Olen tällä viikolla melkein joka ilta ehtinyt hiukan siveltimen varteen, mutta ihan valmista ei ole tullut. Tänään en enää ehtinyt, kun oli niin paljon muuta kiirettä, joten gondorilaisilta jäi asepaita maalaamatta. Tässä nyt on kuitenkin tulossa reilu viikon mittainen tauko niin maalaamiseen kuin kirjoittamiseenkin, niin haluan kuitenkin laittaa pienen tilannekatsauksen tässä välissä. Noita viittä Gondorin keihäsmiestä on tullut siis maalattua aika paljon, ei tosiaan puutu kuin asepaidasta värit ja sen jälkeen tarkastelu jokaisesta mahdollisesta kolkasta, että värit ovat suurinpiirtein oikeilla alueillaan.
Näitä kahta figua olen pikkuhiljaa maalaillut vastapainona gondorilaisilla odotellessani esimerkiksi jonkun väripesun kuivumista tai kun aikaa ei ole ollut viiden figun värjäämiseen. Näiden figujen kanssa törmäsin myös uusien sääntökirjaversioiden tuomaan tuskaan. Tai no ei suoranaisesti näitä koske, mutta kun tutkailin muuten omia olemassa olevia figujani, niin huomasin, että aiemmin omistamani goblin-tähtipelaajat eivät enää nykysäännöillä kelpaa örkkijoukkueelle. Onneksi tuli nämä ostettua, niin on sitten jotain tähtiä siihenkin sikermään. Nämä vaativat vielä aika paljon maalausta, mutta toisaalta kahta figua maalaa nopeammin kuin viittä, vaikkei ihan yhtenäistä väripalettia ja muotoa olekaan.
Yhtenä iltana, kun silmät olivat jo väsyneet, mutta nukkumaan ei malttanut mennä, niin pohjamaalasin vielä nämä hirviöt. Nämä ovat siis Mansion of Madness -pelin otuksia, joita voi käyttää vallan mainiosti esimerkiksi Arkham Horroria elävöittämään. Näissäkin riittää siis vielä tekemistä, mutta näitä toisaalta maalaa nopeammin kuin GW:n figuja, koska näitä ei ole sumputettu täyteen yksityiskohtia.
Tällaista tällä erää, seuraavaa kirjoitusta joutuukin odottamaan sitten toista viikkoa… Kumma, heti kun päätin keskittää enemmän aikaa figuihin, niin muut harrastukset ja elämän alat alkavat vaatia entistä enemmän panostusta. 🙂