Rahaa palaa, 16.8.2017


Liskoarmeija ja kourallinen kaaossotureita

Tuossa taannoin oli tori.fissä myynnissä vanhoja sauruksia ja jotenkin sorruin niitä ostamaan. Ovathan ne aika sympaattisia. Tässä nipussa kun ei ollut niitä skinkkejäkään kovin paljoa, tai no 32, mutta kaikki ne metallisia. Noin kolme saurus-komentoryhmää, itse Slann, pari salamanteria, kolme kroxigoria, pari pikkuliskolaumaa, pari lentoliskoa ja stegadon. Lisäksi tinkasin mukaan vielä kuusi vanhaa kaaossoturia. Olikohan 75 plus postit, eli reilu 80 euroa tämä paketti. Yli 60 metallifigua kuitenkin, joten halvempaa kuin mitä yleensä. Kyllä mun täytyy vissiin sitten pieni lisko-osasto tehdä Age of Sigmariin, kun näitä tässä on. Tämä tuli eilen postiin, mutta vasta tänään ehdin hakemaan.

Alustoja ja liikutusalustoja

Posti sen sijaan toi tänään ihan laatikkoon asti tuoreimmat ostokseni War-Basesilta. Siellähän oli koko heinäkuun 10% alennus uusien nettisivujen kunniaksi, mutten saanut aikaiseksi tehdä tilausta, kun en oikeastaan mitään tarvinnut. Nyt tarvitsin noita 32-millisiä alustoja figuille, joten tein tilauksen. Tilasin myös noita viiden figun liikutusalustoja, mutta tajusin vasta saatuani ne, että Stormcastithan on 40-millisillä alustoilla… Onneksi kaveri tarvitsi tuolta myös tavaraa, niin postikulut sai jaettua. Eivät nuo montaa euroa lopulta maksaneet.

Petomiehiä

Petomiesporukkanikin kasvaa ihan silmissä. Kävin tänään Lohikäärmeluolassa pelaamassa Skirmish-liigan viimeisen pelin ja samalla vastaanotin 12 vanhaa petomiestä. Sain ne ilmaiseksi, kun omistaja oli ne saanut jonkun kaupan kylkiäisinä ilmaiseksi joskus aiemmin ja mulla ne nyt ehkä pääsevät jossain kohtaa tulevaisuutta pelipöydällekin. Yhdeltä on kirves katki ja toiselta jalat, mutta katsotaan mitä keksitään.

Nippu vanhoja kirjoja

Pelin jälkeen pääsin keventämään toisen pelikaverin kirjahyllyä vanhasta kirjallisuudesta, hän kun oli alkanut siivoamaan ja pistämään pois tarpeetonta tavaraa. Ja muahan kiinnostaa melkein kaikki vanha enemmän kuin uusi, joten lähdin ostelemaan puuttuvia opuksia kokoelmiini. Oheiseen nippuun lopulta päädyttiin, paljon enemmänkin olisi ollut tarjolla, mutta johonkin oli vedettävä raja. 65 euroa tuosta nipusta maksoin pienen tinkimisen jälkeen. Täytyy katsoa, jos joskus käyn ostamassa vielä loputkin pois, vaikka tässä onkin taas loppuvuodeksi (tai pariksi) luettavaa.

Mainokset

Taas vähän ostoksia, 13.8.2017


Fantsun alesta

Pidetään blogia hengissä ja suurinpiirtein ajantasalla. Tässä viimeisimpiä hankintojani. Tämän lisäksi on tehty muitakin hankintoja, mutta niitä ei ole saatu tänne asti, kun on niin paljon kaikkea muuta eikä niistä ole vielä kunnon kuvia tallessa. Tähän alkuun nyt kuitenkin tuoreimmat, perjantaina kävin hakemassa Fantasiapeleistä tilauksen, joka koostui tämän kuun alennustuotteista, tuo koko paketti maksoi juuri ja juuri alle 50 euroa. Ostettu lähinnä siksi, että kun halvalla saa… Kalleimmat olivat nuo LotRin peikot, reilu 20 euroa.

Irtofiguja huuto.netistä

Nämä irtofigut lähtivät muutamalla eurolla, ei tainnut maksaa kymppiäkään posteineen. Sikäli kävi ohraisesti, että tuo goblin oli kuvatekstissä Blood Bowl -figu, mutta oikeastihan tuo on HeroQuest-figu, jota on vähän leikelty ja liimailtu. Kun ei ollut tarkkana, niin ei sitten. Onneksi en tuosta euroa enempää maksanut, taisin viskata jo menemäänkin piruparan. Keskimmäinen on vanha muovinen aito Blood Bowl -örkki ja vasemmanpuoleisin on Khornen lippumies ilman toista kättä. Vielä kun keksisi sopivan käyttötarkoituksen sille…

LotR/WotR-kirjoja tori.fi:stä

Nämä LotR-kirjat sen sijaan löytyivät tori.fi:stä. Näissäkin oli vähän säätämistä, kun ensin sain tuon vasemmanpuoleisen läpyskän tilalla kovakantisen sääntökirjan (muoveissa). Lähetin sen takaisin ja sain tuon haluamani paluupostissa. War of the Rings -kirja on niin ikään muoveissa vielä. Näille tuli postitussekoilujen myötä hintaa reilu parikymppiä, mutta se on ihan siedettävä hinta mielestäni, varsinkin kun tuo WotR on kovakantinen ja iskemätön.

Tämmöistä tällä erää, ensi viikolla sitten taas lisää kirjoitelmia.

Toinen 0-1 -tappio, 5.10.2016


Kauden toisessakin ottelussa New Orc Rangers sai vastaansa viherhipiäisiä matelijoita. Sotek’s Skitterers lähti pienenä altavastaajana, varsinkin kun pelaajia oli sivussa. Pari juomasponsorityttöä ja maaginen esine tasoitti tilanteen kuitenkin sopivasti. Katsojamääräkin jakautui nätisti tasan, molempia puoli kannatti noin 11 000 kannattajaa. Keli oli tuttuun tapaan mukava, ja Rangers pääsi valitsemaan aloituksen.

Onnettaret hymyilivät, kun pallon kaartaessa ilmassa örkit hakeutuivat parempiin lyömisasemiin. Pallo kaartoi lähelle keskiviivaa, joten vikkelää vastustajaa varten oli puolustusta rakennettava nopeasti. Kun samaan aikaan haluttiin lyödä, niin hämmennystähän siitä seurasi eikä oikein mikään onnistunut. Tai no, pallo toki saatiin ylös, mutta lyönnit olivat kovin pehmeitä kovia sauruksia vastaan. Nopeasti siinä kärrättiinkin jo ensimmäistä örkkiä kentän laidalle toipumaan. Ja kun ei lyönnit purreet, niin eipä se puolustuskaan pitänyt, vaan liskomiehet ottivat pallon käsiinsä. Ilkeämielinen pikkulisko kävi vielä potkaisemassa maassa makaavaa Reaghoria, isku tainnutti hänet uudestaan, mutta tuomari heitti pikkuliskon pihalle. Heti kohta perään Twou Small tyrmäsi yhden sauruksista, mutta joutui itsekin huilaamaan loppupelin. Vajaamiehinen Rangers pyrki puolustamaan sen minkä voi, mutta palloa tuotiin vääjäämättä kohti maalia. Ja sitten liskot jo tekivätkin sen 0-1 -maalin. Puoliaikaa ei ollut kovin paljoa jäljellä, mutta jotain päätettiin kuitenkin vielä yrittää. Fanit olivat örkkien puolella, tästä valmentajakin sai lisää virtaa, kun oli jo koko ensimmäisen puoliajan huutanut kurkku käheänä. Sen enempää ei kuitenkaan saatu aikaiseksi kuin Thr Farballin hienohko lyhyt pallonheitto.

fs

Toisen jakson alku

fsa

Tilaisuus koitti ja iskettiin kiinni, pallo pikkuliskolla vasemmalla

Toiselle jaksolle lähdettiin puolustuasemista hakemaan tasoitusta. Pallo potkaisiin komeasti korkeana ilmaan ja yksi pikkuliskoista ehtikin alle, muttei kuitenkaan saanut sitä kiinni. Saurukset puolestaan teilasivat lisää tilaa tönimällä örkkejä sivummalle, nurmen pintaan tai kentän laidalle toipumaan. Örkit jäivät hieman epäörkkimäisesti kyttäilemään sopivaa iskun paikkaa, saurukset kuitenkin olivat melko kovia vastuksia. Sellainen koittikin melko nopeasti, pikkuliskojen väistelyt eivät onnistuneet, iso Kroxigor saatiin nurmeen ja muutenkin taklauspeli alkoi toimia. Unpret Bolt pääsi jo pallonkantajan viereenkin. Liskot jäivät alakynteen, kun sauruksia alkoi putoilla. Vasempaan laitaan saatiin raivattua aukko ja pallo pomppi Lobb Longwayn hyppysiin. Hän siirtyi keskemmälle päästäkseen väljemmille vesille ja onnistuikin pitämään palloa niin pitkään, että pääsi yrittämään lyhyttä heittoa Unpretille, jolla oli tyhjä laita ja puolivalmis häkki edessään. Syöttölinjalta raivattiin vielä yksi pikkulisko pois ja tasoitusmaali roikkui ilmassa. Harmillisesti ilmatilaa hallitsi kuitenkin järkälemäinen Krogixor, jonka yli palloa ei saatu heitettyä. Peli kääntyi täysin, läpi rynnänneet örkit olivat ulkona pelistä ja väkivahva Kroxigor lyllersi kohti maalia pikkuliskot vanavedessään.

Kroxigor pääsi jo aivan maaliviivan tuntumaan, kun Unpret juoksi hänet kiinni parin väistön siivittämänä. Möhkäle pysyi alivoimataklauksen pystyssä, mutta taidokas Unpret sai silti riistettyä pallon irti. Tämän jälkeen Kroxigor koitti noukkia palloa maasta, siinä epäonnistuen ja Unpret kaivoi taas sankarin saappaita esiin. Maaliviivan ja pelikentän laidan kulmassa sijainnut pallo oli Kroxigorin takana, mutta niin vain Unpret väisteli itsensä pienellä yrittämisellä pallon luo. Ylösnostaminen ei tiukassa paikassa enää onnistunut, vaan pallo vierähti sivurajasta ulos. Katsojat heittivät sen päädystä yli. Sieltä se heitettiin pitkälle kohti liskojen puolustusaluetta reunaviivaa viistäen, tuli alas, ja pomppasi ulos kentältä. Tällä kertaa yleisö heitti sen pitkässä kaaressa kohti vastakkaista liskojoukkueen kulmaa, jossa ei ollut lähimaillakaan ketään. Myös pelikellon aika alkoi olla lopussa.

fdas

Ottelun lopulla yleisö auttoi pallon väljemmille vesille

Ällistynyt Kroxigor tönäisi Unpretin yleisön joukkoon, mutta he kohtelivat sankariaan silkkihansikkain. Pientä nujakointia vielä nähtiin ympäri kenttää, mutta mitään dramaattista ei saatu aikaan eikä pallon luo ehtinyt kukaan. Ottelu päättyi siis 0-1 -voittoon Skitterersille.

Rangers kassaan kilahti taas 50 000 kultakolikkoa rahaa ja fanitkaan eivät repineet kausikorttejaan hienon show’n jälkeen. Ansiokkaasti taklauksissa auttanut Fou Speed valittiin ottelun tärkeimmäksi pelaajaksi. Syötössä onnistunut Thr puolestaan pääsi ottelun jälkeen ylimääräisiin harjoituksiin.


Varsinkin ottelun alkua leimasivat tuplakallot ja ykköset, joita nähtiin molemmin puolin. Liskot saivat kuitenkin örkkejä maahan ja iskuja panssareista läpi, kun örkit lähinnä tönivät vastustajaansa. Skinkkilauman läpijuoksun jälkeen ei maalia oikein saanut enää estettyä, joten avausmaali syntyi helpohkosti. Etukenttään päätynyt avauspotku ja onneton taklauspeli antoivat liskoille hyvät mahdollisuudet läpimurtoon, jonka käyttivät tehokkaasti hyväkseen.

Toisella jaksolla tasoitusmaali oli hyvinkin lähellä, mutta Kroxigorin intercept käänsi ottelun päälaelleen. Tällä jaksolla tuli hienoja onnistumisia varsinkin örkeiltä, vaikka rerollit tulikin käytettyä. Lopussa pelattiin vielä hienoja ja epätoivoisia kuvioita, joilla saatiin toinen maali estettyä ja yleisö hoitikin sitten loput. Olisihan se ollut hienoa kruunata komeaan ja pitkään heittoon ja vielä tasoitusmaaliin, mutta se olisi vaatinut vielä monta nopanheittoa. Toisella jaksolla peli oli enemmän örkkien käsissä, taklauksilla saatiin pelaajia nurin ja jokunen jopa taukotuvallekin. Vakavia vammoja ei saatu tehtyä, joten tähtipelaajapisteitä ei tullut MVP:n lisäksi kuin yksi syötöstä. Yksi enemmän kuin avauspelissä, ehkä ensi pelissä sitten jo casualty?

Vihreät vihreällä veralla, 20.7.2016


Bunkkeri Areena oli eilen näyttämönä, kun New Orc Rangers kohtasi toisen viherhipiäisen joukkueen, eli liskomiesten Sotek’s Skitterers -joukkueen. 24 000 katsojaa olivat veljellisesti tasan kummankin joukkueen kannalla. Aloitusvuoro ja sitä kautta ensimmäinen hyökkäys myönnettiin örkeille. Liskomiehet koittivat taluttaa kentälle kovasti kipsattua kroxigoria ja paria muuta liskoa, mutta virkamiehet ehtivät väliin. Näiden tilalle värvättiin yleisöstä nopeasti pari harrastelijaskinkkiä. Sen verran heikolta näytti liskomiesten esitys tässä vaiheessa, että kiertelevä velho sekä tähtisaurus Slibli liittyivät joukkueeseen.

Vaihtopenkki kannustaa

Vaihtopenkki kannustaa

Liekö nämä ennakkoasetelmat olleet syynä, sillä aloituspotkun aikana yleisö hurrasi suuresti örkeille. Peli lähtikin örkkien kannalta hienosti käyntiin, eturivin saurukset tuupittiin nurin ja pallon kanssa lähdettiin vasemmalta laidalta nousuun. Pallonkantaja saatiin kuitenkin nurin, ja pallo päätyi Reaghor Rockjaw’lle, joka ei ole tuttu pelillisistä ansioistaan. Siinä sivussa Dirr Flash sai sen verran köniinsä, että siirtyi paikattavaksi. Hienosti Reaghor raivosi kuitenkin eteenpäin, kunnes hänet saatiin nurin. Pomppiva pallo tarttui sauruksen näppeihin. Seuraavien taklasten myötä pallo päätyi jälleen mustaörkin varmoihin käsiin. Hyökkäys oli siirtynyt pallon pomppiessa oikeaan laitaan ja tie näytti selvältä. Tässä kohtaa kuitenkin velho heitti tulipallon, joka kaatoi pallonkantajan viereltä kolme örkkiä, jättäen kuitenkin pallonkantajan ja maassa maanneen liskon koskematta. Tämän jälkeen yksinäinen örkki oli helppo kaataa, jonka jälkeen skinkki noukki pallon maasta. Laita oli melko tyhjä, joten liskot pääsivät melko helposti karkuteille. Hiukan päästiin iholle, mutta ei riittävästi. Peli 1-0 liskoille. Avausjaksoa oli vielä sen verran jäljellä, että nopeaan maaliin oli vielä aikaa. Liskomiehet saivat kuitenkin avauspotkun aikana muutettua puolustustaan sen verran, että kovin helppoa siitä ei tullut. Lobb Longway sai kuitenkin pallon maasta ja onnistui sen heittämäänkin eteenpäin, Unpret Bolt puolestaan tirpaisi skinkin sairastuvalle, mutta maalia ei saatu ennen taukoa tehtyä.

Toisen jakson alku

Toisen jakson alku

Maali roikkuu ilmassa

Maali roikkuu ilmassa

Toiselle jaksolle örkit ryhmittäytyivät puolustusasemiin. Örkkimielinen yleisö sen sijaan heitti kivellä Sliblitä, ja tähtipelaaja kannettiin kentän laidalle toipumaan. Pallo kaarsi takakentälle, josta sen skinkit nappasivat mukaansa ja heidän vasemmalle laidalleen muodostui hyökkäyskuvio. Fou Speed sitä kävi sen verran pehmentämässä, että yksi pelaaja kannettiin pelistä ulos. Muut örkit keskittyivät pitämään hyökkäyksen paikoillaan. Niin sieltä kuitenkin vain vikkelät skinkit murtautuivat takanurkasta irti ja hyökkäyksen painopiste olikin nopeasti oikealla laidalla. Sinne saatiin vielä hieman puolustusta, mutta sen verran olivat örkit toistensa tiellä, että hyvä yrityskin jäi vähän vajanaiseksi. Skinkit saivat tehtyä tilaa, ja 2-0 -maali syntyi nopeasti.

Tässä kohtaa alkoi olla jo kiire, niinpä örkit heittivät kentälle Twou Small -goblinin debyyttiotteluunsa. Örkkivalmennus oli muutenkin iskussa ja motivoitunut joukkue lähti hakemaan kavennusta harvalukuista liskolaumaa vastaan. Pienten ongelmien jälkeen pallo saatiin lopulta ylös ja heitettyäkin pitkälle kohti karkuun karannutta Twou Smallia, mutta palloa ei vain saatu kiinni. Kaikki toivo ei kuitenkaan ollut vielä menetetty, sillä sen verran harvalukuinen oli liskojen puolustus. Twou Small näytti mistä hänet on tehty tirpaisemalla vastaanasettuneen skinkit kentän pintaan niin suurella voimalla, että suojuksetkin saivat siinä rytäkässä kyytiä. Harmillisesti hän kolautti itseäänkin sen verran, että jäi kentälle makaamaan. Liskot nappasivat pallon ja viilettivät vielä nopeaan 3-0 -maaliin. Lopuksi vielä hieman nujakoitiin vailla suurempaa tuhoa.

Ottelu päättyi siis liskoille 3-0, örkkien kassaan kertyi 30 000 kultakolikkoa, eivätkä fanitkaan vielä lyöneet hanskoja tiskiin. Twou Small nostettiin ottelun arvokkaimmaksi pelaajaksi ja hänen kentällä esittämänsä voimannäytteet eivät nähtävästi jää viimeisiksi – sen verran näytti lihasta olevan. Unpret Bolt puolestaan sai lisäoppia siitä, että miten pallo – tuo tuikitärkeä peliväline – napataan vastustajalta näppärästi pois.


Ottelu lähti ihan mallikkaasti käyntin, vaikka hieman ruosteessa oltiin puolin ja toisin. Nopatkaan eivät tuntuneet olevan mitenkään puolueellisia. Avausmaalin teko tyrehtyi velhon tulipalloon, joka käänsi ottelun nopeasti. Toisella jaksolla en oikein osannut puolustaa nopeita skinkkejä vastaan, vaikka vähän sitä yritin. Siitä syntyi sitten toinen maali. Lopuksi hain vielä kavennusmaalia riskillä, mutta se epäonnistui ja vikkelät vastustajat tekivät vielä yhden maalin. Oli tuo nyt ehkä lopputulosta tiukemman oloinen ottelu. Runkosarjan päätteeksi on sitten tulossa vielä yksi ottelu toista örkkijoukkuetta vastaan, kovin vihreissä merkeissä siis mennään.

Magiaa ja mitä vaan, 25.11.2015


Warhammer Magic

Warhammer Magic

Huuto.netissä kävin taas. Aikamoinen paketti tavaraa tuli taas hankittua hintaan 34 euroa plus postit. Positiivista tässä hankinnassa on se, että mukana ei tullut ensimmäistäkään figua, joten maalattavan määrä ei kasvanut. Lisäksi osa nimikkeistä on kaksoiskappaleista, joten saan ehkä ne vielä kaupaksi jonnekin ja vähän rahojani takaisin. Tuskin.

Woold Elves, Skaven & Lizardmen Armies

Woold Elves, Skaven & Lizardmen Armies

Suurin ja tärkein hankinta oli tuo Magic-laatikko, nyt löytyy loitsusäännöt, kaikenmaailman kortit ja muu kiva, mikä taikomiseen tarvitaan. Laatikko, kirja ja muu sälä on nähtävästi ollut säilössä jossain, missä aurinko ei paista, sillä värit ovat kirkkaita eikä käytännössä minkäänlaista kulumaa ole missään.

Samassa paketissa oli lisäksi nuo kolme armeijakirjaa, skaveneille, metsähaltioille ja liskomiehille, jotka näkyvät tuossa oikealla. Jostain syystä tämä blogisofta kääntää kuvan väkisin tuohon asentoon. Ehkä siitäkin sisältö välittyy. Nämäkin ovat liki priimakunnossa, Skaven-kirjassa on ehkä pieniä käytön jälkiä. Haltioilla voisin kuvitella joskus itse pelaavani, mutta figujahan mulla ei oikein ole. Skaven ei kiinnosta oikeastaan lainkaan eikä liskotkaan se ykkösvalinta missään nimessä ole. Niille on tosin taannoisen aloituslaatikko-oston jälkeen figujakin, joten voisi niitä kai joskus kokeilla.

Warhammer 5th Edition

Warhammer 5th Edition

Lisäksi paketissa vitoslaitoksen sääntökirjat, nekin kutakuinkin iskemättömässä kunnossa. Mulla on ne nyt siis kolmeen kertaan… No, on ainakin kaverille lainata, jos joku ei halua huonokuntoisimpia edullisesti ostaa. Ei näissä mitään sen ihmeellisempää, olivat nyt samassa paketissa kuin nuo muutkin, joten tuli ostettua.

Warhammer 6th Edition, HC

Warhammer 6th Edition, HC

Viimeisenä laatikon pohjalla lymyää kutoslaitoksen kovakantinen sääntökirja. Pehmeäkantinenhan mulla jo on, mutta nyt on sitten kovakantinenkin. Ja yhteensä siis kaksi, eli kaverille myös, jos joskus innostutaan kutoslaitosta kokeilemaan. Kutonen olisi siitä kiva, että siihen mulla on kääpiöiden armeijakirja, samoin kuin örkkien. Nuo ovat siis ne kaksi armeijaa, joihin mulla on eniten figuja. Mutta vitoslaitoksen kääpiökirja puuttuu, myykää nyt joku se minulle edullisesti.

Lisää vanhaa Fabaa, 10.10.2015


IMG_6674

Figuläjä

Tuossa taannoin kerroin ostaneeni Warhammer Fantasy Battlen viidennen laitoksen sääntökirjat. En muistanut silloin kauppoja Sotavasarassa tehdessäni, että olin edellisenä iltana tehnyt huuto.netissä tarjouksen liki täydellisestä viidennen laitoksen aloituspakkauksesta. Lopulta voitin senkin huudon, melko edullisesti mielestäni. 33 euroa oli voittosumma ja pakettiin sisältyi siis käytännössä kaikki tavara, mikä vitoslaitoksen aloituspakettiin kuuluu sekä vielä lisäksi Orcs&Goblins -armeijakirja. Nuo kirjathan mulla siis kaikki jo oli, mutta nyt on kahtena kappaleena. Lisäksi nämä kirjat ovat käytännössä uuden veroisia. Figut on koottu, muttei liimattu tai maalattu. Pahvirakennukset ovat ihan ehjiä. Ei näillä paljoa ole leikitty tai pelattu. Mittatikut, pahvilätkät ja muu sellainen on mukana, samoin noppia. Muutama tavallinen kuusisivuinen noppa on eksynyt vuosien varrella samoin yksi bretonnialainen jousimies.

IMG_6675

Kirjat

Melko lailla täydellinen paketti siis, eilen kävin hakemassa, mutta en ehtinyt tuoreeltaan tänne raportoida, kun ei olisi saanut kunnon kuvia kuitenkaan. Hieno paketti, mutta mitä tällä tekisi? Liskot tai bretonnialaiset eivät oikein omiin hermoihin osu, mutta eipä niitä ehkä raaski myydä poiskaan… Toisaalta liskoilla ja bretonnialaisilla pystyy joten kuten pelaamaan ihan suoraan laatikosta, kun tarvittavat säännöt nähdäkseni löytyvät. Toki armeijoiden komentajat ja muut sellaiset puuttuvat, joten ”oikeita” pelejä ei taida pystyä pelaamaan, mutta jotain kuitenkin.

IMG_6676

Pahvirakennukset

Mutta nyt kun säännöt kahtena kappaleena ja figujakin aika lailla, niin pelikaveri täytyisi varmaan seuraavaksi metsästää. Joku vanha armeijakirja tai kaksi lienee syytä hankkia myös, niin saa enemmän figuja kentälle. Empire ja Orcs&Goblins -kirjat siis löytyy, mutta varsinkin keisarikunnalle on aika vähän figuja. Kääpiöitä sen sijaan olisi vähän enemmän. Toki rivikääpiöille löytyy säännöt Empire-kirjasta, joten silläkin tavalla varmaan saisi pelin aikaan. Parempi tietenkin olisi, jos olisi kääpiökirja ja ehkä jotain muutakin, niin saisi liittolaissäännöillä nopeammin ison pelin pystyyn kuin maalaamalla (ja ostamalla) tuhottoman määrän figuja.

Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin siis hyvin tyytyväinen tähän kauppaan, hintalaatusuhde on uskoakseni varsin hyvä. Viime viestissä mainostamani kääpiöt eivät muuten ole edenneet yhtään, joten eivät välttämättä viikonlopun aikana valmistu…