Puffington päätökseen, 18.7.2019


Partio valmiina

Lähtötunnelmia

Viime viikolla saimme pitkähkön hiljaisuuden jälkeen pelattua Puffington-kampanjamme loppun. Tämän vuoden puolella ei kovin paljoa kukaan ehtinyt pelata, mutta Blardahin poppoo sai pari peliä pelattua ja sai hinattua pistemääränsä yli sadan, joten valmistauduimme päätöskahinaan. Tai siis päädyimme pelaamaan päätöskahinaa sen kummemmin valmistelematta.

Saimme neljä viidestä pelaajasta kokoon ja aloimme sommittelemaan skenaariota. Ajatus oli alusta alkaen päättää linnanvaltaukseen, mutta sen kummempia suunnitelmia ei ollut. Päätimme sitten, että kaksi suurinta joukkoa, Blardahin ja Tchednikin, lähtisivät molemmat kohti linnoitusta, jossa olisi sekalainen määrä kaupunginkaartia kahden muun pelaajan johdettavana.

Vartiosto odottaa

Hiukan suunnittelimme voittoehtoja ja erikoissääntöjä, mutta päätimme mennä vähän sen mukaan, että miten taistelussa käy. Molemmilla oli nopeasti liikkuvia yksiköitä ja lentävä yksikkö, joten hyökkääjät olivat siinä mielessä tasavertaisia, joskin Blardahilla oli selvästi isompi porukka.

Minulle tuli ensimmäinen vuoro ja lähdinkin reippaasti leipomon luota omaa laudan reunaani pitkin juoksujalkaa kohti linnaketta. Muutaman taistelijan lähetin Blardahin joukkojen lähelle häiritsemään heitä. Kuvittelin myös, että kaksi ritariani pyyhkäisisivät helposti läpi halvan jalkaväen, joten lähetin heidät vastustajan taakse. Sinnehän he sitten jumittuivat loppupelin ajaksi. Olisi ollut parempi laukata niillä kohti linnaketta. Nyt meni vähän yksinyrittämiseksi. Onnistuin toki hidastamaan Blardahia, mutta vähän turhan helposti jäi soturini jalkoihin ylivoiman alla. Mukana oli myös tuoreita vahvistuksiani, paikallisia petomiehiä, jotka toivat paikallisväriä, paikallistuntemusta sekä paikallisten luottamusta.

Yllätyshyökkäys

Lentävä huutaja-demoni luikerteli tuota pikaa muurien yli ja kohteena olleille oville, mutta kourallinen vartijoita ja muutama jousiampuja varustuksilla pitivät hänet kurissa. Samaan aikaan Tchednik pääsi koiransa Jonesyn kanssa porteilla ja alkoi sauvallaan takoa porttia varoittaen vartijoita Blardahin tulosta. Siinä sivussa poloinen vartijakin sai kaiketi vahingossa Tchednikin sauvasta (tai miekasta) ja tuupertui maahan. Samaan aikaan Puffington Muffins & Puddings Militia taisteli sekä Blardahin joukkoja että ymmärrettävästi pakokauhun alla sekaantuneita kaupunginvartion jäseniä vastaan.

Porteille asti päästiin

Alakynnessä oltiin vähän joka paikassa, Militia joutui monessa kohtaa piiritetyksi eikä ylivertaisista taidoista ollut apua massaa vastaan. Tchednik oli jo hoitamassa porteilla portinvartijankin tehtäviä, kun oikeat vahdit olivat tuupertuneet taistelun tuoksinnassa. Blardahin pääkätyri saatiin taltutettua, mutta Blardah itse koitui vaikeammaksi. Tchednik jäi pahasti Blardahin ja kaupunginvartioston väliin ja pahoin haavoittuneena piiloutui varjoihin ja ruumiiden sekaan, kunnes pääsi livahtamaan takaisin leipomolleen.

Loppuhetkiä

Käytännössä koko Militia oli lyöty ja tuhottu, samaa sai sanoa myös kaupunginvartiostosta. Blardah joukkoineen vyöryi porteista sisään ja Puffingtonin kaupunki ajautunee nyt synkkään ja syvään alakulon vaiheeseen. Tämä ei tietenkään kaikkia miellytä, joten kirkasotsaisia pelastajia saapunee kaupunkiin ennemmin tai myöhemmin.

Mainokset

Firestorm käyntiin, 9.7.2019


Ansa kiristyy

Haltiat puolustusasemissa

Tosiaan saatiin tämä Firestorm-kampanjamme käyntiin jo tuossa ennen Juhannusta, mutta raportointi on kangerrellut. Ensimmäisessä pelissämme kohtasin Hammerhalin haltioista koostuvan armeijan, joka oli aiemmin onnistuneesti voittanut Seraphonit. Minulla ei kuitenkaan ollut aikomustakaan antaa minkäänlaista voittoputken alkua, joten lähdin taisteluun (valitettavan vähän maalatuin joukoin) voitto mielessäni. Koska kampanja lähti käyntiin rivakammin kuin kuvittelin ja kaikkea muutakin tekemistä ilmaantui, valitsin armeijani suurin piirtein niin, että siinä olisi mahdollisimman vähän figuja. Ajattelin saavani ne siis edes jonkunlaiseen pelikuntoon ennen ensimmäistä peliä. Näin ei kuitenkaan käynyt, käytänössä kaikki figut olivat vasta pohjamaalissa, kolme Stormcastia oli vähän saanut väriä, mutta muuten oli valitettavan yksiväristä. Muovin sain sentään piiloon.

Taistelupaikkamme oli Tears of Fate. Skenaariomme määrittelimme vanhoilla Open War -korteilla ja siitä tulikin mielenkiintoinen väijytys kolmessa näytöksessä. Sain valita itseni hyökkääjäksi, eli tulin siis molemmilta kapeilta reunoilta. Jujuna oli se, että armeija piti jakaa tietyin rajoituksin kolmeen eri osaan, jotka sitten tulisivat kentällä kolmen ensimmäisen kierroksen aikana. Lisäksi kentällä oli kaksi objektiivia, yksi kummankin alueella, joista taisteltiin. Vastapuoli sijoitti aikamoisen haltia-armeijan keskellä oleviin raunioihin, minä laitoin hydrani vahtimaan objektiivia ja yhden ratsuväkiyksikön kiertämään vähän kauempaa.

Lohikäärme hyökkäsi

Ensimmäisellä vuorolla ei vielä tapahtunut ihmeitä, mutta toisella vuorolla vastustaja toi loputkin joukkonsa kentälle. Minäkin toin valtaosan, mutta minulla oli vielä kolmanteen aaltoon yksi ratsuväkiosasto, jolla pystyin loppujen lopuksi hyvin reagoimaan tilanteeseen. Kenraalini mustalla lohikäärmeellä pääsi heti lennähtämään iskuetäisyydelle ja tekikin ihan mukavasti tuhoa. Hydrakin pääsi tositoimiin ja muuallakin kahakoitiin. Sain toki itsekin maistaa iskuja, eli tasaisesti edettiin. Peli oli itseasiassa alkupuolella hyvinkin nopeasti päättymässä tappiooni, koska voittoon riitti molempien objektiivien hallinta vastapuolen vuoron lopuksi. Yli neljäkymmentä haltiaa vartioi toista kohdetta ja minulla oli käytänössä vain hydra. Vastustajan ratsuväki oli tämän minulta viedä, mutta reservistäni tullut viimeinen ratsuväkiyksikkö pelasti päivän. Loppujen lopuksi tämä oli vaarallinen skenaario vähälukuiselle armeijalleni.

Hydra puolustaa

Kentälle muodostui nopeasti ja vähemmän yllättäen kaksi suurempaa taistelupaikkaa, molempien kohteiden luokse. Sen lisäksi oli pienempi kärhämä vähän sivussa, johon pyrin sitomaan vastustajan joukkoja siinä vaihtelevasti onnistuen. Omia joukkojani kuoli aika lailla, mutta samalla lohikäärmeeni sai rauhassa rouskutella puolustavia haltioita. Sain sinne avuksi vielä kolme Stormcast Eternalia ratsuineen, eli Vanguard-Palladorit, jonka jälkeen taistelu siellä olikin nopeasti ohi. Samaan aikaan menetin kuitenkin oman alkuperäisen objektiivini, joten tilanne oli tasan. Molemmilla puolilla joukot olivat hyvin vähissä, tässä kun ei ollut minkäänlaista kierrosrajaa, tai emme sellaista ainakaan huomanneet.

Rauniot tyhjennetty

Minulla oli kuitenkin pieni määräylivoima ja liikkuvammat joukot, joten päätin lähettää koko armeijani vastustajan kimppuun. Valtaamani objektiivi kuitenkin pysyisi minulla, vaikka sieltä lähtisinkin eikä vastustajalla ollut oikein joukkoja lähteä molemille kohteille. Vanguard-Palladorit lähtivät myrskyn selkään ja säntäsivät taistelupaikalle, jossa Drakespawn Knightini sankarillisesti puolustautuivat vastustajan miekkamiehiä vastaan. Vastustaja pystyi kuitenkin pitämään muutamalla taistelijallaan kohteen hallussaan, koska pystyi liikkumaan siten, että en itse päässyt riittävän lähelle.

Lopulta miesylivoima (ja lähestyvä lohikäärme) tekivät tehtävänsä. Hammerhalin joukot totesivat lopun olevan lähellä ja heidän kenraalinsa päätti lähteä viimeiseen hyökkäkseen lohikäärmettä päin. Kaikki muut oli jo kaadettu, mutta kenraali oli vielä ratsunsa selässä. Iskuja vaihdettiin puolin ja toisin, mutta molemmat säilyivät hengissä. Vastustaja valmistautui jo ottamaan vastaan viimeisen iskun, mutta sitä ei koskaan tullutkaan. Rinos Wildbringer päästi komentajan menemään, mutta ei suinkaan armosta tai heikkoudesta.

Vihollisia jyrätään

Viimeinen kaksintaistelu

Rinos Wildbringer oli tullut Flamescar Plateaulle eikä hän ollut tullut sinne salaa. Viimeisen eloon jääneen hän päästi pakoon, jotta hän voisi kertoa omilleen mahtavasta ja ylivoimaisesta vastustajasta, joka tulisi herättämään pelkoa ja kunnioitusta kaikissa.

Loppuhetkiä

Niin päättyi ensimmäinen Rinos Wildbringerin ensimmäinen taistelu. Tears of Fate saatiin vallattua, mutta ei kuitenkaan linnoitettua. Sen verran vähän oli rakennusvoimaa, etten linnoittamiseen lähtenyt, vaan vahvistin pakkaani päivittämällä kortin.


Leveänä rintamana

Vihollinen havaittu

Kampanjan toisen pelin pelasin sitten kesäkuun viimeisenä päivänä. Armeija oli edelleen pääosin maalaamaton, vaikka vähän väriä olinkin saanut figujen pintaan. Vastapuolelle tuli ensimmäisen ottelunsa hävinnyt Seraphon-armeija, joten ajattelin vieväni voiton totuttuun tapaan. Taistelupaikkana oli Sporehollows ja skenaarion arvoimme uudesta General’s Handbookista, tulokseksi tuli tutuhko kahden komeetan törmäys ja hallinta. Mukavan temaattista Seraphoneille ainakin. Leveiltä sivuilta molemmat lähdimme varovasti liikkeelle odotellen komeettojen saapumista. Ajatuksena oli myös päästä lyömään kovaa vastustajan yksiköitä sitoen näitä taisteluun ja vähentämään joukkojen määrä. Tässä onnistuttiin vaihtelevasti.

Rynnäkkö

Alku näytti hyvältä, sain tehtyä ihan kohtalaisen rynnäkön, mutta temppelinvartijat olivatkin odotettua kovempia. Varsinkin kun isolisko pääsi vielä taisteluun mukaan sivustasta. Minulla oli toki apuvoimia tulossa ja toinen osasto kiersi toiselta sivulta. Keskelle omaa puoliskoani tipahtanut komeetta oli hyvin hallussani, mutta vastapuoli joutui liikuttelemaan joukkojaan (taianomaisesti) toiseen nurkkaan saadaakseen omansa haltuunsa. Sain sinnekin hyökättyä, joten tilanne näytti aika hyvältä.

Ratsuväki hyökkää

Hydran viimeiset hetket

Mutta sitten alkoi näyttää huonolta. Seraphonien hyppely ympäri kenttää sekä lisäjoukkojen tupsahtelu sinne tänne Slannin heiluttaessa tahtipuikkoa olikin oletettua suurempi yllätys. Puolustamaan jäänyt hydrani olikin pian alakynnessä, vaikka sainkin sinne vähän apujoukkoja. Samaan aikaan toisesta komeetasta käytiin raivokasta taistelua – Kroxigorit ja Drakespawn Knightini taistelivat kiivaasti ja vaakakuppi kallistui vähän puolelleni, mutta sitten ajauduin myös pois komeetan valloituspiiristä. Toisaalta sain keskellä kenttää tapettua vastustajan kenraali-Slannin, mutta pieni skinkki pääsi karkuun ja sai vallattua yksinään toisen komeetan. Samaan aikaan toisen komeetan luona sikisi lisää liskoja ja hydrani oli tuomittu häviämään.

Niukka tappio siitä lopulta tuli. Vastustaja myös huomasi pelanneensa uusilla Seraphon-säännöillä väärin siellä täällä, joten lopputulos olisi voinut olla toinenkin. Loppujen lopuksi pelasin kuitenkin vähän hölmösti, kun en osannut riittävästi huomioida Seraphonien liikkumiskykyä ja lisääntymistä. Kerta se oli ensimmäinenkin, seuraavalla kerralla olen sitten paremmin varautunut. Pistepottikin tässä hiukan kasvoi, sillä salaisena tavoitteenani oli vastapuolen kenraalin tappaminen. Tämän jo itse taistelun tuoksinnassa unohdin, mutta huomasin tuon onneksi lopulta. Hirveästi ei tappiosta jäänyt käteen, Tears of Faten nyt linnoitin tukikohdakseni.

Lotr-peli, 3.7.2019


Alkuasetelma

Kauan kauan sitten, toukokuun 23. päivä pelasin nopean Lotr-pelin. Sen jälkeen en olekaan erinäisistä syistä ehtinyt tätä mainiota peliä pelaamaan. Morannon Orceillani otin revanssia Timon rohanilaisista Fog of War -skenaariossa. Mielenkiintoinen skenaario, mutta kun vastapuolella oli vain kaksi sotajoukkoa, niin salaiset tavoitteet olivat vähemmän salaisia. Eikä minullakaan ollut kuin kolme. Muistiinpanonikin olen tästä pelistä jonnekin hukannut, mutta selvään 9-0 -voittoon peli taisi päättyä, tehokasta peliaikaa taisi kulua kokonaiset 45 minuuttia. Maaston kanssa puljaamiseen ja muuhun sellaiseen sitten ehkä toinen mokoma.

Sumputtava maasto auttoi minua, rohanilaisten nopeusylivoima ei päässyt oikeuksiinsa, mutta sain kuitenkin tuotua aina joukkoja sen verran, että taistelut olivat yleensä edukseni. Lopusta piti huolen sitten nopat. Ei mikään elämää suurempi koitos, mutta saipahan vähän pelattua. Tosiaan muistiinpanoja en tähän hätään löytänyt ja kun pelistä on yli kuukausi aikaa, niin en kovin paljoa valitettavasti muista.

Forbidden Power jatkui, 28.6.2019


Lähtökohta

Forbidden Power -kampanjamme sai jatkoa keskiviikkona. Thovik-Grminir kohtasi häijyt vampyyriherrat uudestaan ja lopputuloskin oli aika lailla sama kuin edellisellä kerralla. Pelasimme Guardian Spirits -skenaarion, jossa laudalla on peräti 10 maastokappaletta, joissa haamut voivat olla piilossa. Liikkumisen jälkeen voi maastonpaloista etsiä haamuja, jotka kertovat sitten tietä eteenpäin. Etsinnän voivat tehdä vain sankarit, jotka ovat maastopalan vieressä. Molemmilla puolilla oli vain kaksi sankaria, joten kovin helposti ei kummituksia oletettu löytyvän, vaikkakin se oli artefaktilla varustettuna helpompaa. Käytimme uuden General’s Handbookin maastosääntöjä, eli sijoittelimme ne kuuden tuuman päähän toisistaan ja heitimme niille ominaisuudet uudesta taulukosta ja muutenkin pelasimme 6×4-kokoisella laudalla.

Kääpiöt ryntäämässä taisteluun

Oma armeijani oli täsmälleen sama kuin edellisessäkin taistelussa, poislukien se, että Riimupojallani oli nyt mukanaan Kalpean Ritarin kilpi, jonka hän ensimmäisen taistelun jälkeen sai. Vastapuolikin taisi olla samanlainen, vaikka artefakti oli toki sinnekin löytynyt.

Ensimmäisen vuoro meni vastustajalle, joka tuli rohkeasti eteenpäin, kun haamuja kerran piti löytää eikä pitkän kantaman aseitakaan oikein ollut. Kahteen mahdolliseen haamukohteeseen hän pääsikin kiinni ja toisesta löysi haamun. Se oli vielä kiusallisesti melko takana, joten sinne pääsy ei ollut kovin helppoa. Onnistuin itsekin löytämään omalla vuorollani yhden haamun, joten pistetilanne säilyi tasaisena. Lopun alku oli kuitenkin ilmassa, kun kompastuin taas perisyntiini ja ryntäsin innokkaasti nopeilla magmadrotheillani taisteluun. He kylvivät hetken tuhoa, mutta sitten vastustaja pääsi hyökkäämään omilla ratsuillaan vastaan ja molemmat kärsivät pahoja vammoja.

Rynnäkkö

Rynnäkön jälkeen

Kolmannella vuorolla pääsin onneksi aloittamaan ja sain siis niin sanotun tuplavuoron, jota kovasti kaipasinkin. Sain rivini järjestykseen ja valita itse minne hyökätään. Sainpa jopa edettyä siten, että pääsin uusin mahdollisiin haamukohteisiin kiinni. Riimuisä oli toki jo poistunut paikattavaksi… Löysin sitten vielä toisenkin haamun (eli koko pelin kolmannen) ja pistesaldo alkoi kääntyä puolelleni (pisteitä sai siis kierroksen numeron verran per objektiivi).

Loppuhetkiä

Vastustajan kolmannella vuorolla hänellä oli enää yksi vampyyri laudalla, joka sekin saatiin hengiltä. Vastustajan armeija siis saatiin tuhottua täysin ja pisteitäkin kerättyä enemmän. Harmillisesti Riimupoika ei saanut viittä onnistunutta panssariheittoa (tai ehkä sai, unohdimme laskea jossain kohtaa), joten taso jäi nousematta. Palkinnoksi voitostani sain kuitenkin tuon tasonnousun, kun noppatulos suosi taulukossa.

Kaksi peliä, kaksi murskavoittoa. Jos seuraavassa pelissä pääsisi kokeilemaan armeijaa niitä Tzeentchin pirulaisia vastaan.

Forbidden Powers, 18.6.2019


GW:n uuden Forbidden Power -julkaisun myötä päätettiin sitäkin kampanjaa testata pienellä porukalla. Kolme kovapäistä lähti mukaan ilman mitään omia sääntöviritelmiä, eli ihan suoraan laatikon kampanjasäännöillä. Oma armeijavalintani oli Fyreslayers, joilla juuri pelasin tuota Hidden Truths -kampanjaamme, mutta joka uuden Battletomen myötä houkutteli. Saisi sitäkin vähän testattua ja ehkä vähän ostettua ja maalattua uusia figujakin armeijaan, joka on vielä kaikin puolin vähän kesken. Haudoista lähti vähemmän yllättäen taistelemaan myös Legions of Blood sekä aina kaikkeen sotkeutuvat Disciples of Tzeentch.

Alkuasetelma

Taisteluosasto rivissä

Viime viikolla pääsin itse aloittamaan kampanjan, tiistaina asettelimme Fyreslayerit ja Legions of Blood -luurangot kentälle. Ensimmäisessä skenaariossa oli neljä kohdetta, joilla oli hiukan vaihteleva pistearvo ja keskellä pyörivä vekotin, joka antoi oman lisämausteensa sääntöjen ja noiden kohteiden pisteyttämisen vaihtelun myötä. Vastakkaisista nurkista lähdettiin liikkeelle, luurankojen aloittaessa.

Ensimmäinen hyökkäys

Koska oma armeijani on kovinkin lähitaistelupainotteinen, niin ryntäsin suoraa päätä vastustajan ja kohteiden kimppuun, ehkä vähän liiankin nopeasti. Tai näin ainakin hyvin nopeasti aloin miettimään. Armeijassani oli kaksi magmadrothia ratsastajilla ja kaksi joukkoa berserkkejä. Jaoin nämä käytännössä kahtia ja toinen puoli pääsikin lähitaisteluun heti. Tuumaakaan ei annettu periksi ja lähitaistelussa joukkoni olivat tehokkaita. Rohkean esiintuloni myötä pystyin myös paremmin kontrolloimaan kohteita, joten sain kerättyä enemmän pisteitä. Vaikka molemmat magmadrothit menehtyivät taistelun tuoksinnassa, niin jalkaväki kesti sitäkin paremmin. Vain kourallinen kuolonuhreja. Lisäksi kun sain vastustajan pääpomot päiviltä eikä armeija muutenkaan ollut mikään optimoitu kuolleistaherääjä, niin jo neljännellä vuorolla oli vastustajan armeija pois pyyhkäisty ja sain murskavoiton pisteissäkin.

Koitin olla varovainen magmadrothieni kanssa, mutta molemmat tosiaan pääsivät hengestään. Toki niin isolla alustalla olevia on vaikea piilotella, varsinkin kun lähitaistelu on niillä se juttu. Ja ovathan ne toki vastustajallekn mielekkäitä kohteita. Mutta kyllä siinä vastustajakin vähän hämmästeli, miten 20 kääpiötä löi (riimuilla tai ilman) luurankolaumaa. Toki tuollaiset lauman saaminen lähitaisteluun on vaikeaa, enkä nytkään kaikkia tainnut kerralla saada, mutta paljon löivät ja kovaa. Toki magmadrothikin saa vahinkoa aikaan, mutta tällä kertaa noppa ei oikein suosinut.

Taistelua

Vähiin käyneet vastustajat

Noppia ihmeteltiin muutenkin aika lailla, välillä tuli ykkösiä, välillä kutosia. Omalla kohdalla ainakin tuntui nuo ääripäät korostuvat, ainakin kun noppia heitettiin pienempiä määriä. Mutta eiköhän ne tasoittuneet pelin edetessä eikä vastustaja kai noppiin ainakaan hävinnyt.

Ansaittu voitto Thovik-Grimnirille ja hänen Titan Seekers -joukkiolleen. Ensi taisteluun hänen poikansa Thorim saakin sitten jännittävän artefaktin…

Urban Conquest päätökseen, 13.6.2019


Jotenkin oli taas niin kiireistä ja hektistä, etten ehtinyt tänne juuri peliraportteja kirjoitella. Tuota kampanjasivua tuolta yläpalkin takaa sentään aktiivisesti päivitin, mutta tokkopa sitäkään sieltä kukaan löysi. Kuusi sykliä (joista viimeinen oli aikataulutusten myötä 4 viikkoa) meni lopulta aika nopeasti ja pelejäkin kertyi allekirjoittaneelle tasaisesti. Muilla oli enemmän tai vähemmän ongelmia välillä. Kunnialla saatiin kuitenkin kamppis päätökseen toukokuun lopulla.

Voittajaksi selviytyi vankan keskijakson pelannut Tau, jonka etumatka kesti loppuun saakka, vaikka pelejä kertyikin varsinkin lopussa harvakseltaan. Kaksi pistettä jäi lopulta eroa Death Guardiini, Black Legion ja Drukharii jäivätkin sitten jo selvästi.

Kampanja jäi omasta mielestäni vähän vaisuksi, itsekään en ehtinyt tarinoida juurikaan eikä kampanjaan kertynyt oikein tarinaa. Kaupunkitaistelusäännötkin jäivät vähän paitsioon, kun niitä ei Kill Team -peleissä käytetty ja peruspeleissä oli muutenkin opettelemista ja muistamista. Kampanjan aikana ja sen jälkeen on tullut hankittua kuitenkin lisää maastoa, joten josko niitä saisi kasaan ja maaleihin, niin voisi koittaa vaikka syksymällä uudestaan. Katsotaan. Sillä tavalla jäi kuitenkin hyvä maku suuhun, että kampanja tuli pelattua kuitenkin loppuun asti ja säännöt toimivat. Loppupuolella kampanjasäännöt jo muistettiinkin ja asiat tulivat tutuiks. Alkupelissä oli vähän hakemista vielä, että mikä vaikuttaa mihin.

Nyt kun tämä kampanja saatiin loppuun, niin pyritään saamaan loppuun myös Puffingtonin skirmish-kampanja. Samaan aikaanhan tässä on sitten aloitettu ja kaksi muuta kampanjaa, Firestorm-kampanja, josta jo kirjoitin, sekä Forbidden Power -kampanja, josta koita kirjoittaa ihan juuri kohta.

Hidden Truths -kampanja, 22.5.2019


Fantasiapeleissä on pyörinyt nyt keväällä pitkähkö karttakampanja, jota itsekin olen päässyt pelaamaan kolmen pelin verran. Ensimmäisestä pelistä en nyt löytänyt mitään kuvamuistoja tähän hätään, vaikka jonkun kuvan joskus otinkin. Pelasin Jorman Flesh Eater Courts -armeijaa vastaan Fyreslayereilläni ja hävisin. Kahdesta aarteesta taisteltiin, ja näytti pitkään ihan hyvältä, mutta kun en saanut niitä vastustajia hengiltä. Tai sain, mutta sitten taas heräsivät henkiin. Ja kun saivat ensin hyökättyä minun puolelleni ja vallattua minun puolen aarteeni, niin heti perään loitsivat lisäjoukot omalle puolelleen aarteen päälle. Tein kyllä vähän hölmöjä ratkaisuja, samoja virheitä kuin aiemminkin, joista olen koittanut ottaa opiksi. Paraskin Jervis…

Lähtöruudussa

Kaaoksen petoja

Toinen peli oli massiivinen kuuden pelaajan peli, kolme pelaajaa molemmin puolin tuhannen pisteen armeijoin. Meidän puolella Järjestystä edustivat minun Fyreslayerini, Markon Stormcastit ja Yannin ihmiset. Vastassa oli Samin ja Marcon Khornen kätyreitä ja Jarnon Skaveneita. Lähdimme vähän kyttäillen ja varovasti peliin, koimme hyviä hetkiä, mutta olimme lopulta aika pitkällä takamatkalla. Keskityimme ehkä vähän vääriin asioihin ja laitoimme joukot alunperinkin vähän huonosi. Saimme kuitenkin hyvän kirin ja hävisimme lopulta vain 49-45. Moninpeli ei oikein vakuuttanut, kuusi tuntia siinä meni, kun liikkeistä piti neuvotella eikä yhtäaikainen siirtely ja taistelukaan oikein lähtenyt liikkeelle, kun kaikkea piti koko ajan seurata. Toki siinä oli sääntöselvittelyjä ja muuta. Oma peli ei mennyt kovin hyvin, tein edelleen samoja virheitä ja hitaasta pelistä johtuen mielenkiintokin ehti vähän lopahtaa lopussa.

Taistelun tuoksinaa

Hyökkäysrintama

Kolmas pelini kampanjassa oli jälleen Fyreslayereillä ja tälläkin kertaa vastassa oli Jarnon Skavenit. Nyt taistelimme kuudesta aarteesta. Lähdin aggressiivisesti liikkelle ja sainkin etulyöntiaseman. Tällä kertaa en tehnyt samoja virheitäkään, kolmas kerta toden sanoi. Tosin vastapuolen heittämät loitsut vähän sotkivat pasmoja, kun pakottivat liikkumaan (ja haavoittivatkin siinä sivussa). Toki vastapuoli kärsi loitsuistaan itsekin, kolme kertaa neljästä tuli loitsunopista 13… Pari kierrosta ennen loppua peli oli käytännössä selvä, mutta päätimme jatkaa, kun aikaa oli. Hetkeä myöhemmin totesimme, että onhan tässä vielä vaikka mitä mahdollisuuksia, kun muistimme että pisteitä sai kuitenkin molempien pelaajien vuorojen päätteksi ja oma armeijani oli käytännössä pyyhkäisty pois. Ihan loppuun asti sai nopanheittoja jännittää, mutta niukka voitto sieltä lopulta tuli.

Kampanja itsessään on edennyt tasaisesti, viimeinen kierros on nyt menossa ja vaikka alueita on vallattu ja menetetty, niin tilanne on periaatteessa sama kuin alussakin. Jännityksellä odotamme, miten lopulta käy. Itse en ehdi enää peleihin osallistumaan, mutta onneksi kampanjaan voi vaikuttaa myös maalaamalla ja ostamalla.

Pari LotR -peliä, 29.3.2019


No niin, tässä vähän muistikuvia parista LotR-pelistä tammikuulta, joista en ole saanut tänne halaistua sanaa kirjoitettua. Näidenkin jälkeen on jo muutama peli pelattu, mutta koitetaan nyt vähän saada netin syövereihin talletettua.
Molemmissa peleissä oli sama vastustaja, mutta eri armejoilla vähän pelattiin. Ensin pelasin rohanilaisia vastaan Morannonin örkeillä ja sitten Morian hiisillä Kuolleiden armeijaa vastaan. Molemmat pelit olivat 400 pisteen pelejä, ja molemmat lopulta hävisin.

Ensimmäinen peli oli Domination-skenaario, jossa alkuun näytti ihan hyvältä, kun sain joukkoni laitettua maaston kannalta sopivasti ja pakotin rohanilaiset sumppuun, jolloin eivät päässeet kiertämään ja vaikka olisivatkin saaneet rynnäkön, niin pystyin tuomaan takaa joukkoja avuksi. Rohanilaiset vähän hätiköivätkin, kun ryntäsivät heti, vaikka olivat ainoa armeija jonkunlaisilla heitto- tai ampuma-aseilla. Taistelun edetessä peli tasoittui ja kääntyi, ja lopulta siis kärsin tappion. Nyt ei ole tarkempia muistiinpanoja lähettyvillä, joten kovin tarkkoja tietoja en nyt pysty sanomaan, mutta 6-1 hävisin.

Toinen peli olikin sitten ylämäkeä heti alusta pitäen. Vaikka sainkin hienosti suojattua keskellä kenttää ollutta shamaania hiisiringillä, niin peikon laitoin hölmöyksissäni aivan takalaitaan, ja hän pääsi mukaan taisteluihin vasta liian myöhään. Näyttihän se komelta siinä luolan suuaukolla, mutta kun pelin kannalta sillä ei ollut mitään merkitystä. 4-0 hävisin pelin, skenaatiota en nyt muista, mutta jotain kohteita pelikentällä kai koitettiin vallata ainakin kuvien mukaan (siniset nopat). Tai siis olihan peikko heti alkuunsa takanurkassa luolan suuaukolla kohteen luona, mutta kesti aika kauan ennen kuin vihollinen siitä kiinnostui. Sinä aikana peikko oli jo hölkötellyt alas ja ehtinyt vaivoin mukaan muihin taisteluihin. Vaikka fiksusti kohteita suojasinkin ja koitin peliä pelata skenaarion mukaan, niin kyllä ne kovimmat taistelijat olisi hyvä olla siellä missä taistellaan…

Urban Conquest käyntiin, 26.3.2019


Tulee nyt todella hitaasti ja vähän tipottain, mutta kun blogikirjoittelu on muutenkin ollut viime aikoina vähäistä, niin koitetaan edes vähän paikata tilannetta.

Chaos Lord Rhinossa

Black Legion etenee, selustaan tunkee Plagueburst Crawler

Ensimmäinen kaksiviikkoinen sykli pelattiin Kill Teamia sadalla pisteellä tai tavallista nelkyttonnista viidelläkymmenellä Power Levelillä. Kill Teamit jäi kaikenlaisten sairasteluiden myötä sivuun, mutta pääsin kuitenkin pelaamaan kaksi tavallista peliä. Molemmissa oli vastustajana Black Legion, joten kaaoksen välistä mittelöä oli luvassa.

Ensimmäinen tehtävä oli Decapitation Urban Conquest -kirjasta ja olin puolustaja. Meillä oli molemmilla yhtä suuret armeijat, joten tästä tuli puolustajalle aika vaikea pala. Nelisen vuoroa muistaakseni komentajani sinnitteli vaikka kimppuun tuli kaaoslordia ja kaaosdemonia (joka ajettiin takaisin omaan maailmaansa) sekä kourallinen rivimiehiä ja kultisteja. Hämmästyttävän pitkään kyllä kesti, kun reservejä odottelin saapuvaksi, mutta tappio siis tuli kuitenkin.

Guards of Morr etenee

Toisessa pelissä siis sama vastustaja, mutta nyt tasapuolinen tehtävä. Kuutta kohdetta koitettiin hallita, jälleen oli osa reserveissä. Liikkuvaisempi Black Legion pääsi heti alussa niskan päälle ja pistejohtoon ja vaikka lopussa pääsinkin vähän kirimään, niin liian vähän liian myöhään. Tappio selvin numeroin, mutta hyvä ja hauska peli oli kuitenkin.

Koitetaan koukata sivusta

Kahdesta pelistä siis kaksi tappiota, mutta jotain pisteitä sentään. Hiukan sain vallattua alueita kartalta, kun tyhjää vielä riitti ja vähän vahvistettuakin omia nurkkiani, mutta mitään hirveän dramaattista ei kartalla kuitenkaan vielä nähty.

Koitan myöhemmistä taisteluista ja maalauksista kirjoitella tänne lisää lähipäivinä. Aika paljon on kertynyt tarinoita kerrottavaksi.

Kill Team -peli, 6.3.2019


Geenivorot työn touhussa

Tammikuun 15. päivä tuli pelattu yksi Kill Team -peli, josta en ole saanut tänne tätä ennen raportoitua. Lähinnä siksi, että kyseessä oli yksittäinen peli ilman sen kummempaa juonta tai kehitystä. Pelasin tutuilla ja tutuilla geenivorokulttilaisillani Astra Militarum -laumaa vastaan. Tehtäväksi tuli Take Prisoners, joka sopi ehkä paremmin lähitaistelevalle porukalleni paremmin. Pelin koko oli 100 pistettä.

Maasto oli aika suojaisa, varsinkin keskeltä, joten tulilinjoja ei oikein ollut. Jonkun verran kuitenin, mutta sain aika hyvin juoksutettua lähitaistelujoukkojani lähemmäs. Vastustaja lähinnä kykki omassa nurkassaan ja pyrki ampumaan. Joku ajatuskatko hänelle kuitenkin tuli, kun raunion päälle jäi yksinäinen sotilas kykkimään, jonka geenivoroni kävivät ammattimaisesti ottamassa vangiksi.

Tässä kohtaa olisi ehkä ollut fiksua peruutella ja antaa ajan kulua, mutta kun kerran pelattiin, niin sitten pelattin. Lähdin rynnimään ja lähitaistelua saatiinkin aikaiseksi, mutta kun molemmilla oli useampia taistelijoita, niin vankeja ei saatu. Vastustajalle tapahtui toinenkin ajatuskatko, hän rynnäköi pomollaan yksinäisen kulttilaiseni kimppuun toivoen saavansa tasoituspisteen – mikä oli sinällään ihan fiksua – mutta pienellä tuurilla onnistui tuo kulttilainen sylkäisemään happoa komentajan naamalle ja nappaamaan tämän saman tien vangiksi. Peli päättyi lopulta minulle 4-0, kun muita vankeja ei saatu. Jännittävä peli tämä oli, peli olisi hyvinkin voinut tasoittua rynnittyäni lähitaisteluun, mutta näin ei onneksi käynyt. Kyllä tätä tällai yksittäinkin pelaa, mutta kampanja ja hahmojen kehitys on kuitenkin sitä parasta antia.