Forbidden Power etenee, 22.10.2019


Odotellaan nurkan takana

Alkukesästä aloitettu Forbidden Power -kampanja on edennyt hiljakseen. Elokuun puolivälin jälkeen tuli pelattua yksi peli ja juuri pari viikkoa sitten taas toinen peli.

Kolmestaan tätä kampanjaa lähinnä pelataan, neljäskin pelaaja kävi kääntymässä yhden pelin verran, mutta jättäytyi sitten muiden kiireiden vuoksi pois. Omat pelit menevät melko lailla tuttua rataa. Esimerkiksi tuo elokuinen peli oli Tzeentchin kätyreitä vastaan, jotka taikovat ja ampuvat vimmatusti. Ennen kuin peli päättyy vuorojen puolesta, niin kääpiöarmeijani on pirstottu kappaleiksi. En oikein voi mitään taikomiselle ja oma ampuminen on hyvin vähäistä. Lähitaistelussa menee sitten paremmin, mutta kun niitä demoneita sikiää lisää, kun niitä tappaa. Näin kävi tässäkin pelissä, kovasti koitettiin jotain tehdä, mutta kuolo korjasi.

Demoneita kerrakseen

Vihollinen vastassa

 

 

 

 

 

Hyökkäys käynnissä

Kolmas pelaaja pelaa epäkuolleilla, lähinnä luurangoilla. Hänellä on hiukan taikoja, mutta ei lainkaan ampumista. Fyreslayer-kääpiöni juoksevat täysillä niitä päin ja pistävät kaiken kappaleiksi. Vaikka siinä on taikuutta vähän mukana ja periaatteessa nuokin sikiävät jonkun verran uudelleen eloon, niin ei silti luusta tunnu olevan lihakselle vastusta. Olen voittanut kaikki kolme peliäni luurankoja vastaan. Demoneita vastaan olen voittanut yhden kolmesta, ja se ensimmäinenkin peli oli hyvin tiukka ja vastustaja vielä vähän opetteli Tzeentchin juonia. Pieni otos toki, mutta vähän epämotivoiva kampanja tämä nyt on, vaikka kaikkea kampanjakivaa sinne on koitettu tunkea – pääosa on tietysti loitsuja, joilla minun armeijani ei tee mitään…

Taistelua

Semmoista, mutta koitetaan nyt kampanja pelata kunnialla loppuun, muistaakseni kuuden voiton myötä pääsee lopputaisteluun. Minulla ja demonipelaajalla on kummallakin 4 voittoa.

Voitonjuhlia

Meeting Engagement, 29.8.2019


Alkua

Tuossa kesällä koitettiin ensimmäisen kerran uuden Age of Sigmar General’s Handbookin Meeting Engagement -taistelua. Molemmilla oli aika kepeät listat, minulla liki satunnaisesti maalattu Hammerhal-joukko ja vastapuolella sekalainen seurue Freeguildia. Molemmin puolin oli vähän hakemista, emme kumpikaan esimerkiksi olleet hoksanneet, että Spearhead ei tule välttämättä ensimmäisenä ja niin edelleen. Kyseisessä skenaariossa näin juuri kävi, joten ne vähäisetkin suunnitelmat joutivat heti romukoppaan.

Lisää joukkoa

Taistelua

Peli oli kuitenkin positiivinen kokemus, peli eteni jouhevasti vaikka yhtä ja toista piti pelin kuluessa tarkistaakin, kun ensikertalaisia tässä systeemissä olimme. Maastokin laitettiin tarkalleen sääntöjen mukaan, joten sitä oli aika vähän. Se oli kuitenkin sopivan suurta, joten meille ainakin riitti. Toki kun tämä on tarkoitettu aloittelijoille, niin maaston vähäisyys on sinällään ymmärretävää. Lisätään vielä se, että joukot saapuvat kentälle parin ensimmäisen vuoron aikana, niin ihan liikaa ei maastoa voi kentällä ollakaan, jotta pystyy liikkumaan ja näkemään. Pari lisämaastoa ei silti välttämättä olisi pahitteeksi, mutta paha mennä tällä nykyisellä (kahden pelin) kokemuksella mitään. Pieni pelialue toimi kuitenkin yllättävän hyvin ja tämä tapa mahdollistaa pelin pelaamisen vähän ahtaammissakin paikoissa. Koitan jatkossakin pelata aina tilanteen mukaan.

Taistelu tiivistyy

Pelissä itsessään pyrittiin tappamaan vastustajalta hahmoja ja pitämään objektiivejä hallussa. Peli oli näennäisen tiukkaa ja vaikka laskimmekin koko ajan pisteitä, niin jotain päässälaskuvikaa tapahtui, kun viidennen vuoron jälkeen havaitsimme, että peli oli jo neljännen vuoron jälkeen selvä. Ei siinä mitään, kiva oli peli pelata loppuun asti, kun ei mitään suurempaa kiirettä ollut ja peli päättyi mukavan nopeasti. Saimme toki peliin kulumaan kaksi ja puoli tuntia, mutta se sisälsi pöydän rakentelun, kaikenlaisen ylimääräisen jutustelun, asioiden tarkastelun ja sen sellaisen.

Firestorm-harppaus, 19.8.2019


Lähtötilanne

Viime viikon torstaina oli harvinaislaatuinen lomapäivä, jonka hyödynsin pelaamalla kaksi peliä Age of Sigmaria, Firestorm 2 -kampanjaamme. Aamun aloitin ottamalla yhteen Hammerhalin joukkojen kanssa. Kehittelimme tarinaamme siten, että nyt olisi Hammerhalin vuoro olla iskemässä, sen verran pahasti Anvilgard on viime aikoina saanut siipeeensä. Taistelupaikaksi valitsimme syrjäisen suoalueen, Vitriolic Swamps, jonne Rinos oli pysähtynyt keräämään joukkojaan kasaan. Häntä jahtasi Hammerhalin velhojen johdolla suurehko armeija – komentajat aiemmista taisteluista loistivat poissaolollaan, koska tämän piti olla vain jäljitystehtävä.

Skenaariomme loimme jälleen Open War -korteilla, josta tulikin sitten jotain muuta kuin tiedustelutehtävä, pisteitä sai vain ja ainoastaan tapetuista vastustajan taistelijoista kunkin wound-määrän verran, joskin sankareista ja/tai hirviöistä sai kaksinkertaiset pisteet. Lisäksi magia oli arvaamatonta soilla, loitsiminen onnistui toki helpommin, mutta heittämällä tuplat sai loitsija vahinkoa. Lisää vaarantuntua toivat soiden omat erikoisalueet, jotka olivat tappavia suonsilmäkkeitä. Lisäksi punoimme vähän lisää vaarallisia tilanteita sopimalla, että pari maastokappaletta liikkui satunnaisesti kentällä aiheuttaen vahinkoa kohdatuille yksiköille ja mahdollisesti räjähtäessään haavoittavat lähellä olevia. Asettelimme joukkomme skenaarion mukaisesti vinottain, josta seurasi melko leveä, muttei kovin syvä muodostelma. Onnistuin saamaan ensimmäisen vuoron, mikä oli melko lailla tärkeä tässä skenaariossa, tällä joukkojen asettelulla ja näillä voittoehdoilla.

Raivoisa ryntäys

Ensimmäisellä vuorolla syöksyin eteenpäin, Rinos itse sekä Stormcastit olivat iskuetäisyydellä ja pääsivätkin lyömään vastustajan linjoihin. Vanguard-Palladorit ottivat kohteekseen aina vaaralliset miekkamestarit ja Rinos ryntäsi jousiampujien kimppuun (olisin ehkä halunnut hänetkin miekkamiesten kimppuun, mutta olivat liian kaukana – tällä kertaa tämä oli kuitenkin ehkä onni). Vaikka kärsinkin vahinkoja, niin vastapuoli kärsi vielä pahemmin: miekkamiehiä kuoli melko paljon, mutta jousimiehiä kaatui ja pakeni valtava määrä. Heistä ei ollut juuri enää ampumavaaraa seuraavalla vuorolla, joten Rinoksen hyökkäys oli lopulta hyvä – iso jousiyksikkö kaikkien lisäbonuksien kerran olisi varmasti tehnyt pahaa jälkeä. Samoin olisi voinut käydä huonosti, jos olisin saanut toisen vuoron.

Rinos

Tämä kaikki tapahtui keskellä kenttää. Taistelulinjan takana Hammerhalin velhot heittelivät lukuisia taikojaan. Niihin ei pystynyt tuore sotapappinikaan vastaamaan, vaan hänen täytyi tyytyä odottelemaan patsaan takana parempaa tilaisuutta. Hänen oikealla puolellaan kääpiöjoukko eteni hitaasti kohti vastustajan selustaa. Vasemmalla laidalla hydra ja 5 liskoratsastajaa odottivat sopivaa tilaisuutta iskuun.

Keskellä ryntäykseni hyytyi, kun apuvoimat eivät ehtineet paikalle, Stormcasteista tehtiin selvää ja jäljelle jäänet miekkamiehet ajoivat Rinoksen pakosalle. Samalla kävi kuitenkin niin, että Rinosin taktinen peräytyminen veti miekkamiehet niin kauas, että sivustoiltani ehtivät joukot taustalla häärivien maagien kimppuun ja miekkamiehet eivät oikeastaan kerenneet enää minnekään. Kun loitsijatkin polttivat jatkuvasti näppejään loitsuissaan, näytti peli hyvältä minun kannaltani, vaikka kenraali olikin taas kokenut kovia.

Koukkaus sivustaan

Kääpiöt ja jäljelle jääneet liskoratsastajat ehtivät siis koukkaamaan linjojen takaa ja päästivät päiviltä kaikki taikurit, sai siinä kyytiä myös lipunkantaja ja sotakoneen miehistö. Kevyt ratsuväki joutui hydran suuhun jo aiemmin. Neljännellä vuorolla kävi selväksi, että matemaattisesti ei vastustajalla ollut enää mahdollisuuksia, joten sen vuoron jälkeen päätimme pelin.

Lopun alkua

Olimme siis koko pelin ajan laskeneet tappopisteitä, joten loppu oli muodollisuus. Alivoimaisina lähteneet Anvilgardin joukot olivat voittoisia. Lukuisat erikoissäännöt toivat mukavaa lisämaustetta peliin. Tähän peliin mukaan ottamani pappi ei paljoa tehnyt, mutta vastustaja ehkä joutui hieman miettimään, että mitä loitsuja ja missä järjestyksessä tekee, koska minulla oli mahdollisuus niitä estää, vaikken niissä siis onnistunutkaan. Ensimmäisen vuoron onnistuminen oli suuri tekijä voitossa, edellisessä pelissä Hammerhalia vastaan rynnäkkö ei toiminut ja sen jälkeen olin aika lailla hukassa. Nyt peli pysyi tasaisempana ja mielenkiintoisempana pidempään, vaikka ratkesikin siis lopulta ennen täyttä kierrosmäärää.

Pelin jälkeen sain vielä lisävoittopisteet suoritettuani salaisen tehtäväni, eli voittaa suurempi armeija. Pahasti karkumatkalla ollut Hammerhal oli nyt pisteissä huomattavasti lähempänä.

Pahasti piiritettynä

Päivän toinen taistelu oli sitten luonnollisesti Seraphoneita vastaan. Taistelimme Infinity Gears -alueella, koska emme halunneet alueen missään nimessä päätyvän Hammerhalin haltuun. Skenaario tuli uudesta kenraalin käsikirjasta – kentällä kaksi kohdetta, joista saa pisteitä sen mukaan, kuinka monta kierrosta sitä on pitänyt hallussaan, mutta sitä voi pitää hallussaan vain sankari tai battleline-yksikkö ja sen menettää, mikäli lähistöltä poistuu. Tämä tiesi vaikeuksia minulle, koska armeijani ei ollut koottu Matched Play -sääntöjen mukaan: minulla oli vain kaksi sankaria ja yksi battleline-yksikkö, vastapuolella niitä oli useampia.

Rinos ohjaa hyökkäystä

Sain jälleen ensimmäisen vuoron ja Rinos onnistui lentämään vaivatta toiselle kohteelle. Kääpiöiden ja Illuthin (sotilaspappi) vauhti ei kuitenkaan riittänyt ja toinen kohde jäi saamatta. Kääpiöni tapettiin nopeasti pois. Rinos joutui pitämään toista kohdetta hallussaan ja keräämään pisteitä eikä kyennyt siis oikein taistelemaan. Illuth koitti pysyä hengissä. Kahden kohteen välillä käytiin taisteluja. Seraphonit taikoivat minkä ehtivät, mutta Illuth väkevästi kerran vuorossa jonkun loitsun esti. Tästä huolimatta joukkoni alkoivat pahasti vähentyä. Näillä joukoilla skenaario oli vähän tylsä, koska paras taisteluyksikköni ei oikein voinut mitään. Pelin lopussa vastustaja loitsi joukkojaan ympäri kenttää ja toi lisäjoukkoja, jolloin Rinos pääsi taisteluun mukaan, mutta joutui poistumaan paikalta suuren Slann-velhon räjähtäessä taistelun tuoksinnassa kappaleiksi.

Taistelun tuoksinaa

Menetin siis toisen kohteen viimeisellä vuorolla enkä saanut sitä enää takaisin. Lisäksi vastustaja loitsi lisäjoukkoja niin paljon, ettei rippeilläni ollut oikein muutenkaan mitään tehtävissä. Sinällään tämä oli kiva peli, mutta armeijavalintani ei toiminut tässä skenaariossa ollenkaan.

Vähän lohtua sain kuitenkin, kun täytin taas tavoitteeni, pieni valtakunta, josta sain pari lisäpistettä. Lisäksi listaa tehdessä tuli pari lisäpistettä ja ostin uuden kortin, joka toi välittömästi lisäpisteitä. Pisteiden valossa päivä meni siis hyvin ja toki 50%:n voittotilasto oli parempi kuin ei mitään.

Forbidden Power 4, 2.8.2019


Alkuasetelma

Eteenpäin!

Keskiviikkona jatkoimme taas Forbidden Power -kampanjaamme. Vastaan tuli tutu Tzeentch-demonit, mutta tällä kertaa Meeting Engagement -säännöillä. Vähän kaikkea hakemista ja uutta ja ihmeellistä, mutta vanhaa tuttua Age of Sigmaria tämä toki silti oli. Toki vuoroja oli vain neljä, ja kun kaikki yksiköt eivät ole alussa laudalla, niin pelit muotoutuvat vähän erilaisiksi. Pisteitä sai vuoron päätteeksi se, jolla oli hallussaan eniten objektiivejä sekä se, joka oli ”tappanut eniten woundeja”, eli laskettiin kyseisellä vuorolla kuolleiden vastustajan figujen woundit yhteen ja verrattiin niitä.

Ensimmäiset taistelut

Sain valita aloituksen ja päätin sen pitää, mikä oli ehkä ensimmäinen virheeni pelissä. Vastassa loitsiva ja taikova armeija, minulla meleetä. Olisi varmaan pitänyt antaa vastustajan aloittaa ja kytätä mahdollista tuplavuoroa jossain kohtaa. Nyt vastustaja sai ammuttua yhden kääpiön kuolleeksi ja sai siitä heti pari voittopistettä. Pystyi myös liikkumaan nopeammin ja sai vallattua kaksi objektiiviä. Ja toki siihen tuplavuoro sitten, mutta se kääntyi ikään kuin edukseni, koska minulla oli aika tyhjä pöytä. Tasoittavallani sain vallattua toisen objektiivin ja tapettua vihollisia niin paljon, että tilanne tasoittui.

Vastustaja sai loitsuillaan ja ampumisella kurmotettua kolmosvuorolla, mutta sain pidettyä kaksi objektiivia, joten olin niukassa johdossa. Nelosvuorolle lähdin tasoittavalle aika vähillä joukoilla. Vähätkin joukot olivat huonoissa asemissa, koska kääpiöjalat nyt ovat vähän lyhyet ja kun lyhyeltä sivulta tullaan kakkoskiekan päätteeksi, niin kovin pitkälle ei pääse. Tappopisteissä en millään päässyt voitolla, mutta kaksi objektiivia oli mahdollista, vaikka toisella seisoikin demoneita. Ne vain pitäisi tappaa ja vallata se itse. Päätin ampua niitä, jotta lähitaistelu olisi sitten helpompaa. Kuolivat pirulaiset kaikki, kun Auric Hearthguardini ylitti itsensä – tai ainakin yllätti minut. Objektiivi oli nyt siis tyhjä. Mutta eipä minun komentajani magmadrothilla sinne mitenkään päässyt, kun ei rynnäkköä voinut minnekään tehdä. Ja etäisyyttä sinne oli kuusi tuumaa ja karva. Pisteet 12-7 siis vastustajalle.

Vähän tuli antikliimaksi olo, mutta olisi vaan pitänyt pelata paremmin. Toki Tzeentchin demonit olivat kovia ja Lord of Change tosikova loitsimaan, kun ei ollut mitään millä sanoa takaisin. Lisäksi Magmadrothit kuolevat vähän kevyesti, kun vastaan tulee ammuntaa ja mortal woundeja, niitä kumpaakaan kun ei saa edes heitettyä takaisinpäin kuuman laavan kera. Mutta näin tällä kertaa, aina ei voi voittaa, kolmen voiton putken jälkeen tuli nyt siis avaustappio.

Firestorm, osa 3, 24.7.2019


Ansa tiivistyy

Viime viikolla päästiin Firestorm-kampanjassamme eteenpäin. Vastaan asettui taas Hammerhalin haltiat, jotka olivat edellisestä kerrasta sisuuntuneita. Tarkoitus oli kuitenkin kiukkuiset haltiat ajaa uudelleen ansaan, mutta vaikka ansa hienosti luotiinkin, niin sitä ei saatu odotetulla tavalla laukaistua.

Kokoonpanoni oli tällä kertaa aavistuksen pienempi, mutta kallioiselle Caverns of Fulminax -alueelle Rinos sai avukseen Anvilgardin kääpiöosastoa. Suuri määrä haltioita ja lohikäärme odotteli leirissään kukkulan päällä, kun armeijani vyöryi täydellä voimalla eteenpäin.

Rynnäkkö muuttui ylämäeksi

Tai no, yliarvioin joukkoni ja aliarvioin maaston. Ei tuollaiselle kukkulalle niin vaan päästykään, valtaosa rynnäköistä jäi aavistuksen vajaaksi. Näin ollen perille pääsivät vain Rinos ja Stormcast-ratsuväki. He tekivät hyvää työtä, mutta sitten vastustajan tasoittavalla vuorolla saivat aika lailla kurmotusta. Ja kun kakkosvuoro vielä alkoi Hammerhalin vuorolla, niin joukkoni olivat aika pitkälti lyödyt. Tornissa lymyilly maagi onnistui vahvistamaan miekkamestareita oikein tosissaan, joten lohikäärme pääsi nopeasti hengestään. Jousihaltiat ja jousenheittäjä saivat vapaasti napsia aukealle jääneitä ritareitani.

Lohikäärmekin laskeutui kukkulalta ja söi parit ritarini ennen kuin siirtyi hydrani kimppuun. Siinä ei käynyt kovin hyvin. Keskustani oli tuhottu ja melkein kaikki muukin, mutta taisteltiin loppuun asti. Vasemmalla laidalla yksi ritariyksikköni pääsi kiertämään tornin taakse ja rynnäköi piileskelevän lipunkantajan niskaan. Samalla tuikkivat parhaansa mukaan ikkunosta tornin sisällä olevia jousiampujia.

Koukkaus selustaan

Tämä taistelu sentään meni aika mukavasti, mutta toki kallistui pikku hiljaa Hammerhalille, kun tukijoukkoja ei oikein ollut ja vastustaja sai keskittää voimansa liki kokonaisuudessaan vähiin yksiköihini. Lipunkantaja saatiin toki nitistettyä ja moni jousihaltia pääsi hengestään tai pakosalle, mutta lopulta otti ohraleipä.

Kääpiöt ehtivät taisteluun

Oikealla laidalla pieni kääpiöosasto ei kiinnostanut lohikäärmettä ja he pääsivätkin pienillä jaloillaan kapuamaan kukkulan päälle ja lopulta hyökkäämään jousenheittäjän miehistön kimppuun. Tekivät siitä selvää jälkeä. Mutta sitten tuli lohikäärme ja viimeisetkin yksikköni poistuivat laudalta neljännellä vuorolla.

Tämä peli olisi voinut olla pienellä miettimisellä erilainen. Kun kerran Battleplanissa lukee, että hyökkääjä ottaa aina ekan vuoron, niin joukkojen pöydälle laittamisessa tämän vois ottaa tarkemmin huomioon. Varsinkin jos saa laittaa toisena… Nyt jätin joukkoja liian taakse, niin sitten liikkeen jälkeen ei rynnäkkö riittänyt. Ja jätin osan taakse senkin takia, kun en osannut ajatella, että joku rynnäkkö voisi epäonnistua. Näin joukot jäivät liian taakse ja toistensa tielle ja taisteluun pääsi vain pari yksikköä, jotka toki pärjäsivät ihan hyvin. Mutta sitten vastustajalle tuplavuoro, sopivia loitsuja ilman vastaansanomista ja armotonta ammuntaa. Käytännössä peli oli tässä kohtaa selvä, mutta pelattiin loppuun asti.

Alussa valittiin niitä Firestorm-stratagemejäkin, valitsin kenraalini vihaamaan vastustajan kenraalia, mutta en kuitenkaan laittanut niitä lähekkäin. Ajattelin lohikäärmeni syöksyvän jalkaväen läpi ongelmitta, mutta eipä niin käynyt. Varsinkaan kun ritarini eivät päässeet rynnäkköön mukaan tuomaan lisävahinkoa. Tarkoitus oli tehdä ansa, mutta tulikin itse pelattua ylimielisesti ja ajattelemattomasti itseni pussiin. Armeijani vahvuuksia on hyvä liikkuvuus, mikä on monessa skenaariossa hyvä asia, mutta tässä siitä ei niinkään ollut apua (vaikka siis juuri rynnäköt jäivät vajaiksi). Yhteen sumppuun laitettu vastustaja pääsi niitä helposti ampumaan eikä minulla taas ollut käytännössä mitään ampumiseen erikoistunutta yksikköä. Toinen ongelma on taikuus, tai sen puute. Armeijassani ei ole yhtään loitsijaa eikä kukaan pysty edes vastustamaan mitään, joten vastapuoli saa aika huoletta heitellä loitsujaan, kun ei edes tarvitse miettiä, että voisin jonkun koittaa estää. Täytyy jatkopeleihin keksiä näihin jotain ratkaisuja. Maalauspöydällä ainakin on jotain jo…

Pelistä ei hirveästi jäänyt käteen, rakennuspisteitä tuli sen verran, että sain ostettua uuden kortin, mutta ei sitten muuta. Salainen tavoitekin jäi tekemättä ja vastapuoli keräsi pisteitä voitosta, tavoitteen saavuttamisesta ja ylimääräisen pisteen tuon luolan valtaamisesta. No, onneksi on pelejä vielä jäljellä.

Forbidden Power osa 3, 23.7.2019


Rynnäkköä odottaen

Kolmisen viikkoa sitten eteni tämä meidän Forbidden Power -kampanjammekin taas. Tällä kertaa vastapuolella oli sentään vähän muutosta, ei lyöty enää epäkuolleita ritareita ja luurankoja vaan Tzeencthin kätyreitä monissa eri muodoissaan. Minulla oli vanha tuttu Fyreslayer-porukkani. Skenaario oli mielenkiintoinen, kentällä oli kuusi objektiiviä, joita jälkimmäisenä vuorossa ollut pelaaja sai poistaa yhden kerrallaan toiselta vuorolta alkaen. Ja jokaisesta hallussa olevasta sai siis yhden pisteen.

Lähdin taas vähän turhan hätäisesti rynnimään, sain toki vallattua jonkun kohteista, mutta samalla Riimupoikani jäi keskelle kenttää ihan yksin henkiinheräävien demonien kanssa. Ja omalla alueella olleet kohteet jäivät keräämättä talteen. Lisäksi Magmadroth ei roiski laavaa saadessaan vahinkoa heitto- tai ampuma-aseista eikä loitsuista eikä lähitaistelussakaan, jos tulee kuolettavia iskuja. Ja niitä tuli, joten jäi kilpikin hyödyntämättä. Sain kuitenkin vastapainoksia itsekin jyrättyä aika tehokkaasti vastustajan joukkoja ja napsittua pois minun kannaltani sopivia kohteita.

Tyyntä myrskyn edellä

Ihan ongelmitta ei kuitenkaan edetty, vastapuoli sai toki myös silloin tällöin mahdollisuuden poistaa kohde kentältä. Hitaahkosti liikkuneet kääpiöni huomasivatkin tuota pikaa olevansa täydessä tappovalmiudessa aivan yksinään typötyhjällä kenttäpuoliskolla. Vastapuoli liikkui lentämällä ja kutsui uusia demoneita, joten peli kääntyi vastapuolen suuntaan. Sen verran kuitenkin oli kaikenlaista sählinkiä puolin ja toisin (osittain vastapuolen vanhahkon armeijakirjan kanssa, kun sai tulosteista etsiä oikeaa tietoa vähän väliä, osittain vastapuolen kokemattomuuden kyseisen armeijan kanssa ja osittain siksi, että näistä ja muista syistä peli venyi ja omakin keskittyminen herpaantui), että loppupuolella jouduttiin tekemään parikin ”eikunmäteenkinnäin”-siirtoa peruutellen äskeisiä tekemisiä, jotka vaikuttivat lopulta ihan pelin voittoon asti.

Suuri vastaan suurempi

Lopulta voitto tuli minulle yhden pisteen erolla juurikin noiden peruutteluiden avulla, kun unohdin (tai muistin väärin) jonkun olennisen jutun voittoehdoissa/pistelaskussa tai jossain muussa tärkeässä. Peli saatiin kuitenkin päätökseen, voitto irtosi vaikka lopulta kentällä oli vain kourallinen kääpiöitä.

Kolmas peli, kolmas voitto ja kolmas löytynyt Myrskyholvi. Voitosta tuli palkinnoksi myös yksi Endless Spell ilmaiseksi ja automaattisesti onnistuvana seuraavaan peliin, mutta kun ei ole loitsijoita armeijassa, niin eipä sitäkään pääse käyttämään. Jonkun liittolaisvelhon voisi toki värvätä, mutta katsotaan nyt…

Peli oli kaikesta sähläyksestä huolimatta kiva, joskin vähemmällä sähläyksellä ja peliajalla olisi ollut toki parempi. Mutta harjoituksen kautta eteenpäin.

Puffington päätökseen, 18.7.2019


Partio valmiina

Lähtötunnelmia

Viime viikolla saimme pitkähkön hiljaisuuden jälkeen pelattua Puffington-kampanjamme loppun. Tämän vuoden puolella ei kovin paljoa kukaan ehtinyt pelata, mutta Blardahin poppoo sai pari peliä pelattua ja sai hinattua pistemääränsä yli sadan, joten valmistauduimme päätöskahinaan. Tai siis päädyimme pelaamaan päätöskahinaa sen kummemmin valmistelematta.

Saimme neljä viidestä pelaajasta kokoon ja aloimme sommittelemaan skenaariota. Ajatus oli alusta alkaen päättää linnanvaltaukseen, mutta sen kummempia suunnitelmia ei ollut. Päätimme sitten, että kaksi suurinta joukkoa, Blardahin ja Tchednikin, lähtisivät molemmat kohti linnoitusta, jossa olisi sekalainen määrä kaupunginkaartia kahden muun pelaajan johdettavana.

Vartiosto odottaa

Hiukan suunnittelimme voittoehtoja ja erikoissääntöjä, mutta päätimme mennä vähän sen mukaan, että miten taistelussa käy. Molemmilla oli nopeasti liikkuvia yksiköitä ja lentävä yksikkö, joten hyökkääjät olivat siinä mielessä tasavertaisia, joskin Blardahilla oli selvästi isompi porukka.

Minulle tuli ensimmäinen vuoro ja lähdinkin reippaasti leipomon luota omaa laudan reunaani pitkin juoksujalkaa kohti linnaketta. Muutaman taistelijan lähetin Blardahin joukkojen lähelle häiritsemään heitä. Kuvittelin myös, että kaksi ritariani pyyhkäisisivät helposti läpi halvan jalkaväen, joten lähetin heidät vastustajan taakse. Sinnehän he sitten jumittuivat loppupelin ajaksi. Olisi ollut parempi laukata niillä kohti linnaketta. Nyt meni vähän yksinyrittämiseksi. Onnistuin toki hidastamaan Blardahia, mutta vähän turhan helposti jäi soturini jalkoihin ylivoiman alla. Mukana oli myös tuoreita vahvistuksiani, paikallisia petomiehiä, jotka toivat paikallisväriä, paikallistuntemusta sekä paikallisten luottamusta.

Yllätyshyökkäys

Lentävä huutaja-demoni luikerteli tuota pikaa muurien yli ja kohteena olleille oville, mutta kourallinen vartijoita ja muutama jousiampuja varustuksilla pitivät hänet kurissa. Samaan aikaan Tchednik pääsi koiransa Jonesyn kanssa porteilla ja alkoi sauvallaan takoa porttia varoittaen vartijoita Blardahin tulosta. Siinä sivussa poloinen vartijakin sai kaiketi vahingossa Tchednikin sauvasta (tai miekasta) ja tuupertui maahan. Samaan aikaan Puffington Muffins & Puddings Militia taisteli sekä Blardahin joukkoja että ymmärrettävästi pakokauhun alla sekaantuneita kaupunginvartion jäseniä vastaan.

Porteille asti päästiin

Alakynnessä oltiin vähän joka paikassa, Militia joutui monessa kohtaa piiritetyksi eikä ylivertaisista taidoista ollut apua massaa vastaan. Tchednik oli jo hoitamassa porteilla portinvartijankin tehtäviä, kun oikeat vahdit olivat tuupertuneet taistelun tuoksinnassa. Blardahin pääkätyri saatiin taltutettua, mutta Blardah itse koitui vaikeammaksi. Tchednik jäi pahasti Blardahin ja kaupunginvartioston väliin ja pahoin haavoittuneena piiloutui varjoihin ja ruumiiden sekaan, kunnes pääsi livahtamaan takaisin leipomolleen.

Loppuhetkiä

Käytännössä koko Militia oli lyöty ja tuhottu, samaa sai sanoa myös kaupunginvartiostosta. Blardah joukkoineen vyöryi porteista sisään ja Puffingtonin kaupunki ajautunee nyt synkkään ja syvään alakulon vaiheeseen. Tämä ei tietenkään kaikkia miellytä, joten kirkasotsaisia pelastajia saapunee kaupunkiin ennemmin tai myöhemmin.

Firestorm käyntiin, 9.7.2019


Ansa kiristyy

Haltiat puolustusasemissa

Tosiaan saatiin tämä Firestorm-kampanjamme käyntiin jo tuossa ennen Juhannusta, mutta raportointi on kangerrellut. Ensimmäisessä pelissämme kohtasin Hammerhalin haltioista koostuvan armeijan, joka oli aiemmin onnistuneesti voittanut Seraphonit. Minulla ei kuitenkaan ollut aikomustakaan antaa minkäänlaista voittoputken alkua, joten lähdin taisteluun (valitettavan vähän maalatuin joukoin) voitto mielessäni. Koska kampanja lähti käyntiin rivakammin kuin kuvittelin ja kaikkea muutakin tekemistä ilmaantui, valitsin armeijani suurin piirtein niin, että siinä olisi mahdollisimman vähän figuja. Ajattelin saavani ne siis edes jonkunlaiseen pelikuntoon ennen ensimmäistä peliä. Näin ei kuitenkaan käynyt, käytänössä kaikki figut olivat vasta pohjamaalissa, kolme Stormcastia oli vähän saanut väriä, mutta muuten oli valitettavan yksiväristä. Muovin sain sentään piiloon.

Taistelupaikkamme oli Tears of Fate. Skenaariomme määrittelimme vanhoilla Open War -korteilla ja siitä tulikin mielenkiintoinen väijytys kolmessa näytöksessä. Sain valita itseni hyökkääjäksi, eli tulin siis molemmilta kapeilta reunoilta. Jujuna oli se, että armeija piti jakaa tietyin rajoituksin kolmeen eri osaan, jotka sitten tulisivat kentällä kolmen ensimmäisen kierroksen aikana. Lisäksi kentällä oli kaksi objektiivia, yksi kummankin alueella, joista taisteltiin. Vastapuoli sijoitti aikamoisen haltia-armeijan keskellä oleviin raunioihin, minä laitoin hydrani vahtimaan objektiivia ja yhden ratsuväkiyksikön kiertämään vähän kauempaa.

Lohikäärme hyökkäsi

Ensimmäisellä vuorolla ei vielä tapahtunut ihmeitä, mutta toisella vuorolla vastustaja toi loputkin joukkonsa kentälle. Minäkin toin valtaosan, mutta minulla oli vielä kolmanteen aaltoon yksi ratsuväkiosasto, jolla pystyin loppujen lopuksi hyvin reagoimaan tilanteeseen. Kenraalini mustalla lohikäärmeellä pääsi heti lennähtämään iskuetäisyydelle ja tekikin ihan mukavasti tuhoa. Hydrakin pääsi tositoimiin ja muuallakin kahakoitiin. Sain toki itsekin maistaa iskuja, eli tasaisesti edettiin. Peli oli itseasiassa alkupuolella hyvinkin nopeasti päättymässä tappiooni, koska voittoon riitti molempien objektiivien hallinta vastapuolen vuoron lopuksi. Yli neljäkymmentä haltiaa vartioi toista kohdetta ja minulla oli käytänössä vain hydra. Vastustajan ratsuväki oli tämän minulta viedä, mutta reservistäni tullut viimeinen ratsuväkiyksikkö pelasti päivän. Loppujen lopuksi tämä oli vaarallinen skenaario vähälukuiselle armeijalleni.

Hydra puolustaa

Kentälle muodostui nopeasti ja vähemmän yllättäen kaksi suurempaa taistelupaikkaa, molempien kohteiden luokse. Sen lisäksi oli pienempi kärhämä vähän sivussa, johon pyrin sitomaan vastustajan joukkoja siinä vaihtelevasti onnistuen. Omia joukkojani kuoli aika lailla, mutta samalla lohikäärmeeni sai rauhassa rouskutella puolustavia haltioita. Sain sinne avuksi vielä kolme Stormcast Eternalia ratsuineen, eli Vanguard-Palladorit, jonka jälkeen taistelu siellä olikin nopeasti ohi. Samaan aikaan menetin kuitenkin oman alkuperäisen objektiivini, joten tilanne oli tasan. Molemmilla puolilla joukot olivat hyvin vähissä, tässä kun ei ollut minkäänlaista kierrosrajaa, tai emme sellaista ainakaan huomanneet.

Rauniot tyhjennetty

Minulla oli kuitenkin pieni määräylivoima ja liikkuvammat joukot, joten päätin lähettää koko armeijani vastustajan kimppuun. Valtaamani objektiivi kuitenkin pysyisi minulla, vaikka sieltä lähtisinkin eikä vastustajalla ollut oikein joukkoja lähteä molemille kohteille. Vanguard-Palladorit lähtivät myrskyn selkään ja säntäsivät taistelupaikalle, jossa Drakespawn Knightini sankarillisesti puolustautuivat vastustajan miekkamiehiä vastaan. Vastustaja pystyi kuitenkin pitämään muutamalla taistelijallaan kohteen hallussaan, koska pystyi liikkumaan siten, että en itse päässyt riittävän lähelle.

Lopulta miesylivoima (ja lähestyvä lohikäärme) tekivät tehtävänsä. Hammerhalin joukot totesivat lopun olevan lähellä ja heidän kenraalinsa päätti lähteä viimeiseen hyökkäkseen lohikäärmettä päin. Kaikki muut oli jo kaadettu, mutta kenraali oli vielä ratsunsa selässä. Iskuja vaihdettiin puolin ja toisin, mutta molemmat säilyivät hengissä. Vastustaja valmistautui jo ottamaan vastaan viimeisen iskun, mutta sitä ei koskaan tullutkaan. Rinos Wildbringer päästi komentajan menemään, mutta ei suinkaan armosta tai heikkoudesta.

Vihollisia jyrätään

Viimeinen kaksintaistelu

Rinos Wildbringer oli tullut Flamescar Plateaulle eikä hän ollut tullut sinne salaa. Viimeisen eloon jääneen hän päästi pakoon, jotta hän voisi kertoa omilleen mahtavasta ja ylivoimaisesta vastustajasta, joka tulisi herättämään pelkoa ja kunnioitusta kaikissa.

Loppuhetkiä

Niin päättyi ensimmäinen Rinos Wildbringerin ensimmäinen taistelu. Tears of Fate saatiin vallattua, mutta ei kuitenkaan linnoitettua. Sen verran vähän oli rakennusvoimaa, etten linnoittamiseen lähtenyt, vaan vahvistin pakkaani päivittämällä kortin.


Leveänä rintamana

Vihollinen havaittu

Kampanjan toisen pelin pelasin sitten kesäkuun viimeisenä päivänä. Armeija oli edelleen pääosin maalaamaton, vaikka vähän väriä olinkin saanut figujen pintaan. Vastapuolelle tuli ensimmäisen ottelunsa hävinnyt Seraphon-armeija, joten ajattelin vieväni voiton totuttuun tapaan. Taistelupaikkana oli Sporehollows ja skenaarion arvoimme uudesta General’s Handbookista, tulokseksi tuli tutuhko kahden komeetan törmäys ja hallinta. Mukavan temaattista Seraphoneille ainakin. Leveiltä sivuilta molemmat lähdimme varovasti liikkeelle odotellen komeettojen saapumista. Ajatuksena oli myös päästä lyömään kovaa vastustajan yksiköitä sitoen näitä taisteluun ja vähentämään joukkojen määrä. Tässä onnistuttiin vaihtelevasti.

Rynnäkkö

Alku näytti hyvältä, sain tehtyä ihan kohtalaisen rynnäkön, mutta temppelinvartijat olivatkin odotettua kovempia. Varsinkin kun isolisko pääsi vielä taisteluun mukaan sivustasta. Minulla oli toki apuvoimia tulossa ja toinen osasto kiersi toiselta sivulta. Keskelle omaa puoliskoani tipahtanut komeetta oli hyvin hallussani, mutta vastapuoli joutui liikuttelemaan joukkojaan (taianomaisesti) toiseen nurkkaan saadaakseen omansa haltuunsa. Sain sinnekin hyökättyä, joten tilanne näytti aika hyvältä.

Ratsuväki hyökkää

Hydran viimeiset hetket

Mutta sitten alkoi näyttää huonolta. Seraphonien hyppely ympäri kenttää sekä lisäjoukkojen tupsahtelu sinne tänne Slannin heiluttaessa tahtipuikkoa olikin oletettua suurempi yllätys. Puolustamaan jäänyt hydrani olikin pian alakynnessä, vaikka sainkin sinne vähän apujoukkoja. Samaan aikaan toisesta komeetasta käytiin raivokasta taistelua – Kroxigorit ja Drakespawn Knightini taistelivat kiivaasti ja vaakakuppi kallistui vähän puolelleni, mutta sitten ajauduin myös pois komeetan valloituspiiristä. Toisaalta sain keskellä kenttää tapettua vastustajan kenraali-Slannin, mutta pieni skinkki pääsi karkuun ja sai vallattua yksinään toisen komeetan. Samaan aikaan toisen komeetan luona sikisi lisää liskoja ja hydrani oli tuomittu häviämään.

Niukka tappio siitä lopulta tuli. Vastustaja myös huomasi pelanneensa uusilla Seraphon-säännöillä väärin siellä täällä, joten lopputulos olisi voinut olla toinenkin. Loppujen lopuksi pelasin kuitenkin vähän hölmösti, kun en osannut riittävästi huomioida Seraphonien liikkumiskykyä ja lisääntymistä. Kerta se oli ensimmäinenkin, seuraavalla kerralla olen sitten paremmin varautunut. Pistepottikin tässä hiukan kasvoi, sillä salaisena tavoitteenani oli vastapuolen kenraalin tappaminen. Tämän jo itse taistelun tuoksinnassa unohdin, mutta huomasin tuon onneksi lopulta. Hirveästi ei tappiosta jäänyt käteen, Tears of Faten nyt linnoitin tukikohdakseni.

Lotr-peli, 3.7.2019


Alkuasetelma

Kauan kauan sitten, toukokuun 23. päivä pelasin nopean Lotr-pelin. Sen jälkeen en olekaan erinäisistä syistä ehtinyt tätä mainiota peliä pelaamaan. Morannon Orceillani otin revanssia Timon rohanilaisista Fog of War -skenaariossa. Mielenkiintoinen skenaario, mutta kun vastapuolella oli vain kaksi sotajoukkoa, niin salaiset tavoitteet olivat vähemmän salaisia. Eikä minullakaan ollut kuin kolme. Muistiinpanonikin olen tästä pelistä jonnekin hukannut, mutta selvään 9-0 -voittoon peli taisi päättyä, tehokasta peliaikaa taisi kulua kokonaiset 45 minuuttia. Maaston kanssa puljaamiseen ja muuhun sellaiseen sitten ehkä toinen mokoma.

Sumputtava maasto auttoi minua, rohanilaisten nopeusylivoima ei päässyt oikeuksiinsa, mutta sain kuitenkin tuotua aina joukkoja sen verran, että taistelut olivat yleensä edukseni. Lopusta piti huolen sitten nopat. Ei mikään elämää suurempi koitos, mutta saipahan vähän pelattua. Tosiaan muistiinpanoja en tähän hätään löytänyt ja kun pelistä on yli kuukausi aikaa, niin en kovin paljoa valitettavasti muista.

Forbidden Power jatkui, 28.6.2019


Lähtökohta

Forbidden Power -kampanjamme sai jatkoa keskiviikkona. Thovik-Grminir kohtasi häijyt vampyyriherrat uudestaan ja lopputuloskin oli aika lailla sama kuin edellisellä kerralla. Pelasimme Guardian Spirits -skenaarion, jossa laudalla on peräti 10 maastokappaletta, joissa haamut voivat olla piilossa. Liikkumisen jälkeen voi maastonpaloista etsiä haamuja, jotka kertovat sitten tietä eteenpäin. Etsinnän voivat tehdä vain sankarit, jotka ovat maastopalan vieressä. Molemmilla puolilla oli vain kaksi sankaria, joten kovin helposti ei kummituksia oletettu löytyvän, vaikkakin se oli artefaktilla varustettuna helpompaa. Käytimme uuden General’s Handbookin maastosääntöjä, eli sijoittelimme ne kuuden tuuman päähän toisistaan ja heitimme niille ominaisuudet uudesta taulukosta ja muutenkin pelasimme 6×4-kokoisella laudalla.

Kääpiöt ryntäämässä taisteluun

Oma armeijani oli täsmälleen sama kuin edellisessäkin taistelussa, poislukien se, että Riimupojallani oli nyt mukanaan Kalpean Ritarin kilpi, jonka hän ensimmäisen taistelun jälkeen sai. Vastapuolikin taisi olla samanlainen, vaikka artefakti oli toki sinnekin löytynyt.

Ensimmäisen vuoro meni vastustajalle, joka tuli rohkeasti eteenpäin, kun haamuja kerran piti löytää eikä pitkän kantaman aseitakaan oikein ollut. Kahteen mahdolliseen haamukohteeseen hän pääsikin kiinni ja toisesta löysi haamun. Se oli vielä kiusallisesti melko takana, joten sinne pääsy ei ollut kovin helppoa. Onnistuin itsekin löytämään omalla vuorollani yhden haamun, joten pistetilanne säilyi tasaisena. Lopun alku oli kuitenkin ilmassa, kun kompastuin taas perisyntiini ja ryntäsin innokkaasti nopeilla magmadrotheillani taisteluun. He kylvivät hetken tuhoa, mutta sitten vastustaja pääsi hyökkäämään omilla ratsuillaan vastaan ja molemmat kärsivät pahoja vammoja.

Rynnäkkö

Rynnäkön jälkeen

Kolmannella vuorolla pääsin onneksi aloittamaan ja sain siis niin sanotun tuplavuoron, jota kovasti kaipasinkin. Sain rivini järjestykseen ja valita itse minne hyökätään. Sainpa jopa edettyä siten, että pääsin uusin mahdollisiin haamukohteisiin kiinni. Riimuisä oli toki jo poistunut paikattavaksi… Löysin sitten vielä toisenkin haamun (eli koko pelin kolmannen) ja pistesaldo alkoi kääntyä puolelleni (pisteitä sai siis kierroksen numeron verran per objektiivi).

Loppuhetkiä

Vastustajan kolmannella vuorolla hänellä oli enää yksi vampyyri laudalla, joka sekin saatiin hengiltä. Vastustajan armeija siis saatiin tuhottua täysin ja pisteitäkin kerättyä enemmän. Harmillisesti Riimupoika ei saanut viittä onnistunutta panssariheittoa (tai ehkä sai, unohdimme laskea jossain kohtaa), joten taso jäi nousematta. Palkinnoksi voitostani sain kuitenkin tuon tasonnousun, kun noppatulos suosi taulukossa.

Kaksi peliä, kaksi murskavoittoa. Jos seuraavassa pelissä pääsisi kokeilemaan armeijaa niitä Tzeentchin pirulaisia vastaan.