Age of Sigmaria, 31.3.2020


Tässäpä taas maalauksia, tällä kertaa huomion keskipisteenä Age of Sigmar ja enemmän tai vähemmän Anvilgard-armeijani.

Ensin pari Endless Spelliä, en näiden nimiä muista. Lentäviä miekkoja ja lentäviä rattaita. Nämä laitoin laava-alustoille ja tuo maaginen efektikin noissa pyrkii olemaan jonkin sortin maagista tulta. Toimii jossain määrin.

Sitten jo viime kesänä aloitettu Dreadlord on Black Dragon eli jo monissa liemissä keitetty Rinos Wildbringer on nyt vihdoinkin valmis. Eipä tuossa mitään kovin ihmeellistä, kovasti kuivaharjausta ja Contrast-maaleja. Oli kyllä aika työläs maalattava kokonaan koottuna, ratsastajan kanssa en päässyt maalaamaan ihan niin kuin olisin halunnut, mutta ehkäpä tuo lohikäärme kerää päähuomion ja siitä tuli ihan nätti.

Alimmaisena sitten jo reilu viikko sitten valmistunut naisritari, samanlainen figu, jonka maalasin Oldhammeriksi. Jostain syystä minulla oli näitä kaksi, eikä mitään hajua, että missä läjässä ne ovat minulle tulleet. Sääntöjenkin suhteen täytyy vähän miettiä. Kyllä tämäkin varmaan Anvilgardiin menee, vaikka vähän on vapauksia väreissä, ehkäpä ne kuvastavat jotain henkilökohtaista heraldiikkaa, joka on mennyt Rinokselta läpi.

Tämän figun kanssa kokeilin myös lähinnä historialliselta puolelta tutuhkoa noppakoteloa. Eli alustassa on mdf-levystä tehty pieni lokero, johon pienenpieni noppa mahtuu. Ajatus on tätä kuitenkin jonkun sortin sankarittarena käyttää, joten kestokykyä on yhtä haavaa enemmän. Noppaa pyörittämällä saa sitten sen hetkisen vahinkotilanteen näkyville eikä noppakaan pääse vahingossa unohtumaan hahmon liikkuessa eikä vierähtämään väärään asentoon. Vähän vaatii askartelua ja suunnittelua tuon alustan kanssa, mutta eiköhän sen saa useimpiin alustoihin maastoutettua. Koitan jatkossakin useampihaavaiset hahmot käsitellä tällä tavoin. Katsotaan nyt, että koska pääsee pelaamaan ja kokeilemaan käytännössä.

Oldhammer, 25.3.2020


Naisritari

1987

Oldhammer

Tässä taas muutamia valmistuneita figuja. Nämä ovat Maalaushaasteellisista syistä lähinnä maalattu Oldhammeriin sopiviksi. Toki tykkään muutenkin vihreistä neliöalustoista, joten ei se ainoa syy ollut.

Tässä ensin naispuolinen ritari vuodelta 1987, en sen tarkemmin ole vielä kyennyt selvittämään, että kuka tämä sankaritar on. Metallinen lätyskä oli sen verran kärsinyt, että en saanut muuta selvää kuin GW ja 1987. Enkä tähän hätään edes muista, että mistä olen tämän kyseisen figun saanut. Jossain figuläjässä varmaankin tullut mukana, mutta yhtään ei ole hajua, että mistä. Saatika siitä, että millä säännöillä tätä käyttäisi…

Norse Dwarfs, 1987

Seuraavaksi kolmikko kääpiöitä, vuodelta 1987 nämäkin. Kaikissa lukee Norse Dwarf ja minulla on hämärä muistikuva, että olen ostanut nämä jo vuosia vuosia sitten eräässä kääpiöfiguläjässä, mutta sen tarkemmin en osaakaan sitten enää sanoa. Jousiampujakääpiöitä harvemmin enää näkee, ainakaan Faba-maailmassa. Lotrissahan niitä piisaa ja varmaan muuallakin, mutta jalkajouset ja mustaruutiaseet lienevät ne tyypillisimmät valinnat nykyään.

Jousiampujakääpiöitä

Kääpiöt ja vuori

Contrast-maaleilla nämäkin yllättäen tulivat lähinnä maalattua, vaikka toki panssarit tulikin maalattua perinteisin metallimaalein. Silmien kanssa tuskailin, vähän suttuiset niistä tuli, mutta kelvannevat.

Maalailuja, 12.3.2020


Catti-Brie

Catti-Brie

Tässä pikaisesti maalauksia viime viikoilta. Ensi alkuun vähän väriä luolastoihin eli figuja The Legend of Drizzt -peliin. Nämä on melko lailla Contrasteilla maalattuja metallisosia ja lattiaa lukuunottamatta. Vähän ehkä siis erilaisia kuin aiemmat maalaukseni tähän peliin, mutta eiköhän ne siellä laudalla mene.

Neljä sankaria

Wulfgar, Bruenor, Artemis, Regis

Kolme haamua

Hypnotic spirits

 

Koko porukka

Kuuskytlukulaista henkeä asussa

Hugo Solomon, Crooked Dice

Ja sitten lisää, viimeiset Crooked Dice -figuni ovat nyt maaleissa. Tässä ensin Hugo Solomon, komeaviiksinen agentti tai joku sellainen. Ja sen jälkeen neljä apinaa. Nämä kun laittaa vastaan vaikka Danger 5:tä tai liskonatseja, niin tulee varmasti hyvä peli! Contrasteilla lähinnä nämäkin.

Simian Minion, Crooked Dice

Planet of the Apes?

Hugo Apinoiden planeetalla?

Blood Bowl -peikko, 2.3.2020


Blood Bowl Troll

Battle for Skull Pass Troll

Peikko

Tässä taas yksi nopea maalauskirjoitelma. Battle for Skull Pass -laatikon peikon maalasin viime viikolla valmiiksi. Tarkoitus olisi käyttää tätä Blood Bowlin peikkona, mutta kun en tähän mitään muutoksia tehnyt, niin menee alkuperäisessäkin tarkoituksessaan, mikäli tarpeellista. Aika hätäinen maalaustyö tämä lopulta oli, eniten vaivaa aiheutti vihreä väri, kun minulla ei ollut enää käyttökelpoisena sitä GW:n örkinvihreää Base-maalia. Onnistuin kuitenkin värejä sekoittelemalla ja kuivaharjaamalla saamaan aikaan kivan lopputuloksen. Ihan örkinvihreähän tämän ei tarvitse olla, koska on peikko, joten sinällään ei tarvinnut olla turhan tarkka. Vähän jäi sotkuja ja suttuja, mutta halusin tämän nopeasti valmiiksi maalaushaastetta varten, johon tarvittiin esimerkiksi kivellä aseistautunut figu. Sitähän tämä on. Itse kiveenkin olen muuten tyytyväinen, tuli hyvänvärinen.

Samurait, 25.2.2020


Yasuke

Samurai-nelikko

Hiljaksiin tippuu uusia maalauksia, koitan edelleen vähintään kerran viikossa jotain saada julkaistua. Tässä samurai-figuja viime viikolta. Maalaushaasteessa on tänä vuonna vähän erilainen bonus-systeemi, enkä sitä nyt tässä käy enempää läpi. Tämän ryhmän idea on kuitenkin esitellä figuja, jotka on hankittu sen jälkeen, kun maalaushaaste julkaistiin. Ja nämähän tulivat tuossa muutama viikko sitten, kuten tarkkaavaisimmat lukijat muistavat.

Vasemmassa yläkulmassa on Yasuke, ModelBoxin omaa sarjaa. Kyseessä on Japanin ensimmäinen ulkomaalainen samurai, taitaapi olla afrikkalaista verta. Hänestä ei nyt tullut kovin hyvää kuvaa näemmä otettua, vain ryhmäkuvia ja tuo selkäkuva. Hattukin varjostaa pahasti silmiä. Tämä oli aika kookas figu, isompi kuin nuo muut. Rohkaistuin kokeilemaan hieman vapaalla kädellä maalailua tuohon vaatteen alareunaan ja onnistuin mielestäni aika hyvin, vaikka oikeasti nuo kuviot eivät varmaankaan laskostuisi noin nätisti.

Footsore Miniatures Samurai

Steel Fist Miniatures samurait

Tässä vasemmalla on sitten kaksikko Steel Fist Miniaturesilta. Metallisia figuja, joilla oli irtonaiset päät ja aseet, joita sai hetken aikaa sovitella paikalleen. Oikealla puolestaan Footsore Miniaturesin samurai. Ihonväri saattaa näillä kavereilla olla vähän turhan tumma, mutta tällä mennään. Lisäksi näissä kuvissa nuo alustojen reunat ovat vielä siistimättä, huomasin vasta ottaessani kuvia.

Mitä nyt hieman tein tutkimusta internetistä, niin aika värikkäitä ja tavallaan kirjavia vaatteita nämä käyttivät. Monesti värimaailma oli jotain sellaista, mitä en itse kuvittelisi toimivaksi ollenkaan, joten aika luovasti kaivoin vähemmän käytettyjä maaleja varastosta esiin ja huiskin paikalle. Toki käytin myös uusia Contrast-maaleja. Monet värimaailmat toivat mieleen Space Marinet, monilla oli melkein yksivärinen asu ja vain muutama yksityiskohta eri värillä.

Tienviitta

Challenge Islandin tienviitta

Lopuksi vielä pieni bonus, maastoa kun yleensä ei koskaan ole tarpeeksi. Tai jos onkin, niin se on jotain tunteita herättämätöntä ja yleispätevää. Tässä kuitenkin näppärä tienviitta, joka tuo väriä ja tarinaa moneen pelipöytään. Paikannimet viittaavat tuon maalaushaasteen lisätehtäviin, mutta yleispätevät maastonmuodot tarkoittavat, että tämän voi sovittaa melkein minne vaan. Balsasta askartelin viitat ja varsi on joku muovikeppi, jonka olin joskus laittanu talteen. Koko komeus seisoo 25-millisellä alustalla ja on koristeltu kalloilla.

Nelikko etsii reittiä

Loppuun vielä ryhmäkuva samuraista ja tienviitasta.

Wonger jousiampujineen, 18.2.2020


Lady Wonger

Komentaja jousiampujineen

Tällaisetkin valmistuivat tuossa jo tovi sitten. 16 vanhahkoa muovista bretonnialaista jousiampujaa sekä yksi vanha sankari heitä komentamaan. Komentaja on ilmeisesti DungeonQuest-figu tai Talisman-figu tai jotain sellaista, voi olla että on ollut monessakin yhteydessä. Wonger kuitenkin luki alustassa ja sitä nimeä hän saakoon kantaa. Hän kantaa myös kilpeä, jonka oletan olevan kutakuinkin oikeanlainen. Vasemmassa kädessä oli siis figussa sellainen pylpyrä valmiina, joten etsin tuollaisen kilven, jossa oli keskellä pylpyrän kokoinen reikä. Jotain tuohon kilpeen olisi voinut maalatakin, mutta en sitten lopulta inspiroitunut tarpeeksi.

Jousiampujat

Sinikeltainen porukka rivissä

Värithän näillä ovat sinikeltaiset, eli sinistä ja köyhän miehen kultaa, kuten Hammerhalin joukoille siis sopii odottaa. Cities of Sigmarin Hammerhal-sääntöihin nämä joukot eivät taivu, mutta tarkoitus onkin näitä käyttää yleisenä Order-armeijana muiden sinikelta/kulta-joukkojen kanssa. Saa näppärästi vähän minkä tahansa figun Age of Sigmrin maailmaan, kunhan vähän selvittelee Warscrolleja ja tarvittaessa käyttää luovuuttaan. Näille joka tapauksessa säännöt löytyy, tai siis noille jousimiehille. Lady Wonger käyttää Noble Champion -sääntöjä.

Wonger

Pääpiirteissään Contrast-maaleilla maalattu, kultaiset osat toki metallilla. Melko nopeasti nämä valmistuivat, vaikka toki 16 jousiampujan maalaamisessa oli urakkaa ja kaikenlaista korjattavaa toki löytyi, joten sinällään meni aikaa. Mutta yhtä figua kohti melko vähän, veikkaisin.

Ogroid Thaumaturge ja Tzeentch Flamers, 12.2.2020


Flamer of Tzeentch

Ogroid Thaumaturge

Tällaista kirjavaa sakkia tarjolla tällä kertaa, eli Tzeentchin demoneita sekä taikova taistelijakarju. Nämä maalasin jo tuossa pari viikkoa sitten vissiin. Lopulta menivät aika vauhdikkaasti lähinnä Contrast-väreillä, vaikka aika pitkään saivat alunperin odotella maalausjonossa, kun ei ollut oikein ideaa eikä varmuutta ideoinnin toimivuudesta. Lopulta luotin Contrast-maalien toimintaan ja tartuin toimeen ostettuani tuollaisen violetin tai pinkin sävyisen maalin. Vähän jouduin tuohon Thaumaturgeen laittamaan kultamaalia ja kuivaharjaamaan sinisiä osia vähän vaaleammiksi, jotta tuli hyvä. Tyytyväinen olen lopputulokseen, varsinkin kun miettii käytettyä aikaa. Contrast-maaleilla on kyllä aikansa ja paikkansa, näihin sopivat mainiosti.

Tzeentchin kirjava poppoo

Seitsemän Flameria

Selkä ja häntä

Sinertävää on

Nyt kun näitä valmiina katselee, niin huomaa, että näissähän on aikalailla selkeä kolmivärimaalaus, sininen, punainen ja keltainen, joka lähtökohtaisesti pitäisi olla aika toimiva värimaailma. Eipä siis ihme, että kirjavuudesta huolimatta näyttää ihan toimivilta.

Danger 5, 7TV, 5.2.2020


Crooked Dice: Danger 5 etc

Crooked Dice Danger 5 Hitler

Parin viikon takaisia maalauksia tässä. Crooked Dicen valmistamia figuja heidän 7TV ja Danger 5 -peleihinsä. Viime vuonna maalasin Danger 5 -aloituspaketin figuista 5, tässä lopu kolme. Näiden lisäksi kaksi muuta figua, Time Lift Security Guard ja Scientist.

Crooked Dice Scientist

Käytin aika paljon Contrast -maaleja näissä, mutta myös perinteisiä maaleja ja tekniikoita. Vähän helpotti se, että näillä ei ole mitään yhtenäisiä univormuja varsinkaan niiden aiempien figujen kanssa, joten värisävyjen ei tarvinnut olla ihan oikein. Aseetkin päädyin maalaamaan Black Templar -Contrast -maalilla, se kun ei lopulta juurikaan eroa harmaalla kuivaharjatusta mustasta tässä skaalassa. Samaa mustaa sai Hitler melkein kauttaaltaan, ehkä vähän tylsästi, mutta mustan eri sävyjä eri materiaaleina on aika työläs maalata. Musta tukka, musta nahkatakki, mustat housut, mustat saappaat ja musta konepistooli. Ja mustat viikset.

Hitlerin koira meni myös melko nopeasti melkein yhdellä värillä, Gore Grunta Fur oli tällä kertaa Contrast -väri, jota vatsan puolelta kuivaharjasin parilla värillä. Sitten vain kaulapanta, nenänpää ja kieli pienellä pensselillä.

Tiedemies oli kaupanpäällisfigu, niitä Crooked Dice yhteen aikaan tarjoili, kun osti figuja joidenkin kampanjoiden yhteydessä. Tähän tuli käytettyä aika paljonkin värejä ja aikaa, verrattuna siis noiin kahteen edelliseen. Sain mielesäni ihan tyylikkään heijastuksenkin tuohon lasipulloon, jotan hän pitää kädessään.

Crooked Dice Time Lift Security Guard & Scientist

Time Lift Security -tyyppi on myös kaupanpäällisfiguja. Maalasin hänet vähän samoilla väreillä kuin Danger 5 -univormut, vaikka hän selkeästi onkin ihan eri porukkaa. Mutta ehkä hän on soluttautunut osastoon jonkun aika-ongelman takia… Varsin simppeli figu oli lopulta maalata, niin kuin monet muutkin näistä. Tietenkin tuo non-heroic scale tekee paljon, ovat paljon pienempiä ja sirompia kuin AoS-figut nyt esimerkiksi. Eikä ole tungettu yksityiskohtiakaan samalla tapaa.

Crooked Dice Danger 5 -hahmoja

Ja sitten vielä tuo viimeinen Danger 5 -figu, eli lintupäinen Chestbridge, joka on käsittääkseni porukan jonkunlainen pomo. Häneenkin valitsin samoja värejä kuin muuhun Danger 5 -porukkaan, joskin hänen varustuksensa on muutoin vähän erilainen. Tällaista tällä kertaa, seuraavaksi sitten taas jotain ihan muuta.

Magma Hounds, 28.1.2020


Magma Hounds Kill Team

Tässä tuotoksia viime viikolta, eli kuusi Chaos Space Marinea Kill Team -kampanjaamme. Nämä pojat ovat Magma Hounds -porukkaa, ei mitään itse keksittyä, vaan ihan ”oikeita.” Jossain tarinoissa nämä on mainittu, ovat myöhempien aikojen loikkareita, eli Renegades. Eivät suoranaisesti palvo mitään kaaosjumalaa, vaan ovat siinä mielessä kaikkiruokaisia. Sopivat hyvin siis omiin tarkoituksiini, tähän kun on tarkoitus ympätä kaikenlaista, mitä satun käsiini saamaan. Kill Team -säännöt toki asettavat vähän rajoitteita, mutta mennään millä mennään.

Magma Hounds

Väriteema on siis tuollainen violetin ja kullan yhdistelmä, mikä näyttää ihan kivalta eikä ole liian työläs maalata. Aseet ja tupsut sitten mustalla, sarviin vähän ruskeaa ja sitä rataa. Olkapäihin ikonit maalasin ihan käsin, vaihtelevalla menestyksellä luonnollisesti. Tuon mustan koiran kallon takana pitäisi olla kellertävänoransseja liekkejä, mutta eivätpä ne kiiltävästä kullasta juuri erotu.

Vanhaa metallia uudessa kuosissa

Kaikki figut ovat siis metallia, joskin muovirepuin ja osin muinkin varustein. Parilla sankarilla on tuollainen demoninen saksikäsi, sääntöteknisesti käytän niitä sahamiekkoina. Lippumiehen ikoni taitaa olla Fantasy Battle -puolelta. Eturivin vasemmanpuoleinen on ikivanha, luultavasti Rogue Trader -ajoilta.

Ihan täyttä sadan pisteen Kill Teamiä näistä ei saa, joten täydennyksiä pitää maalata, mutta vaikka figuja vielä onkin, niin reput ja kädet ovat loppu. Ensimmäiseen peliin otin lisukkeeksi vanhoja kultisteja, jatkossa koitan täydentää myös Terminaattoreilla.

Wose Priestess, 15.1.2020


Mithril Miniatures Wose Priestess, MM249

Wose papitar

Tällainen figu päätyi osallistumismaksukseni tämän vuotiseen maalaushaasteeseen. Lähinnä valinta muodostui sillä, että minulla oli näitä kaksi samanlaista, jotka molemmat olin saanut joko hyvin edullisesti tai täysin ilmaiseksi. Kahta tällista en kuitenkaan usko tarvitsevani (ainakaan hetkeen) LotR-peleihini, joten tämä kelpasi mainiosti tähän tarkoitukseen.

Harmillisesti figuuri on vähän nopeasti maalattu ja käsivarteen taisi jäädä roskametalliakin, joten ei näytä niin kauniilta kuin pitäisi. Vähän täytyy ehkä tuota alustan reunaa ainakin korjata ja ehkä tuota kaulakorua parantaa myös, mutta katsotaan kuinka käy. Ei kuitenkaan ihan huitaisten tehtyä viitsisi…

Drúedain-papitar

Maalaushaaste 10 osallistumismaksu

Värit ovat aika selkeät, ihonvärinen iho, keltainen koru ja musta tukka. Kepakko ja lannevaate ruskealla ja siinäpä ne tärkeimmät. Kuvat eivät ole kovin hyviä, on tässä vähän remontti kesken kotosalla, joka vaikuttaa harrastustoimintaanikin jonkun verran. Lähinnä ajan, mutta vähän myös tuon kuvaamistilan kanssa.