Jatkoajalta pronssipeliin, 4.5.2016


Keväisellä Kerttu Areenalla nähtiin kauden ensimmäinen välieräottelu New Orc Rangersin ja Sigevifin välillä. Rangersillä oli hieman pelaajahuolia ottelun alla, linjamiehet Grung ja Grang eivät olleet pelikykyisiä. Grangin loukkaantuminen oli sen verran paha, että hänelle ei nähty tulevaisuutta joukkueessa, ja veljekset Kuurt ja Krek Wall värvättiin joukkueeseen. Katsojia kertyi 21 000, joista selvähkö enemmistö kannatti ihmisiä. Muutenkin Rangers oli alakynnessä, joten tuttu kokki ja pari veritypyä suuntasi joukkueen huoltoalueelle. Rangers pääsi aloittamaan pelin hyökkäyksellä.

Kokki keitteli pienet keitokset ja ilma oli kaunis. Pieni tuulenvire nähtiin ilmassa ja pallo leijailikin hyvin lähelle Rangers-heittäjä Lobb Longwayta. Koko ottelua leimannut kankeahko ja kevyt taklauspeli alkoi jo heti ensi hetkillä, mutta jonkunlaista hyökkäystä saatiin kuitenkin aikaiseksi oikeasta laidasta. Rangersin vikkelät ja kovanyrkkiset juoksijat olivat koko lailla pimennossa ja päätyivät melko runsaslukuisina heräämönkin puolelle yleisön suosiollisella avustuksella. Örkit tekivät pienen suunnanmuutoksen ja rakensivat hyökkäystä keskeltä, mutta laidasta vapautunut lumipeikko teki tämän suunnitelman tyhjäksi. Toisaalla Darrog onnistui tyrmäämään yhden tytöistä liki kuoliaaksi, mutta joukkueen apteekkari parsi hänet kuntoon. Pallo päätyi Sigevifille, joka lähti parin pelaajan kanssa karkumatkalle. Örkit ehtivät hyvin mukaan jarruttamaan hyökkäystä ja lisäapujen saapuminen paikalle onnistuttiin estämään, mutta kun karkuun juossutta tyttöä ei saatu millään nurin (päinvastoin häntä taklatessa päädyttiin itse nurmeen), niin ensijakson loppu näki Sigevifin johtomaalin.

Rangers sai heräämöstään kaikki pelaajat kentälle, kun lähdettiin kääntämään puolustusta hyökkäykseksi. Pallo leijaili kevyessä tuulessa liki keskiviivalle ja puolituiskokki jatkoi hämmentämistään. Tällä kertaa Sigevifin taklauspeli ontui pahasti ja pallo jäikin melko lailla vapaaksi laitaan. Darrog tirpaisi toisen tytön sairaalakuntoon pikkuvamman kera ja pallo napattiin kyytiin. Oikeassa laidassa taisteltiin kovasti ja pitkään, pallo vaihtoi omistajaa ja lyöjät iskuja. Yksi tytöistä törmäsi vauhdilla Reaghorin nyrkkiin ja päätyi paikattavaksi kentän laidalle. Häntä ei taideta saada pelikuntoon seuraavaan otteluun. Rangers pääsi pikkuhiljaa niskan päälle, kokki sekoitti sen verran Sigevifin valmennusjohtoa, että kovin paljoa ei kentän laidalta pystytty huutelemaan. Tyttöjäkin alkoi kertyä kiihtyvällä tahdilla heräämön puolelle ja Rangers saikin pallon jo maalintekoetäisyydelle. Tässä kohtaa kontrolli puri eikä tasoitusmaalia tehty heti, vaan odoteltiin ajan kulumista ja jatkoaikaa. Tytöt hieman ahdistelivat, mutta lähinnä päätyivät nurmeen. Lobb Longway lopulta siirtyi maalilinjan paremmalle puolelle aivan viime hetkillä tasoittaen pelin.

New Orc Rangers - Sigevif

New Orc Rangers – Sigevif

Jatkoaika alkamassa

Jatkoaika alkamassa

Jatkoajan alkaessa jännitettiin kokoonpanojen suhteen, Sigevifillä ei ollut varsinaisen peliajan päättyessä kentällä kuin viisi tai kuusi pelaajaa, mutta saivat lopulta kentälle kahdeksan. Rangers sai täyden kentällisen, mutta joutui puolustusasemiin. Sigevif-valmennuskin heräsi ja psyykkasi joukkueensa parempaan lentoon jatkoajalle. Rangers-valmentaja puolestaan oli viisaasti säästellyt keuhkojaan ja hänellä riitti vielä hieman puhtia.

Sigevif ryhmittyi epäsymmetriseen muodostelmaan ja onnistuikin heti työntämään Ugg Fastin yleisöön. Rangersin tasaisesti levittynyt puolustuskuvio joutui heti siirtymätaipaleelle pitääkseen tytöt kurissa. Jonkun aikaa tässä onnistuttiinkin, mutta vaisu taklauspeli nosti taas päätään – molemmat joukkueet taisivat olla väsyneitä. Yksi nappiin mennyt Sigevif-vuoro avasi kuitenkin hyvät mahdollisuudet heille edetä finaaliin.  Kun sitten karkuun päässyttä pallonkantajaa taklaamaan lähtenyt  örkkipelaaja näki jälleen sen tutuksi tulleen kallon, niin tytölle ei löytynyt enää pysäyttäjää. Sigevifille siis 2-1 -voitto ja Rangers pronssipeliin. Altavastaajana otteluun lähtenyt Rangers miellytti kuitenkin faneja sen verran, että katoa ei käynyt ja kassaankin saatiin 40 000 kolikkoa. Fou Speed valittiin jostain syystä pelin parhaaksi Rangers-pelaajaksi. Pronssipeliin päästään täydellä kokoonpanolla eikä mitään lisäharjoittetakaan ole luvassa.

Ottelua leimasi ainakin Rangers-puolelta alussa pieni hajamielisyys ja uneliaisuus, edellisestä pelistä oli sen verran aikaa, että oli vähän hakemista. Toki niitä kallojakin tuli roppakaupalla. Block-kykyiset vastustajat, joilla oli sitten kaikenlaista Frenzyä ja Stand Fastia ja Fendiä aiheuttivat myös pieniä ongelmia. Toisella jaksolla sitten peli alkoi sujua ja noppakin pyöri mukavammin, mikä näkyi tuloksessa. Jatkoajasta olisi voinut tulla hyvin toisenlainen, jos Rangers olisi päässyt hyökkäämään, mutta puolustusasetelmassa vajaalukuinenkin vastustaja pystyi käyttämään nopeutensa hyväkseen. Yksi nappiin mennyt vuoro toki auttoi paljon. Tuli niitä kalloja vastapuolellekin, mutta ei ihan sellaista määrää. Peli oli kuitenkin hieman hapuilevaa, joten ansaitusti pronssipeliin. Vielä on kuitenkin mahdollisuus mitalisijoille avauskaudella, joten Rangers lähtee kovasti psyykattuna viimeiseen otteluun.

Mainokset

Armottomat turpakäräjät, 2.3.2016


Eilen Bunkkeri Areenalla ottivat toisistaan mittaa Sigevif ja New Orc Rangers. Sää oli tyypilliseen tapaan mukavan puolipilvinen. Sigevif oli ennakkosuosikki ja keräsikin lehtereille huimat katsojamäärät, 23 000 katsojasta vain 6 000 oli örkkien puolella. Taistoa tasoittaakseen NOR sai riveihinsä tutut tähtipelaajat Scrappa Soreheadin ja Bomber Dribblesnotin sekä loitsukirjaan tarkemmin syventyneen velhon. Lisäksi puolituiskokki keitteli keitoksiaan.

Keitoksista ei kuitenkaan ollut sanottavaa hyötyä, sen verran erilaiset aromit taitaa örkeillä, pohjannaisilla ja puolituisilla olla. Sigevif lähti hyökkäämään ja örkit potkaisivat korkean kaaripallon, jonka alle neitokaiset ehtivät. Örkkilinjasta tultiin läpi ja vaikka velho onnistuikin kaatamaan tulipallollaan kaikki neljä karkuun päässyttä tyttöstä ei örkkien pallonnosto kuitenkaan onnistunut. Ugg Fast tyrmättiin ottelusta ulos. Naarasnäppeihin pallo tarttui ja peli oli nopeasti 1-0. Tuuli puhalteli sen verran örkkien lähtiessä hyökkäykseen, että Sigevif-aloitus meni pitkäksi. Pallo saatiin kuitenkin kammettua jälleen neitokaisille ja he pyyhälsivät laidasta läpi. Bomber näki tilaisuutensa tulleen ja odotti kärsivällisesti kuinka häntä häirinneet neitokaiset torpattiin nurmen pintaan tai ainakin riittävän kauas. Mustaörkkikin juoksi oikein vauhdilla viimeisen häiritsijän pois viereltä. Tiukka keskittyminen ja pommi tipahtaa omiin jalkoihin tyrmäten vieressä olleen örkin toipumistuvalle. Eivät tytöt sitten enää aikailleet, vaan tekivät 2-0 -maalin. Jakson lopuksi neidot potkaisivat vielä korkean pallon, jonka alle Lobb Longway ehti. Hän onnistui heittämään sen kolleegalleen muiden pelaajien keskittyessä lyömään toisiaan vailla suurempaa menestystä.

IMG_6933

Päätöshetki

Lopputilanne

Lopputilanne

Toisella jaksolla puolituiskokki muutti sen verran reseptiä, että hyvin pientä sekaannusta saatiin vastustajien leiriin. Vähemmän yllättäen pallo potkaistiin jälleen korkealle ilmaan. Keskikentälle saatiin aikaan aikamoinen joukkotappelu, pallo pomppi sinne tänne ja pelaajat molemmin puolin tutustuivat turpeeseen ja taukotupaan. Scrappa onnistui telomaan itsensä ulos ottelusta, pomppukeppi ei välttämättä ole maailman terveellisin kapistus pallokentällä. Lopulta Sigevif sai pallon väljemmille vesille eivätkä örkit enää saaneet nopeita neitoja kiinni, 3-0. Aikaa jäi vielä yhteen aloitukseen ja tällä kertaa örkit olivat valppaana ja kävivät samantien neitojen kimppuun. Pallon tultua alas se saatiin myös ylös. Samoin tyttöjä saatiin lyötyä alas. Thr Farball teki komean syötön Lobbille, jonka ympärille saatiin tehtyä komea häkki. Tämä tapahtui vain noin ottelun verran liian myöhään, sillä tässä kohtaa ottelu vihellettiin poikki.

Kassaan kertyi 40 000 kultakolikkoa rahaa, peruskokoonpano pysyi sen verran terveenä, että seuraavaan otteluun päästään jälleen täysilukuisina ja ottelun parhaaksi pelaajaksi valittiin jo toistamiseen tällä kaudella Grung Stoner, joka keskittyy väistöharjoituksiin seuraavan viikon.

Kauden kaksi ensimmäistä ottelua menivät melkein ilman uusintaheittoja, tällä kertaa avausjakson kahdella ensimmäisellä vuorolla meni molemmat uusintaheitot eikä siitä huolimatta saatu kummempaa aikaan. Pohjantyttöjen block-kyky piti heitä aika hyvin pystyssä ja kun niitä kalloja ja both down -tuloksia ropisi omiin taklauksiin varsinkin mustaörkeillä, niin eihän taklauspelistä tullut oikein mitään. Kun palloakaan ei juuri saatu ylös, niin torjuntataisteluksi ottelu meni. Sigevif taas pärjäsi melko lailla hyvin vähilläkin uusintaheitoilla. Totesin avausottelun jälkeen voittaneeni noppatuurilla, niin nyt voin sanoa hävinneeni. Sen verran karuja tuloksia tuli nopasta. Toki vastustajakin oli reilut 600 000 kovempi eikä 300 000:n kokki tuonut raholleen vastinetta. Maalattu velhofiguuri toimi mukavasti, mutta sen jälkeen ei pelaajilla enää riittänyt jalkoja eikä käsiä pallon pelastamiseen. Bomber ei kovin paljoa pommittanut eikä Scrappakaan päässyt oikein pomppimaan, kun meni koko peli puolustamiseksi. Casualtyjä ei saatu siis yhtään, ainoat tähtipisteet kahdesta syötöstä ja ottelun parhaasta pelaajasta. Tuli joukkueelle sentään ensimmäinen kyky. Ensi viikolla sitten Kärmiön Tutiloita vastaan uusi yritys.