakkain, vaan mulle jäi toinen lyhyt sivu ja vastustajalle kaistale keskellä. Kaiken lisäksi laudalla aloittaisi vain osa joukoista, lisäjoukot saapuisivat vuoroilla kaksi ja kolme. Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen asetelma.

Haamujen avausvuorolla ei kummempia tapahtunut, mutta omalla vuorollani sitten löysin aarteen keskeltä omaa aloitusaluettani. Tämä vaikutti peliin luonnollisesti huomattavasti, koska jäin heti puolustuskannalle ja toivoin kestäväni haamuja vastaan loppuun asti. Onnekseni sain tuplavuoron ja pääsin aloittamaan kakkoskierroksen. Tämä tarkoitti sitä, että onnistuin tuomaan ensin lisäjoukkoja laudalle ja siten rajoittamaan haamujen saapumista. Eli siis pakottamaan ne mahdollisimman kauaksi aarteesta. Haamut osaavat toki lentää, mutta täytyy niiden silti joko väistellä tai taistella joukkojeni läpi.

Tuosta muodoistui oikeastaan koko pelin kuva, heitin yksiköitäni hidastuspompuiksi ja koitin etäältä pitää haamut kurissa. Pieni määrä haamuja pääsi perille asti, mutta sain ne hengiltä (jälleen). Yhden haamuista sain jopa muutettua kaaoksen sikiöksi, mikä vaatii aikamoista taikuutta… Lopputulos oli kuitenkin onnellinen, eli Zhik’Acoot-Kot onnistui valtaamaan aarteen itselleen, vaikka joukot jäivätkin lopulta aika vähiin. Lopuksi vielä linnoitin alueen ja vahvistin pakkaani. Koilliskulma on nyt aika tiiviisti Kaaoksen hellässä otteessa ja voittopisteitäkin on sen verran, että kovin pitkää eivät muut enää kärvistele.

Toukokuun loppuun sain pelattua vielä toisenkin Firestorm-pelin, jälleen kotikentällä, mutta tarkemmin sanoen Wyrflame Crestsissä. Päädyimme käyttämään pahvilaudan kääntöpuolta, joka oli sopivan musta ja tulinen tuolle oudolle alueelle. Järjestyksen joukot havittelivat samaa aluetta, joten taisteluhan siitä syntyi. Tällä kertaa lähtöasetelma oli sama kuin haamujakin vastaan, eli minulla oli lyhyt kentänpääty ja ihmiset olivat kaistaleella keskellä. Kaikki joukot tulivat kuitenkin tällä kertaa suoraan kentälle, mikä oli ihan sopivaa, koska jalommat aatteet oli unohdettu ja tarkoituksena oli vain tappaa mahdollisimman paljon vastustajan taistelijoita. Jokaisesta kuolleesta saisi siis haavamäärän verran pisteitä. Mikäli vastustajan kenraali saadaan hengiltä, niin kokonaismäärä saadaan tuplata.

Vastustaja pääsi taas aloittamaan, mutta mulla oli alivoiman myötä pieni jippo taskussani ja sainkin ennen taistelun alkua muodostaa väijytyksen sijoittamalla uudestaan kolme yksikköä. Siirsinkin rohkeasti Great Unclean Onen selustaan tykkien kimppuun sekä petomieslauman ja Zhik’Acoot-Kotin lähemmäksi vihollista. Tämä ampui vähän omaan nilkkaan, kun en muistanut, että vastustaja saa päättää, kumpi aloittaa. Aloitti tietenkin itse.

Petomiehet eivät päässeetkään siis ryntäämään jalkamiesten kimppuun, vaan petolinturatsastajat hyökkäsivät päälle. Uncle Phileaskin sai täyslaidallisen parista tykistä ja jättikalkkunan viereensä vahtimaan ennen kuin ehti tehdä mitään. Tästä alkoi alamäki, joka jatkui koko pelin. Pieniä nousukohtia oli, mutta samaan aikaan heikkoja demoneita ja petomiehiä, yksinäisiä sankareita ja sen sellaisia kuoli jatkuvasti. Pistesarake näytti vahvasti järjestyksen puolelle varsinkin kun Great Unclean One heitti lopulta henkensä tykkien ja kalkkunan kynsissä.

Lopputulos oli lopulta odotettu, mutta melko karu. Vaikka sain lopulta tapettua varomattoman kenraalin kalkkunan selässä, niin hävisin silti pisteissä reilusti. Toki suurin syypää löytyy armeijan johdosta, pelasin huonosti paikoin enkä muistanut käyttää kaaoskykyä kertaakaan pelin aikana. Se olisi saattanut pelastaa Phileaksen ja kääntää vähän taistelun kulkua. Muuallakin olisi nähty varmaan aavistuksen tasaväkisempää taistelua. Lisäksi unohdin Eyes of Pristmatikon -erikoiskorttini kokonaan. Muutoin peli sujui paikoin jopa yllättävän sujuvasti, mutta perussäännöissä nyt oltiin siis vähän hukassa vielä… Tappiosta huolimatta sain 3 glory-pistettä, saman verran sai myös voittaja. Kovin montaa taistelua ei kampanjaa enää ole jäljellä, mikä on sinällään ihan kiva, että joskus tammikuullahan tätä jo aloitettiin.

Lisää firestormia, 20.4.2018


Firestormin päivittäminenkin on ollut vähän vaiheessa viime ajat. Vain yksi kirjoitelma kahden ensimmäisen taistelun jälkeen, muta koitetaan nyt vähän pikakelata.

Kolmas taistelu oli Järjestyksen joukkoja vastaan, sain ensimmäisen vuoron ja komentajani Zhik’Akoot-Cot yhdessä Great Unclean Onen kanssa onnistuivat taikomaan vastustajan kenraalin heti kättelyssä pois pelistä. Kun maagikin seurasi pian perässä, niin käsirysyksi meni sitten loppu. Komeettaa jälleen metsästettiin ja sehän tipahti keskelle kenttää. Jalkamiehet sinne nopeasti ryntäsivät, mutta yhtä nopeasti heidät saatiin pyyhkäistyä pois laudalta. Taistelupaikkana oli Tears of Fate, jonka saman tien linnoitin. Samalla sain kaksi voittopistettä lisää, kun valtakuntani oli vähintään kahden alueen kokoinen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Seuraavaksi kohdattiin örkit Eyes of the Prismatikonissa, jossa kaaoksen joukot järjestelivät rituaalia alttarillaan. Orrukit pistivät pahasti hanttiin, mutta viime hetkien rutistus oli liian hento ja rituaali saatiin vietyä loppuun. Tämänkin alueen linnoitin ja keräsin jälleen pisteet vähintään kahden alueen kokoisesta valtukunnasta sekä lisäpisteen tuon kyseisen alueen voittamisesta.

Viides taistelu nähtiin etelämpänä, Khornen vahvistukset olivat tulossa, mutta epäkuolleet koittivat estellä. Pitkän taistelun jälkeen sain tapettua kaikki vastustajat, joka riitti voittoon varsinaisen tehtävän jäätyä puolitiehen. Lisäpisteet jälleen kahden alueen kokoisesta valtakunnasta. Neljän ottelun voittoputkessa olin hyvissä asemissa kampanjassa, kun nuo tavoitekortitkin olivat onnistuneet kivasti.

Kuudes taistelu oli vähän erikoisempi koitos, nimittäin kolminpeli. Erinäisten peruutusten myötä päädyimme tällaiseeen ratkaisuun Lifespringissä. Kaaoksen joukkoni aloittivat vähän niin kuin Järjestyksen ja Tuhon välistä ja jouduinkin jakamaan joukkojani vähän turhan paljon. Sainkin lopulta turpaani, mutta sain pari lisäpistettä kuitenkin valtakuntakorteistani.

Seitsemäs ottelu laittoi joukkoni jälleen Järjestyksen joukkoja, Thulen veljeskuntaa vastaan. Taistelupaikkana oli Caverns of Fulminax, josta koitimme etsiä aarretta. Aarre löytyi lopulta minun puoleltani aluetta ja tilanne oli aika hyvin hallinnassa. Sitten kuitenkin Zhik’Akoot-Cot ammuttiin tykillä kuoliaaksi Pyörteensä päältä ja aarre jäi vaille vartijaa. Samaan aikaan demigryph-ratsastajat pakenivat Great Uncleanin otteesta ja ravasivat täyttä päätä aarteen luo ja veivät voiton mennessään. Sain kuitenkin lisäpisteen onnistuessani tappamaan vastustajan komentajan.

Valitettavasti ainakaan tähän hätään näistä myöhemmistä taisteluista ei ole tarjota valokuvadokumentteja. — Muoks, paitsi nyt.

Firestorm-kampanjan alkutunnelmat, 20.2.2018


Päätimme tammikuussa aloittaa neljän pelaajan kesken Firestorm-kampanjan, kun sellainen laatikko nyt yhdellä pelaajalla oli ja kampanjamuotoinen pelaaminen meitä kiinnosti yksittäisiä otteluita enemmän. Otimme jokainen eri Grand Alliancen, minulle tuli Kaaos. Sen suurempia sääntöjä emme asettaneet, armeijaa, yksiköitä, komentajaa, kykyjä ja esineitä saa vapaasti vaihdella pelien välissä. Koska kaikki lähtivät kutakuinkin nollasta liikkeelle, mutta halu pelaamaan oli kova, muokkasimme perussääntöjä siten, että 1 joukkopiste tarkoittaa 50 armeijapistettä normaalin 100 sijaan. Alkupuolen pelit siis ovat kooltaan noin 600-900 pistettä, mikä siitä pikkuhiljaa kasvaa pelin edetessä. Jossain kohtaa muutamme 1 joukkopisteen vastaamaan 100 armeijapistettä, jotta saamme isompia pelejä, mutta sitä varten pelaajilla täytyy toki olla isommat armeijatkin sitten.

Zhik’Akoot-Cot, Tzeentch Magister

Oman armeijani komentajaksi valitsin vuoden vaihteen tienoilla maalaamani Tzeentch-velhon. Ajatus on tässä se, että aion käyttää yksiköitä sekaisin kaikista Kaaos-osastoista ja mikä muukaan kuin Tzeentchin velho voisi olla tällaista porukkaa ohjailemassa. Pelaaminen on toki sinällään hieno asia, mutta yksi ajatus tässä on myös saada ne yksittäiset yksiköt kaaos-puolelta maaleihin ja pelikentälle, tällaisessa Grand Alliance -listassa kun se onnistuu vaivatta. Suuri manipulaattori, joka lankoja vetelee, sai nimekseen Zhik’Akoot-Cot ja hän komeilee tuossa vasemmalla taidekuvassa Balewind Vortexinsa päällä.

Ensimmäisen taistelun alkuasetelma

Koko kampanjan ensimmäinen taistelu käytiin komentamieni kaaos-joukkojen sekä vastaan asettuneiden tuho-joukkojen välillä. Taistelupaikaksi valikoitui soinen alue kartan pohjoisalueella. Armeijaani otin Zhik’Akoot-Cotin lisäksi Great Unclean Onen, kolme nurglingia ja kymmenen petomiestä. Melko sekalainen seurue siis. Harmillisesti valmistautuminen oli huonoa ja unohdin Suuren Epäpuhtaan warscrollin kotiin (netistäkään sitä ei saanut), joten jouduin käyttämään siitä heikompaa versiota, joka löytyi Grand Alliance Chaos -listasta. Annoin siis aika paljon tasoitusta heti kättelyssä, mutta oma moka. Taistelun pelasimme Open War -korteilla, jotka laittoivat toisen osapuolen (minut) keskelle ja toisen nurkkiin. Sitten sijoitettiin neljä kohdetta laudalle. Tämän lisäksi kortit kertoivat, että taikominen oli helpompaa. Soinen maasto toi lisävärinsä antamalla molempien pelaajien asettaa ylimääräinen Deadly-maasto (tai siis piste, josta kuuden tuuman kantamalla kaikki oli Deadlyä). Melko vaikeaa maastoa siis. Tämän lisäksi minulla oli yksi Stratagem, jonka avulla sain sytytettyä yhden maastokappaleen tuleen pelin aluksi. Tästä asetelmasta lähdettiin liikkeelle, vastustaja sai ensimmäisen vuoron.

Taistelun tuoksinaa

Töppäilin joukkojen sijoittelussa laittamalla ne turhan kauas keskustasta (lähelle kohteita) ja turhan kauas toisistaan. Vastustajalla oli lisäksi hirviönmetsästäjäörkkejä, jotka saivat vielä strategista lisää. Kun Suuri Epäpuhtaani oli muutenkin heikko versio, niin hänethän teurastettiin jo ensimmäisellä vuorolla ennen kuin sai mitään aikaiseksi. Tämän jälken örkit maiskuttelivat loput yksikköni pois ja kolmannella vuorolla kenttä oli tyhjä. Zhik’Akoot-Cot onnistui pakenemaan örkkien kynsistä sukeltamalla suohon haavoituttaan pahasti.

Taistelun jälkeen sain toki reilusti rakennuspisteitä ja päivitin itselleni voimakkaamman kortin pakkaani sekä linnoitin aloitusruutuni. Aloitin myös seuraavan taistelun suunnittelun, se saisi luvan onnistua paremmin.

Toisen taistelun alkuasetelma

Toinen taistelu käytiin koillisessa rannikolla, jonne epäkuolleet olivat rantautuneet. Tähän taisteluun vaihdoin petomiehet Nurglen kaaossotureihin ja valmistauduin paremmin. Nyt oli tarvittavat säännötkin mukana. Käytimme jälleen Open War -kortteja. Tällä kertaa lähdimme vastakkaisista nurkista ja odottelimme kolmannella kierroksella tipahtavaa meteoriittia. Kiire oli kova, kaikki yksiköt juoksivat ja ryntäsivät tavallista nopeammin. Rannikolta oli mahdollista löytää taika-aseita, jotka purevat panssareihin paremmin. Aloitusvuoro meni jälleen vastustajalle. Käytin kaksi strategiapistettä siihen, että Suuri Epäpuhtaani vihasi yhtä haamujengiä, loput kaksi päätin säästää uusintaheitoiksi.

Lehtimetsän taistelu, räyhähengelle kyytiä

Vastustaja lähti rynnäköimään ja pääsikin hyökkäämään Suuren Epäpuhtaan kimppuun, mutta tällä kertaa iskut kestettiin ja lyötiin lujaa takaisin. Pari epäkuollutta yksikköä valui vielä laivoista ensimmäisellä vuorolla, kiertäen selustaani. Omalla vuorollani nurglingit ilmestyivät puolestaan vastustajan selustaan odottelemaan mahdollista meteoriittia. Kaaossoturit lähtivät selustaan kiertäneen bansheen perään. Suuri Epäpuhdas teki taikojaan ja löi epäkuolleita, Zhik’Akoot-Cot taikoi itselleen pyörteen, jonka päältä heitteli taikojaan. Suuri Epäpuhdas oli onneksi riittävän kova haamuryhmälle ja komentajalle ja lähti seuraavan yksikön kimppuun. Kaaossoturitkin saivat bansheen viimeisteltyä.

Lopputulos

Kolmannelle kierroksella meteoriitti tipahti keskelle pelikenttä ja kaikki lähtivät siihen suuntaan. Siinä main oli toki jo Suuri Epäpuhdas ja lauma haamuja. Kahden loitsijani taiat ja Suuren Epäpuhtaan lyönnit (ja parantumisvoima) riittivät kuitenkin siihen, että haamut saatiin tapettua (tai mitä niille nyt tehdäänkään) ja omista joukoistani jäivät kaikki henkiin.

Tällä kertaa oma taktiikkani toimi paremmin ja vastustaja ehkä liikaa hajautti joukkojaan. Hän myös taisi aliarvioida Suuren Epäpuhtaan kyvyt. Loitsijoideni taiat tekivät kovaa tuhoa, niihin eivät epäkuolleetkaan voineet sanoa juuta tai jaata. Aika lailla suunnitelmien mukaan meni, mutta näin murskaavaa lopputulosta en kuitenkaan osannut odottaa.

Taistelun jälkeen linnoitin kyseisen rannikkoalueen ja ostin pakkaani uuden kortin. Seuraavaksi olisi vastaan tulossa Järjestyksen joukot, mitäköhän niitä vastaan keksisi.