Tee paremmat muistiinpanot, ota enemmän kuvia. Niillä ohjeilla tulee parempi otteluraportti. En tehnyt kumpaakaan, joten mennään nyt ihan muistin varassa jälleen. Tavanomaisessa kelissä kyyristyttiin Kerttu-areenalla Turun Blood Bowl -liigaotteluun, vastakkain jälleen ihmisiä puolin ja toisin. Reikland Reavers kohtasi pohjoiset Blizzard Boyzit. Yleisöä oli kertynyt 15 000, josta tasan kaksi kolmasosaa kannusti Reaversia. Bloodweiser päätyi tukemaan Boyziä yhdellä typyllään. Reavers vei aloituksen ja päätti hyökätä. Vastustaja oli vakoiltu, joten taktista osaamista tuli Reaversin puolelle entistä enemmän.
Tästä ei kuitenkaan ollut hyötyä, ottelu lähti käyntiin hyvinkin fyysisesti ja joukkueen toinen lääkintämies saikin heti ensihetkillä paikata Horstia oikein urakalla, heittäjä kun oli saamassa pahan tällin. Unikonmaitoa kurkusta alas ja Horst oli jälleen jaloillaan odottamassa kentälle pääsyä. Muutenkaan peli ei mennyt suunnitelmien mukaan, jotenkin käsittämättömästi hyökkäyskuvio saatiin tumpeloitua ja pohjanpojat pääsivät tekemään 1-0 -avausmaalin.
Brienne otti tiukan ilmeen ja huudatti yleisöä entistä enemmän Reaversin puolelle, kaikki apu oli tarpeen. Toiseen hyökkäykseen lähdettiinkin huolellisemmin, ensin huolellista tönimistä keskiviivalla, sen jälkeen pallo haltuun ja syöttö Karlille. Kopparin ympärille muodostettiin vasemmalle laidalle kunnon kuviot. Boyz kirmasi päälle, mutta koska Karl oli edelleen vapaana, niin häntä varten puhkaistiin keskelle uusi aukko. Tässä kohtaa kukaan Reavers-joukkueesta ei huomannut katsoa pelikellon kulkua ja vaikka hieno häkkimuodostelma saatiinkin Karlin ympärille, niin maalinteko olisi vaatinut fysiikan lakien muuttamista. Eipä näkynyt velhoja katsomossa. Viime hetket käytettiinkin molemminpuoliseen turpaan mätkimiseen, mainittakoon nimeltä linjamies Petrus, joka torppasi vastapuolen pohjalaisen sairastuvalle. Karlkin purki turhautumistaan ja hauskuutti yleisöä pikkunäppärällä syötöllä. Tauolle mentin kuitenkin tilanteessa 1-0.
Toiselle jaksolle Boyz lähtivät hyökkäämään. Pallon vielä lentäessä ilmassa Reavers järjesti puolustuksensa uusiksi ja Boyz ei saanutkaan ehkä haluamaansa etulyöntiasemaa. Keskiviivalla iskuja vaihdettiin puolin ja toisin, varsinkin Walther oli joukkueelle palkkansa väärti väsymättömällä vartiointi ja häirintäpelillään, tukeva olkapääkin löytyi aina tarvittaessa joukkuekaverin avuksi. Boyz kävi noukkimassa pallon talteen ja tepasteli oman maalin tuntumassa. Tässä haettiin selvästi Holy Mary -syöttöä. Tätä ei kuitenkaan Reavers-joukkueessa tajuttu vaan epäiltiin pohjalaisten pelaavan aikaa ja suojelevat 1-0 -johtoaan. Keskialueen nujakointi siis jatkui, kunnes päästiin oikealta parilla pelaajalla läpi. Samaan aikaan Boyz pääsi toiselta vasemmalta läpi ja Holy Mary -syöttö lähti lentoon. Lopulta se päätyi melko tarkalleen sinne minne tähdättiinkin, eli läpi juosseen pelaajan eteen. Sen verran oli Reaversilla kuitenkin puolustajia takakentälläkin, että pallo saatiin napattua maasta talteen ja vartiointi väistäen vielä heitettyä vähän kauemmaksi vaara-alueelta. Petruksesta voi tulla vielä ihan pelimies, sen verran komea syöttö oli. Pallo saatiin kammettua keskikentän paikkeille, jossa vaihtui niin pallonkantaja kuin iskujen antaja sekä saaja. Tässä nähtiin ehkä enemmän epäonnistumisia kuin onnistumisia ja sairastuvallekin siirtyi tasaiseen tahtiin porukkaa. Toiselle laidalle muodostui pieni tappelunujakka ja Boyzien takakentällä berserkki jahtasi ja löi, löi ja jahtasi Horstia. Peli ei edennyt vähän aikaan oikeastaan mihinkään, mutta pelikellossa aika väheni. Fiksummat hoksasivatkin jo, että tässä haetaan taas dramaattista loppua Reavers-otteluun. Viime sekunneilla odotus palkittiin, pari taktista sivuaskelta, onnistunut taklaus ja Ernst nappasi pallon päästä. Siihen perään pari juoksuaskelta, vastustajan väistö ja pari askelta lisää. Seuraavaksi katsekontaksi berserkin käsittelyssä olevaan Horstiin. Tarkka syöttö berserkin käsien välistä Horstin kainaloon, saman tien suunta pallon kanssa tangentin suuntaan ja hölmistyneen berserkin vartioinnista maalialueelle juhlimaan 1-1 -tasoitusta. Samalla peliaika tuli täyteen.
Tasapeli innostutti faneja ja kassaankin ropisi rahaa. Ratkaisevan syötön ottelussa antanut Ernst valittiin ansaitusti parhaaksi pelaajaksi. Valmentaja tokaisi jotain teräksisistä hermoista. Sairastuvaltakin saatiin pelaajat suurinpiirtein takaisin, harmillisesti Güntherin vammat olivat sen verran pahoja, että apteekkarikaan ei saa häntä vielä ensi peliin kuntoon. Täysi joukkue kentälle kuitenkin saadaan ja kassassakin on vielä rahaa. Jäämme mielenkiinnolla odottelemaan kauden kahta viimeistä ottelua.