Maalaushaaste päätökseen, 23.3.2017


Crooked Dice Lizard Nazis

Warbases Moufflon Sheeps

Saksalaiset lammasvahdit

Joulun alla alkanut kolmen kuukauden mittainen maalaushaaste on saatu lopulta päätökseen viime sunnuntaina. Tässä viimeiset maalaukset siihen kisaan.

Empress Miniatures Spanish Ciwil War Republican Militia Fighting Women

Naiset sinissä haalareissaan

Kolme Gorechosenia

Skullgrinder, Aspiring Deathbringer, Exalted Deathbringer

Maalaaja ja figut

Mukavasti sain siivottua keskeneräisiä projekteja pois pöydältä. Esimerkiksi nuo Crooked Dicen liskonatsit, joidenka jälkeen kaikki 12 natsia on maaleissa. Hyvä minä.

Warbasesin eläinten kanssa olisi voinut sen verran petrata, että olisi ne kaksi kettua ottanut samaan aikaan työn alle näiden lampaiden kanssa, niin olisi nekin valmistuneet siinä sivussa. No, täytyy tehdä ne välipalana sitten jossain kohtaa. Kotieläimet on siis maaleissa, pari villipetoa puuttuu, joten onhan siinäkin kai osaprojekti saatu päätökseen…

Espanjan sisällisodan vahvuus nousi kahdesta miehestä kolmella naisella, joten taistelijoita on jo viisi. Kahdeksan on vielä jäljellä. Noita maalaa kyllä nopeasti, mutta ei niin nopeasti, että olisi saanut haasteen aikana valmiiksi. Vähän tylsästi noilla kaikilla oli haalarit päällä, niin ei päässyt leikkimään enemmän väreillä. Tosin kai se on luonnollistakin, ettei naisilla ollut niin hirveästi sotaan sopivaa vaatetusta kotosalla.

Ja sitten sain kuin sainkin sudittua nuo kolme Gorechosenin nappulaa lopulta valmiiksi asti, puolivalmiinahan ne olivat jo suurinpiirtein kuukauden verran. Olisi niitä voinut enemmänkin viimeistellä, mutta ei mielenkiinto riittänyt.

Mainokset

Viimeisimmät maalaukset, 17.3.2017


Tuossa yllä taas viimeisimmän viikon maalaukset. Sain mukavasti ”valmiiksi” kaikenlaista. Kaksi haltiaa täydentää Gil-Galadin kuninkaankaartin komeasti täyteen kahteentoista taistelijaan lipun kera, joten siinä on valmis warband kuninkaallisen kirkkaan vihreissä väreissä.

Samoin kääpiöiden pitkäpartayksikkö valmistui lopulta, työläitä maalattavia nämä, kun ei ole oikein mitään muuta pintaa kuin joko parta- tai panssaritekstuuria. Sain kuitenkin väännettyä väkisin valmiiksi, nyt on 20 näitä koossa.

Lisäksi kourallinen nopeita maalauksia The Legend of Drizzt -peliin, eli kolme hunter drakea sekä yksi Yochlol. Koitin maalata alustoihin vähän mukulakivilattiaa, mutta ei ihan onnistunut vielä. Ehkäpä loput kymmenet figut tuovat lisäharjoitusta ja paremman lopputuloksen.

Frodo, 8.3.2017


Nyt ollaan kovasti jäljessä kirjoittelussa, pelit, maalaaminen ja elämä vievät aikaa kirjoittamiselta nyt reilusti. Joka tapauksessa tässä pieni päivitys, Maalaushaasteen bonuskierroksen tehtävänä oli viime viikonloppuna hahmo tai kohtaus elokuvasta, kirjasta, musiikista tms, eli melkein mitä vain.

Frodo ja kanto

Frodo

Frodo, Games Workshop

Jossain kohtaa oli suuria suunnitelmia tälle kierrokselle, mutta lopulta realiteetit tulivat vastaan ja päädyin tekemään jotain pientä ja yksinkertaista. Siispä tällainen Frodo. Isildurin tapaan tällekään tuskin hirveästi pelikäyttöä tulee, mutta tulipa nyt ainakin maalattua pois laatikoista.

Tämä valmistui aika nopeasti, vartissa maalasin kaikki perusvärit eli siis pohjamaalin piiloon. Sen jälkeen väripesua melkein kaikkialle ja vähän korostuksia. Naamaan koitin hiukan panostaa, mutta en siinä oikein onnistunut. Silmät näyttävät jotenkin tosi oudoilta varsinkin tuossa yllä olevassa kuvassa. Muuten ihan hieno figu, olisi varmaan vaan pitänyt tämäkin pistää vähän isommalle alustalle, niin olisi mahtunut jalatkin paremmin.

Viikon maalaukset, 3.3.2017


img_7383

Chaos Knights

img_7382

Kaaosnihdit

img_7385

Joukon pomo, Doomknight

Tässä tämän viikon maalailut. Ensi alkuun viisi kaaosritaria, jotka jo viime viikolla kävivät pelipöydällä melkein valmiina. Näistä tuo lipunkantaja oli melkein valmis jo joskus joulukuussa, mutta päätin jättää viimeistelemättä silloin ja odottaa, että saan muut figut valmiiksi samalle tasolle, jotta yhtenäinen linja säilyy. Osasyy oli myös se, että halusin kaikki samanlaisille MDF-alustoille muovialustojen sijaan, ja niitä piti odotella.

Kilpiin en ole täysin tyytyväinen, niistä tuli jotenkin kovin suttuiset. Ne olivat paremman näköiset keskeneräisinä, kun mustan kilven olin vain metallivärillä kuivaharjannut. Nyt nuo kaipaisivat jotain korostusta metalliin, että näyttäisivät paremmilta. Kai. Musta nyrkki lipussa ja komentajan kilvessä ei myöskään täysin vakuuta, mutta mennään näillä. Ehkä joskus tulee parempaa jälkeä.

Värivalinnoiltaanhan nämä kaikki seurailevat samoja linjoja kuin mitä kaaossoturitkin, eli metallinpunaista, mustaa, vihreää ja metalliväriä. Hevosiin hain vähän eloa, pari on ruskeaa ja loput mustia. Osaan vetelin vielä punaista Glazea päälle, jotta tulisi vähän hurjemman ja demonisemman näköisiä. En tiedä oliko sekään paras veto, mutta ihan tyytyväinen näihin olen itse.

Muutenkin ihan kelpo maalausta mielestäni, tuohon vaaleanpunaiseen metallinpunaiseenkin alkaa jo vähän tottua, näissä kun on muutakin väriä kuin sitä. Tai siis, että näissä se väri ei peitä 90% niin kuin sotureissa tai 3% niin kuin ryöväreissä. Näissä se myös selvemmin erottuu panssariksi.

Kaiken kaikkiaan näitä olisi vielä voinut vähän hioa, varsinkin hevosten päitä ja muutenkin hevosten yksityiskohtia, mutta ei näihin mitään suurempia virheitä jäänyt.

img_7394

Mongoose Broos

Toinen valmistunut porukka on sitten nämä broot Gloranthasta. Vuosia sitten ostin Fantasiapelien alesta tämän laatikon, kun olivat tarjouksessa ja RuneQuest kuitenkin oli kova juttu silloin nuorempana. Roolipelitarkoitukseen ensimmäisiä figujanikin ostin, mutta silloin ei sattunut silmään tämmöisiä. Vuosia ovat olleet odottamassa maalia, mutta nyt Maalaushaasteen päätin kaivaaa nämä esiin ja pistää maaleihin.

Oikein mukava laatikko, metallifiguja ja kaikki erilaisia ja vähän erilaisin varusteinkin. Sekalaisuudesta johtuen päätin maalata joukon melko yhtenevillä väreillä, jotta näyttäisivät samalta porukalta. Taisi mennä kuitenkin vähän liioitteluksi, nyt näyttää vähän turhan keltaiselta. Olisi pitänyt muitakin värejä käyttää vähän enemmän. Turkin kanssa olisi myös voinut kikkailla vähän enemmän, mutta päätin tehokkuussyistä maalata kaikki samalla metodilla, ruskea pohja, ruskea pesu ja ihon värillä harjaus päälle. Sai mukavasti yksityiskohdat esiin, olen tyytyväinen.

img_7397

Joukon johtaja

img_7400

Keihäsosasto

img_7399

Nuijat

img_7401

Miekkailijat

Näitä figuja saa nykyään näemmä Rebel Minis -firmasta, joka lienee ostanut muotit ja muun sellaisen. Jos siis näitä haluaa lisää, niin sieltä saa. Sieltä saa ostettua myös ankka-paketin, joka mulla niin ikään odottelee maalipintaa. Gloranthassa ankat olivat mielenkiintoisia otuksia, sellaisia Aku Ankan oloisia kaksijalkaisia käpyttelijöitä, jotka elivät barbaarista elämää. Pelaajien suhteen nämä aiheuttivat ristiriitoja, jotkut eivät halunneet näitä ankkoja ollenkaan heidän maailmoihinsa, joidenkin mielestä ne olivat oleellinen osa. Itse tykkäsin niistä.

Palataan hetkeksi ankoista broihin. Broothan tunnettaisiin varmaan muissa maailmoissa petomiehinä, mutta itse en oikein tätä nimeä ymmärrä. Lampaat, vuohet, lehmät ja muut sellaiset kun eivät minusta oikein ole petoja… Jos oikein muistan mytologiasta, niin broot syntyvät ogrejen (nämä Gloranthan ogret ovat hyvinkin ihmismäisiä, heitä fiksumpia ja komeampia kaaoksen kätyreitä, eivät siis mitään Vanhan Maailman puolijättejä) ja kotieläinten parittelun seurauksena. Toisinaan toki villipedotkin joutuvat ogrejen parittelun kohteeksi, mutta lähinnä siis kuitenkin kotieläimet.

Mutta semmoista tällä kertaa. Koitan viikonlopun aikana saada kirjoiteltua raportin tiistaisesta LotR-pelistä tänne. Ensi viikolla taas lisää maalailuja ja toivottavasti myös vähän pelaamista.

Marauderit, 25.2.2017


img_7365

Chaos Marauders

Chaos Marauders

Kaikki kymmenen

Alkuviikosta sain parahiksi valmiiksi keskiviikon liigakierrokselle 10 hengen Chaos Marauders -porukan. Kaksi maalasin testimielessä jo aiemmin, nyt maalasin loput kahdeksan, mukaan lukien lippumies ja rumpali. Näitä oli mukava maalata, paljon kivempia kuin ne vanhat muoviset kaaossoturit esimerkiksi. Aikamoisia muskelimiehiähän nämä ovat, paljasta ihoa paljon ja loppu melkeinpä mustaa tai panssaria.

Nämä kahdeksan olivat vielä blistereissä, kun ne käytettynä ostin – kuvia löytyy jostain vanhemmasta kirjoituksesta. Vähän jänskätti niitä avata, kun olivat parikymmentä vuotta saaneet olla paketeissaan, hintalapuissakin oli markkahinnat ja niin edelleen. Jännästi toisessa Marauders-blisterissä oli kaksi alustaa, joissa oli kolo, ja yksi jossa ei ollut. Vastaavasti toisessa oli neljä alustaa, joissa kaikissa oli kolo. Komentoparin blisterissä puolestaan oli kaksi alustaa, joissa toisessa oli vino kolo ja toisessa suora. Hieman hämmensi ja nauratti, mutta mua se haitannut, koska pyöreille alustoille Age of Sigmaria ajatellen nämä kuitenkin laitoin.

Tykkään kyllä lopputuloksesta, hyvän näköinen ryhmä, maalausjäljestäkin tuli ihan kiva, vaikken ihan älyttömästi siihen panostanutkaan. Harmillisesti nämä ovat pöydällä liki hyödyttömiä ellei vastaan tule sitten jotain vastaavaa kuraa. Tosin pitäisi näitä varmaan ainakin toiset kymmenen olla porukassa, että saisivat jotain aikaiseksi.

Isildur maassa, 23.2.2017


Tämä väkerrys valmistui viime lauantaina ja osallistuin sillä Maalaushaasteessa West-teemakierrokselle.

img_7363

Naama onnistui aika hyvin

img_7361

Isildur ja Narsil (tai sen jämät)

img_7362

Sauronin sormia odotellessa

Isildur

Isildur

Kyseessä on siis maassa makaava Isildur paketista, jossa tämän lisäksi on kuollut Elendil sekä Sauron. Isildurilla on Narsilin sirpaleet käsissään ja hän on juuri huitaisemassa Sauronilta sormen poikki ja Sormuksen irti.

Aika nopeasti tämä maalautui ja vaikken hirveästi ajatellut tähän alunperin panostaa, niin tällaiseen yksittäiseen figuun tuli kuitenkin käytettyä vähän enemmän aikaa ja vaivaa. Pelikentällähän tätä ei taideta tarvita, joten päätyy hyllyyn koristeeksi. Takin liepeisiin hain vähän tummanpunaista sävyä, samanlaista mitä Boromirilla on elokuvissa. Silmät onnistuivat hienosti katsomaan miekan ohi ylöspäin, joten päätin kasvoihin muutenkin panostaa hieman. Vähän punaista nenään ja poskille, ruskeankeltaista otsalle ja etuhiuksiin ja sinertävää leukaan. Tuli parempi (ja erilainen) mitä yritin, näyttää vähän siltä, että olisi maahan oikeasti taistelun tuoksinnassa päätynyt. Muuten aika tavanomaista maalausta mitä olen numenorilaisiini käyttänyt. Alustaksi otin 32-millisen, jotta mahtui kunnolla pötköttämään. Iso alusta tuo myös vähän tunnelmaa, siinä se yksinään makaa miekka kädessä.

Tusinatavaraa, 20.2.2017


img_7358img_7359

Tämmöisiä ovat viime viikon tuotokset. Kuusi kappaletta tuttuja Kaaossotureita sekä kuusi gondorilaista sotilasta, joista kolme  siniviittaista kuvastaa kapteeneita. Ei näissä missään ole oikein mitään erikoista, tusinatavaraa siis.

Kaaossotureita on nyt kasassa 40 eli ihan kelpo joukko. Työn alla on vielä nihtejä sekä maraudereita,  sen jälkeen alkaa kaikki vanha Slaves to  Darkness olla  maaleissa ja voi keskittyä johonkin muuhun.

Numenorilaisia on niin ikään jo valtava kasa, mutta nyt noiden kapteenien myötä saa vähän monipuolisuutta, johtajuutta ja iskuvoimaa niille. Noita miekkamiehiä on vielä muutama edellisen omistajan figu maalaamatta sekä kourallinen hieman särkyneitä, joista pyrin jossain välissä askartelemaan vaikka lippumiehiä. Oikeasti tarvetta olisi kouralliselle jousimiehiä, niin saisi tasapainoisemman joukon. Joku  kuningas mahtuisi myös joukkoon mukavasti. Mutta näillä mennään.

img_7357img_7356

Figuja Age of Sigmariin, 14.2.2017


img_7342

Komentoryhmä sekä yksi rivimies

Tässä vihdoin näitä lupaamiani maalattuja figuja. Neljä kaaossoturia alati kasvavaan Slaves to Darkness -porukkaani. Tällä kertaa valmistui yksi komentoryhmä sekä yksi rivimies. Komentoryhmän tarvitsin viime viikon peliä varten ja yhden rivimiehen maalasin siinä mukana muuten vain.

Sain vihdoin keksittyä sopivan kuvan lippuihinkin. Koska kaikilla sotureilla on tuo vasen hanska musta, niin keksin nimeksi Army of the Black Fist. Logo lippuun onkin sitten apinoitu WH40K-maailmasta, Crimson Fisteillä on tuollainen logo. Ja on jollain toisellakin jaostolla, mutta ei harmaalla viivalla mustalla pohjalla.

img_7347

Icon Bearer

Tuli siitä ihan kelvollinen, sellainen minkä tuollainen kaaossoturi hanskat kädessä saa lippuun väkästeltyä. Komentajalla on tutusti kultainen kypärä ja torvensoittajalle askartelin jälleen greenstuffista torven, tällä kertaa vähän pienemmän, niin ei näytä niin hölmöltä. Muuten näissä ei mitään ihmeellistä, mitä nyt kaiken sai maalata kahteen-kolmeen kertaan, kun pohjamaali hylki pensselöityä maalia. Hämmentävästi tämä tapahtui vain näillä figuilla eikä muilla samalla kertaa pohjamaalatuilla figuilla. Lienee kuitenkin parasta jättää automaalit autoille ja ostaa figumaalia. Ja maalata silloin, kun ulkona on hyvät olosuhteet.

Näitä on tulossa vielä lisää sen verran, että saan täydet kymmenen valmiiksi. Peliä varten en kuitenkaan tarvinnut kuin yhden komentoryhmän, niin päätin ne maalata ensin alta pikapikaa pois. Täytyy vielä niihin kahteen muuhun komentoryhmään maalata lipunkantajille tuo logo, niin sitten olen tyytyväinen.

img_7343

Chaos Warriors, Slaves to Darkness

img_7351

Thundescorn Dragon Ogors

Dragon Ogres

Dragon Ogres

Lisäksi sain vihdoin valmiiksi jo viime vuonna aloittamani Dragon Ogret. Nämä ovat jo pari kertaa olleet keskeneräisinä pelikentillä, pohjamaalit olin onneksi saanut piiloon, niin näyttivät edes maalatuilta. Niistä tuli aika nättejä, vaikka olisikin tehnyt mieli panostaa vielä enemmän. Mutta ei vaan taidot ja kärsivällisyys riitä. Alustoihin käytin taas sitä Agrellan Badlandia, tällä kertaa vähän reilumman kerroksen ja kun alusta on lautasen kokoinen, niin sitä myös meni aika reilusti. Lopputulokseen olen aika tyytyväinen, en laittanut tällä kertaa washia ollenkaan, vain kuivaharjaus ensin Tanned Fleshillä sekä sen jälkeen vielä hennosti Usbhati Bonella. Alustan reunat on maalattu mulle uudelle maalilla eli harmaalla Mechanicus Standard Greylla. Oikein pätevän näköinen maali. Näin tällä kertaa, loppuviikosta sitten taas uusia figuja maaleissa, pelejä ei tälle viikolle muiden kiireiden keskelle osu.

Noppatorni, 10.2.2017


img_7335

Warbases Tower Modular

img_7337

MDF-Torni, johon askartelin kapalevystä pihan

img_7338

Katon (päällystetty muropakettimenetelmällä samoin kuin pihamuurin yläosakin) saa näppärästi irti

Kaikenlaista kiirettä ja muuta tekemistä on piisannut viime aikoina, kuten esimerkiksi mökkiviikonloppua lautapelien, kavereiden, oluen ja saunan kanssa, jälkikasvun sairastelua, pelailua, huonoja yöunia, yleistä väsymystä ja sen sellaista. Tuli nyt siis yli viikon tauko kahden kirjoituksen väliin, vaikka aiheita olisi kyllä ollut heti alkuviikostakin. Paikkaillaan tilannetta nyt, Maalaushaasteen kolmas bonuskierros oli (Home) Terrain, johon askartelin tällaisen Warbasesin tornin, jota hieman muokkailin.

Vähän tuli kiire, kun olin mennyt sekaisin aiheista, mutta valmista ja aika näyttävää tuli kuitenkin. Isolla pensselillä vaan töihin ja tällaista tuli. Torni oli siis suurilta osin rakennettu jo etukäteen, ikkunat ja muuta pientä oli liimaamatta, mutta muuten pääsin melkein heti maalaamaan. Maalasin koko tornin ensin Ushbati Bone -maalilla, jonka päälle vetelin runsaasti valkoista. Lopputuloksena siis valkoinen torni, joka näyttää kuitenkin vähän eläneeltä ja kärsineeltä, sellaista rapatulta seinältä, mitä ei ole pariin vuoteen kunnostettu. Seiniin lisäsin muutaman pahvista leikatun ”tiilen” sekä hieman tekstuurimaalia, jotta sain niihin vähän eloa. Nurkkia olisi pitänyt työstää vielä vähän enemmän, nyt MDF-levyjen saumat näkyvät paikoin vähän liian hyvin. Irtotiilien lisäksi myös katto ja muurinharja on tehty hyväksi havaitulla ”muropakettitekniikalla.”

Varsinainen jippo tornissa on kuitenkin se, että katon saa irti. Ja koska rakensin muurin ympärille pihan ja sahasin yhden seinän poikki, niin tornin sisälle voi näppärästi heittää nopat, jotka kierivät sitten ramppia pitkin pihalle. Nyt voi nopat heittää kivasti pelilaudalla murehtimatta figujen kolhiintumisesta tai rumista pahvilaatikoista. Ranneliikkeistäkään ei tarvitse huolehtia, noppatornin pitäisi satunnaisuutta lisätä ihan mukavasti. Mutta kyllä ne tuplaykköset silti voi tulla…

Noppatorni

Noppatorni

Tällaista siis tänään, tornihan valmistui jo viime viikon torstaina, joten hyvän aikaa kesti ennen kuin pääsi täällä julkisuuteen. Huomiseksi koitan kirjoittaa pikaisen raportin keskiviikon AoS-pelistä ja sunnuntaille lupailen kuvia uusista maalatuista figuista.

Sekalainen seurakunta, 27.1.2017


img_7317

Dwarf Miners

img_7318

Värikkäät kaivoskääpiöt

Tässä taas viimeisimmän viikon satoa Maalaushaasteen osalta. Ensi alkuun neljä kaivoskääpiötä kääpiöarmeijaani. Näiden tulokkaiden myötä ryhmän koko on 9, kunhan joskus saan komentoryhmän maalattua, niin saan sopivan 12 vahvuisen yksikön pelikentälle.

Nämä jatkavat triadi-väriteemaa, jonka kaivoskääpiöille aloitin Marrasmaalauksen aikaan. Nyt yhdistelin sinistä, punaista ja keltaista siten, että vaikka kääpiöt olisivat samasta muotista, niin värityksen puolesta olisivat identtiset, joskin kuitenkin mukavasti yhtenevät. Mukavan näköinen porukka näistä tuli, olen ihan tyytyväinen.

Seuraavat kaksi taistelijaa ovatkin sitten hyppäys ihan muualle, eli pari militian jäsentä Espanjan sisällissodan ajalta republikaanien riveistä. Ne ovat niitä kavereita, joilla ainoa univormuun viittaava oli sininen haalari, jos sitäkään. Onnistuin kuitenkin rajoitetulla värimäärällä pitämään nämä kaksi kaveria samanhenkisinä, vaikka vaatetuksessa onkin pientä eroa.

Näille tein taas silmät Ushbati Bonella valkoisen sijaan ja olen kyllä tyytyväinen lopputulokseen. Täytyy jatkossakin muistaa tehdä näin, niin ei tarvitse murehtia valkoisista mulkosilmistä.

img_7320

Empress Miniatures Spanish Civil War Republican Militia

img_7321

Espanjan sisällisodan militiaa

Nämä ovat siis niitä Empress Miniaturesin figuja, jotka tuossa jokin aika sitten tilasin. Oikein mukavia maalattavia, ei ylimääräistä (tarkoituksellista tai tarkoittamatonta) ryönää figuissa, mutta mukavasti yksityiskohtia. Näiden kahden lisäksi maalasin kolmannenkin osallistumismaksuksi Maalaushaasteeseen, mutta se pääsee julkisuuteen sitten vasta myöhemmin. Nämä realistisen oloiset figut ovat ihan toista maata maalata kuin GW:n jättipäiset ja -kätiset pökkelöt, jotka uivat kalloissa, ketjuissa ja muissa yksityiskohdissa – valmista tulee melko nopeasti, vaikka näidenkin kanssa tein aika lailla huolellista työtä normaaliin tasooni verrattuna.

Yksi huomionarvoisa seikka näissä figuissa on alusta. Nuo figut tulevat tuollaisen pienen metallialustan kanssa, joka on siis kiinteä. Liimasin nämä prikoille, jotta pysyvät paremin pystyssä ja niin edelleen. Lähdin testaamaan uutta tekniikka, eli GW:n texture-maaleja. Tai siis yhtä. Tuo kyseinen maali kutistuu kuivuessaan ja luo siten halkeamia ja rakoja. Haittapuolena on se, että alusta tarvinnee sitä ennen maalata sopivalla värillä, ettei sitten valkoinen paista sieltä läpi. Tökötin kuivumisen jälkeen väripesu ja kuivaharjaus, jonka jälkeen alusta on valmis. Melko näppärää ja toimivaa. Täytyy seuraaviin alustoihin vaan laittaa tavaraa paksummin tai tasoittaa muutoin alustojen reunat, jotta tulee parempaa jälkeä. Värien kanssa pitää myös vähän leikkiä, mutta toistaiseksi vaikuttaa lupaavalta.

img_7327

Lord Aquila, Chaos Lord

Lord Aquila

Lord Aquila

Viimeisenä Lord Aquila vuodelta 1986, joka pääsi Chaos Lordiksi Slaves to Darkness -armeijaani. Alusta valmistui parahultaisesti tämän viikon matsia varten, viime viikolla mentiin vielä tilapäisellä alustalla. Värit ovat samoja kuin muillakin kaaossotureillani, punaista metallia ja mustaa. Aseen varsi ruskealla ja kypärän kotkakoriste kullalla, jota hieman kirkkaammalla metallilla harjasin. Tuli aika lailla erinäköistä kuin aiemmista kultakypäristäni.

Samoin kuin kaaossoturien kanssa, niin en ole kovin tyytyväinen kuitenkaan tuohon metallinpunaiseen väriin, haluaisin jotain tummempaa, mutta eipä nyt ole tarjolla. Lisäksi kun noita on jo yli 30 maaleissa, niin ei jaksaisi lähteä muuttamaan. Eikä tuo pelikentällä ihan noin vaaleanpunaiselta näytä, mutta ei kyllä miltään Khornen suosimalta verenpunaiseltakaan.

Mutta joo, yksinkertainen maalaus oli tämäkin, jatkoa kaaossotureille seuraa, sillä seuraava peli olisi kooltaan jo 1000 pistettä ja viimeinen ottelu 2000 pistettä. 1000 alkaa olla melkein kasassa, mutta 2000 onkin sitten tiukempi paikka. Katsotaan mitä saan valmiiksi. Huomenna koitan kirjoitella tämän viikon ottelusta pienehkön raportin.