Kaksi vanhaa vastustajaa, örkit ja ihmiset, houkuttelivat katsomoon 17 000 katsojaa, niukka enemmistö kannusti ihmisiä. Tässä vaiheessa näytti vielä hyvältä. Molemmat joukkueet olivat hieman varamiehisinä edellisten matsien löylytysten jäljiltä, örkit olivat jopa joutuneet palkkaamaan pari täytemiestä. Reavers ei ollut ihan yhtä pahassa jamassa, mutta ilman vaihtomiehiä tähän ennakolta melko kovaksi odotettuun otteluun jouduttiin kuitenkin lähtemään. Fanien tuoma positiivinen mieliala alkoi kääntyä, kun örkeille tuli aloitusvuoro. Samaan aikaan aurinko tuli pilvien takaa ja niin pelaajat kuin katsojatkin joutuivat siristelemään silmiä. Örkit eivät juuri heittopelistä piittaa, joten tämä ei heitä häirinnyt.
Ensimmäisen jakson alku
Kuten tähän klassikko-otteluun sopi, niin ottelu alkoi pienimuotoisella mellakalla, mikä ikään kuin sopi puolustukannalla oleville ihmisille. Pieni nujakka rauhoitti pelaajia mukavasti, ottelun alku oli ystävällismielisen oloista nujakointia. Örkit noukkivat pallon vasemmalle laidalleen ja iskuja vaihdettiin ahkerasti. Ketterät ihmiset tuntuivat ehtivän joka paikkaan auttamaan tovereitaan, joten pelaajia kaatui puolin ja toisin, mutta iskut olivat varsin pehmeitä.
Tässä kohtaa vielä yhteistyö toimi
Hieman odotusten vastaisesti ehkä örkit pitivät palloa omalla puoliskollaan ja ihmiset rynnivät päälle kuin kuuluisat yleiset syyttäjät. Puolivälissä ensimmäistä jaksoa, voimaheittäjä Horst tuupattiin katsomon puolelle ja paikalle sattuneet ihmiskannattajat taputtelivat pelaajan vaihtoaition puolelle. Tässä kohtaa örkit ikään kuin tajusivat, että mikä tässä taas olikaan homman nimi. Pallonkantaja juoksi ripeästi keskemmälle ja ojensi pallon joukkuetoverilleen, joka pinkaisi läpi. Samaan aikaan taustajoukot saivat voimaa iskujensa taakse ja iskut alkoivat löytää ihmisten aiemmin niin kestävien suojusten läpi.
Maali ikään kuin roikkuu ilmassa
Pahasti pelitilanteen ulkopuolelle yhtäkkiä joutuneet ihmiset yrittivät pelastaa tilanteen, mutta Ernst jäi tuijottelemaan kengännauhojaan kentän pintaan, kun ei päässytkään vartistajaan irti. Örkkipelaaja huudatti yleisöä lipumalla rauhallisesti kohti maalia samalla, kun joukkuetoverit paiskoivat ihmisiä kentän pintaan. Aivan jakson lopulla hän lopulta vei pallon viivan yli ja örkit siirtyivät johtoon. Loppuhetkillä kumarruttiin vielä aloitukseen ihmisten kannustaessa hurjasti omiaan, mutta muutamaa lepsua iskua lukuunottamatta jaksolla ei sen kummempaa tapahtunut.
. Toiselle jaksolle lähdettiin takaa-ajoasemasta, mutta avausjaksolta tuttu mellakka puhkesi uudestaan käyntiin, ja tällä kertaa aika kului luonnollisesti ihmisiä vastaan. Määrätietoisesti lähdettiin hyökkäykseen, vasemmasta laidasta murtauduttiin läpi ja Ernst noukki pallon maasta. Auringonpaisteesta huolimatta syöttö lähti napakasti kohti Maxia, joka ei kuitenkaan saanut palloa kiinni. Örkit haistoivat tilaisuutensa tulleen ja puskivat keskeltä läpiPeli ei ollut kuitenkaan vielä menetetty ja pallo saatiin uudelleen haltuun ja pelattua pieni suojakin.
Tämä ei kuitenkaan riittänyt, vaan örkit saivat sidottua tai tyrmättyä vastustajansa ja pääsivät itse iholle. Reaversin peli oli luhistumassa korttitalomaisesti. Muutama epätoivoinen yritys tilanteen kääntämiseksi epäonnistui, kun örkit pitivät pelaajat sen verran tiukasti otteeseen. Yhtäkkiä pallo oli örkkien täytemiehellä, jolla oli edessään tyhjä kenttä maaliin saakka. Valmentajan murhaavat katseet ja huudot saivat hänet kuitenkin antamaan pallon joukkuetoverilleen, joka pääsi hurraamaan 2-0 -johtomaalia.
Maalin rakentelua
Puolivälissä jaksoa mahdolliset tasoitukseen tai ainakin kavennukseen olivat olemassa. Niin katsojien, tuomarien kuin Reavers-pelaajienkin seuratessa avauspotkun lentoa ilmassa örkit vaihtoivat suunnitellusti puolustusryhmitystään ja avointen ovien edessä seisoikin lihamuuri. Pallo napattiin kuitenkin maasta ja hyökkäystä aloitettiin rakentamaan oikealta. Hetken aikaa kaikki sujui suurinpiirtein suunnitelmien mukaan, linjamies-Kasper jopa onnistui tyrkkäämään toisen örkkien täytemiehistä sairastuvalle. Örkit kuitenkin käänsivät lihas- ja ylivoimansa puolelleen, jotenka pallonkantaja oli pian maassa. Örkkipelaaja sukkuloi itsensä läpi, ja kun Max jälleen kerran kompastui omiin jalkoihinsa pyrkiessään irti vartijastaan, niin örkit saivat viime hetkellä tehdä vielä rauhassa 3-0 -maalin.
Runkosarjan viimeiseen otteluun joudutaan lähtemään kovin varamiehisenä, sivussa ovat Petrus ja Jesper sekä Horst. Pikkuvamman ottelussa saanut Petrus valittiin ottelun parhaaksi pelaajaksi, ehkä uhrautuvainen peli tai edellisen ottelun hienot esitykset painoivat tässä kohtaa vaa’assa. Kuulopuheiden mukaan Petrus keskittyy jatkossa potkutekniikkaan ja pyrkii välttämään kontaktia vastustajaan. Kassaan ropisi rahaa kuitenkin 30 000 kultakolikkoa, joten lisävahvistuksia otteluun ehkä kuitenkin saadaan.